Kuri ja rakkaus: miten kasvattaa lasta
Kun me luomme jyrkkiä näkemyksiä siitä miten lastemme kasvatus tulisi hoitaa, me menetämme samalla tilanteen hallinnan. Näin me kuljemme kohti sallivuuden äärirajaa ja leikimme sanoilla. Voisimme kuitenkin sanoa, että voimme elää normaalia elämää lapsen yksinkertaisesti ollessa keskuudessamme, sen sijaan että suunnittelisimme elämämme lapsemme ympärille.
Jotta kasvatus olisi sopivaa ja riittävää, täytyy sen täyttää joitakin vaatimuksia: sen pitää olla systemaattista, ja auktoriteetin sekä hellyyden täytyy olla selkeästi vakiintuneet. Systemaattinen kasvatus on johdonmukaista, jolloin meidän sanamme ja tekomme menevät yksiin toistensa kanssa. Tämä on paras tapa, jolla pienokaisemme voivat nähdä ja kokea ne arvot, jotka me haluamme heihin istuttaa omien tekojemme luonnollisella jatkumolla. Tämä on paras tapa auttaa heitä kokemaan näiden arvojen omaksumisen ja sisäistämisen myönteiset seuraamukset.
Auktoriteetilla me tarkoitamme kykyä ottaa tilanteita hallintaan lastemme kanssa, toimien luotettavina mutta ei kuitenkaan erehtymättöminä oppaina. Auktoriteettia täytyy suojella myös vanhempien välillä, koska jos yksi vanhemmista saatetaan jotenkin huonoon valoon lasten nähden, menettää tämä aikuinen automaattisesti oman auktoriteettinsa. Vanhempien eriävät näkemykset täytyy aina ottaa puheeksi ja käsitellä yksityisesti, ei lasten kuullen.
Ja hellyydellä me viittaamme siihen laatuun, jonka avulla kaikki opetukset eivät ole tuskallisia. Sen sijaan ne ottavat huomioon ja stimuloivat aisteja. Kurin ja rakkauden pitää kulkea käsi kädessä kasvatuksessa.
Ei ole sallittua olla puhumatta
Tämä on yksi suomalaisen koulutusjärjestelmän parhaista sloganeista. Järjestelmämme on luonut maailmanlaajuisen trendin, joka johdattelee toimimaan paremmin lasten kasvatuksessa niin kouluissa kuin niiden ulkopuolellakin.
On kiellettyä olla puhumatta luokkahuoneissa, koska tarve kommunikoida on yksi jokaisen ihmisen perusosasista. Sen jättäminen pois suoruuden ja kurin vuoksi osoittaa ainoastaan opettajien ja vanhempien kyvyttömyyden ymmärtää meidän perusluontoamme, ja näin ollen lastensa luonnetta.
Kyse on yksinkertaisuudessaan siitä, että lapselle annetaan vuoro puhua silloin kun hän haluaa ilmaista itseään. Ei millä tahansa heidän haluamallaan tavalla, mutta aina kun he sitä tarvitsevat. Tämä on perustavanlaatuisesti ristiriidassa sen kanssa mitä yleisesti ajatellaan kurista, mutta ehkä seuraavaa kannattaisi pohtia tarkemminkin: näitä vanhoja malleja on toistettu uudestaan ja uudestaan… Ovatko ne kuitenkaan olleet toimivia koulutuksessa ja kasvatuksessa?
Kun me viittaamme siihen, että puhumisen pitää olla sallittua, tarkoitamme lapsella olevan kommunikointitarpeita, jotka heidän täytyy saada jakaa. Kyse on yksinkertaisuudessaan sen määrittelystä, että on parasta tehdä tämä tietyllä äänensävyllä ja tiettyyn aikaan, mutta varmistaa samalla heidän ymmärtävän, että he saavat ilmaista itseään niin halutessaan.
Monet häiritsevät käyttäytymismallit johtuvat lapsen tunteesta, että hän on jäänyt vaille huomiota, ilman omia ajatuksiaan ja vain yhden ainoan käytöstään ohjaavan motiivin alaiseksi: kuuliaisuus. Anna heidän puhua, kommunikoida ja ilmaista itseään. Puhuminen auttaa heitä oppimaan miten ilmaista itseään puheen kautta impulsiivisten tekojen sijaan.
Nuhtele yksityisesti, vahvista julkisesti
Mikään ei ole rasittavampaa lapsen itsetunnolle kuin nuhtelujen, loukkauksien, korjauksien tai jopa fyysisten rangaistusten kärsiminen julkisesti (tämä viimeisin tapaus on lain mukaan ilmiantovelvollisuuden alainen). Sen lisäksi, että se tekee hallaa heidän itsetunnolleen, on se lisäksi hyödytöntä oman näkökulmasi vahvistamiseksi.