Frances Farmer – näyttelijä, josta tuli lobotomian uhri
Frances Farmer oli erityinen nainen. Hän oli ehkä vähän liiankin rohkea nainen 1940-luvulle, jolloin näyttelijättären piti vain tyytyä olemaan kaunis ja tottelevainen. Frances uskalsi pitää puolensa itsepintaisesti, mutta sen seurauksena häntä kutsuttiin hysteeriseksi. Frances uskalsi sanoa mielipiteensä ja vaatia itselleen mielenkiintoisempia rooleja, mutta tämän johdosta häntä kutsuttiin naiiviksi.
Kun hän halusi paeta siitä maailmasta, oli jo aivan liian myöhäistä. Se osui aikaan, jolloin häntä alettiin nimittäin kutsua hulluksi.
Nykyään todennäköisesti vain harvat enää edes tunnistavat nimeä Frances Farmer. Hän on jälleen yksi nainen, joka on joutunut unohduksiin ajan kuluessa. Historian pölyisten lehtien väliin kätkeytyy tarinoita menneiltä ajoilta. Osa näistä tarinoista sulkee myös sisälleen hiljaisia avunhuutoja, joita meidän on kuunneltava vielä tänäkin päivänä.
“Ainoa hyvä asia tässä on se, että alan tottua kärsimykseen.”
Tämän näyttelijättären, Frances Farmerin, nimi on hyvin tunnettu psykiatriassa. Tämä johtuu muutamasta eri syystä. Yksi tärkeimmistä syistä on se, että ne psykologiset hoidot, joilla tätä naista hoidettiin vuosien ajan, heijastavat pimeää ja kauheaa aikakautta psykiatriassa. Se oli aikaa, jolloin naiset joutuivat jostakin kumman syystä miehiä todennäköisemmin tällaisten operaatioiden uhreiksi.
Frances Farmer – nainen, joka oli kasvatettu ilmaisemaan mielipiteensä ja olemaan kuuluisa
Frances Farmerin elämästä on olemassa paljon tallenteita. Hänen sisarensa julkaisi kirjan, jonka nimi on “Look Back in Love”. Siinä hän kertoo kaikista niistä kauheista koettelemuksista, jotka nuoren näyttelijättären täytyi käydä läpi eri psykiatrisilla osastoilla viettämiensä vuosien aikana.
Teoksessa “Will There Really Be a Morning?” valotetaan Frances Farmerin persoonallisuutta ja kerrotaan vähän lisää hänen perheestään sekä siitä, kärsikö hän todella paranoidisesta skitsofreniasta niin kuin yleisesti väitettiin.
Olipa asia miten hyvänsä, tämän kaltaisissa monimutkaisissa tapauksissa on jotain, mitä emme voi olla ottamatta huomioon. Hänen kasvatuksensa ja tapahtumien ajankohta ovat hyvin merkityksellisiä asioita.
Kuten jo edellä mainitsimme, Frances Farmer oli ehkä liiankin uskalias oman aikakautensa naiseksi. Frances oli sellainen, koska hänen äitinsä neuvoi häntä jo varhain ajattelemaan omilla aivoillaan. Hänen äitinsä opetti Francesia ilmaisemaan mielipiteensä ja kyseenalaistamaan kaikkia asioita.
Jo siihen mennessä, kun Frances Farmer saavutti teini-iän, hänen onnistui päästä Seattlen paikallislehtien palstoille. Tämä johtui siitä, että hän piti huomiota herättäviä puheita naisten uskonnollisista käsityksistä Friedrich Nietzschen kriittisten kirjoitusten perusteella.
Myöhemmin Francesin äiti ilmoitti hänet teatteritunneille mielessään hyvin erityinen tavoite. Se liittyi hänen oman toiveensa täyttämiseen, jota hän itse ei ollut koskaan onnistunut toteuttamaan omassa nuoruudessaan. Francesin äiti oli nimittäin halunnut tulla kuuluisaksi elokuvamaailmassa.
Frances Farmer tuli kuuluisaksi yliopistossa jatkamalla hänelle edelleen tärkeää kriittisten artikkelien kirjoittamista sen aikaisesta yhteiskunnasta.
Älä kiistele, äläkä sano vastaan, vaan tyydy tottelemaan kiltisti
Vuoteen 1935 mennessä Frances Farmer oli jo esiintynyt joissakin elokuvissa. Hän oli myös saavuttanut päätavoitteensa ja saanut yliopistollisen loppututkinnon journalismissa.
