Tämän musiikkimakusi kertoo persoonallisuudestasi

Tämän musiikkimakusi kertoo persoonallisuudestasi

Viimeisin päivitys: 27 lokakuuta, 2022

Näin alkuun kehottaisimme sinua kuuntelemaan seuraavaa kappaletta samalla, kun luet tätä artikkelia. Koska kyseessä on kuitenkin teksti, joka käsittelee musiikkia, ajattelimme että olisi paikallaan sisällyttää “sitä itseään” hieman mukaankin.

Musiikkimaun ja persoonallisuuden yhteys

Hiljattain Iso-Britanniassa toteutetun tutkimuksen mukaan ihmisen musiikkimaku ja persoonallisuus liittyvät tiiviisti toisiinsa. Tutkimuksen toteutti brittiläinen psykologian professori Adrian North Heriot-Wattin yliopistosta, ja siihen osallistui yli 36 000 ihmistä ympäri maailmaa.

Northin mukaan aiemmat tutkijat ovat viime vuosikymmenten aikana toteutetuissa tutkimuksissa todenneet, että rockin ja rapin kuuntelijat ovat usein kapinahenkisiä, ja että oopperaa rakastavat ovat pääsääntöisesti hyvin koulutettuja ja menestyneitä. Tämä on kuitenkin “ensimmäinen kerta, kun mikään tutkimus on osoittanut persoonallisuuden ja musiikkimaun yhteyden näin laajan musiikkityylikirjon osalta“.

“Ilman musiikkia elämä olisi virhe.”

-Friedrich Nietzsche-

Tämä 104 eri musiikkityyliä kattanut mielenkiintoinen tutkimus paljasti muun muassa sen, että jazz-musiikin ystävillä on usein korkea itsetunto ja he ovat usein luovia ja seurallisia, kun taas klassista musiikkia kuuntelevat ihmiset ovat enemmän sulkeutuneita. Pop-musiikin kuuntelu puolestaan yhdistettiin ahkeruuteen.

Musiikkimaku ja nuotit

Tutkimuksen mukaan kantri-musiikista pitävät ovat ujoja ja ahkeria ja rap-musiikkia kuuntelevat ihmiset puolestaan ovat ulospäin suuntautuneita. Indie-fanit taas ovat varautuneita ja heillä on usein huono itsetunto. Soul-musiikin ystävät puolestaan “pärjäsivät” tutkimuksessa hyvin: he ovat ulospäinsuuntautuneita, luovia, miellyttäviä, onnellisia ja heillä on hyvä itsetunto.

Hevimusiikin suuntaan kallistuvat ihmiset ovat puolestaan usein ystävällisiä ja rauhallisia, vaikkakaan he eivät yleensä ole kovin ahkeria ja heillä on keskimääräistä heikompi itsetunto.

Eräs tutkimuksen mielenkiintoisimmista löydöistä olivat Northin mielestä kuitenkin yhtäläisyydet klassisen ja hevimusiikin ystävien välillä – niin omituiselta kuin se ehkä kuulostaakin. Tutkimuksen mukaan molempiin ryhmiin kuuluvat ihmiset ovat rauhaa rakastavia, suhteellisen sulkeutuneita ja luovia ihmisiä.

North käsittelee tutkimuksessaan myös ihmisten autoissaan kuuntelemaa musiikkia. Korkeatuloisemmat ihmiset kuuntelevat yleensä itseään toistavaa ja kovaäänistä musiikkia, kun taas pienituloisilla ihmisillä on tapana kuunnella autossa rentouttavaa musiikkia.

Hevimusiikkia kuuntelevien persoonallisuus

“Stereotypioidemme mukaan hevimusiikista pitävät ihmiset ovat masentuneita, itsemurhan partaalla ja vaaraksi sekä itselleen että yhteiskunnalle. Todellisuudessa he ovat kuitenkin melko herkkiä.”

-Adrian North-

On olemassa lukuisia stereotypioita koskien ihmisiä, jotka kuuntelevat metallimusiikkia, rockia, punkia jne. Ennakkoluulot ovat erityisen tiukassa vanhempien ihmisten keskuudessa. Heidän musiikkimakunsa ja ulkonäkönsä saattaa antaa joillekin epäilyttävän ja epäluotettavan kuvan, ja ihmiset pitävät hevifaneja herkästi tylyinä ja tunteettomina. Tutkimuksen tulosten mukaan hevimusiikista pitävät ihmiset ovat kuitenkin pohjimmiltaan hyvin herkkiä.

Alla eräs heviballadi kaikille niille, joilla on epäilyksensä tätä väitettä koskien…

Olemme ainakin joiltain osin samoilla linjoilla professori Northin esittämien väitteiden kanssa. Esimerkiksi seuraava ajatus on mielestämme hyvin kiteytetty: “Joskus ihmiset itse määrittelevät identiteettinsä musiikkimakunsa, vaatetuksensa, lempibaariensa tai käyttämänsä kielen kautta… Ei ole siis lainkaan epätavallinen ajatus, että persoonallisuudella voisi olla jotain yhteyttä musiikkimieltymysten kanssa.” Mitä mieltä olet itse?

Mikäli haluat osallistua Northin tutkimukseen vapaaehtoisena, mene osoitteeseen http://www.peopleintomusic.com/ . Saatat jopa muuttaa tutkimuksen tuloksia!


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.