Ennen kuin Frances alkoi suuntautua journalistin työhön, hänen äitinsä taivutti Francesia toiseen suuntaan. Hän käski Francesia laittamaan ammattinsa katkolle ja keskittymään elokuvauraan. Frances suostui tähän ehdotukseen ja hänen agenttinsa onnistui järjestää hänelle mahdollisuus osallistua yhdysvaltalaisen, elokuvien tuotannosta ja levityksestä kuuluisaksi tulleen Paramount Pictures -yhtiön koe-esiintymiseen.
Elokuvanäyttelijän testi oli hänelle helppoakin helpompi. Hänen piti vain pitää päällään kaunista mekkoa, istua paikallaan ja katsoa kameraan. Frances Farmer oli klassinen kaunotar, joka esiintyi toisinaan röyhkeän ja uskaliaan viettelevänä. Siinä olikin jo enemmän kuin elokuvateollisuudessa edes vaadittiin.
Francis Farmerille tarjottiin 7-vuotista sopimusta. Hänen piti vain totella, opetella elokuvien käsikirjoitukset ja mennä johtajien pitämiin juhliin säännöllisin väliajoin. Hänen piti myös vaieta kaikesta, mitä näissä kokoontumisissa sitten tapahtuikin.
Frances Farmer kapinoi tätä maailmaa vastaan. Hän vihasi rooleja, joita hänelle annettiin, koska niissä hänen oli määrä esittää naiivia naista. Hän vihasi myös lehdistöä. Ennen kaikkea hän vihasi sitä, että hänen pitää seurata valmiiksi laadittua käsikirjoitusta myös omassa yksityiselämässään. Sitä, että kaikki piti kääriä glamouriin ja totuus piti kätkeä eleganttien valheiden taakse.
Francesin täytyi kuitenkin antaa periksi, sillä hänen äitinsä ja agenttinsa taivuttivat hänet tekemään niin. Hän meni jopa niin pitkälle, että meni naimisiin toisen näyttelijän kanssa nostaakseen sijoitustaan nousevana tähtenä.
Vapaudenkaipuu ja pakkohoitoon joutuminen
Frances Farmerin elokuvaura joutui alamäkeen jo alkuvaiheessa. Tämä johtui siitä, että hän kieltäytyi esiintymästä tietyissä otoksissa. Frances torjui käsikirjoituksia eikä noudattanut sopimuksia, joita hän oli allekirjoittanut agenttiensa kanssa.
Hän ajeli ympäriinsä öisin paetakseen todellisuutta, mukaan lukien itseään. Frances painoi vain lisää kaasua mahdottomissa pakotilanteissa, jotka päättyivät usein huonosti hänen kannaltaan. Frances Farmer olikin jo Santa Monican poliisin vanha tuttu, sillä hän oli saanut useita sakkoja ajettuaan holtittomasti tai alkoholin vaikutuksen alaisena.
“Joskus ajattelen, että sydämeni on kiveen kaiverrettu.”
– Frances Farmer –
Frances Farmerin elämä muuttui entistäkin monimutkaisemmaksi sen jälkeen, kun hän iski nyrkillä yhtä Hollywoodin elokuvamaailman johtajaa. Sen jälkeen Frances yritti jälleen kerran paeta, vaikka ei kyllä päässyt kovinkaan kauas, sillä poliisi seurasi tiiviisti hänen kannoillaan.
Frances yritti kirkuen, potkien ja muiden epätoivoisten keinojen turvin päästä viranomaisten harmaan kouran ulottumattomiin, minkä jälkeen päädyttiin häntä koskevaan pysyvään ratkaisuun. Frances Farmer määrättiin psykiatriseen pakkohoitoon, jotta saataisiin taltutettua hänen kapinallinen mielensä – hänen persoonallisuutensa.
Lääkärit antoivat hänelle diagnoosin “paranoidinen skitsofrenia”. Frances Farmeria hoidettiin perinteisellä sähköshokkihoidolla samoin kuin insuliinisokkihoidolla, joka oli nimetty sen kehittäjän, itävaltalaisen lääkärin, Manfred Sakelin mukaan.
Vietettyään psykiatrisessa laitoksessa joitakin kuukausia Frances vapautettiin. Sen jälkeen hän päätti hankkiutua täysin eroon näyttelijättären urastaan päästäkseen irti alistavasta kohtelusta ja naisen arvoa alentavasta maailmasta.
Äiti Lillian Farmerin mielestä hänen tyttärensä ei kuitenkaan ollut täysin parantunut. Hän oli sitä mieltä, että Frances ei ollut vieläkään “oikealla tolalla”. Hollywoodin elokuvamaailman johtajien avustuksella he onnistuivat julistamaan hänet “henkisesti sopeutumattomaksi” henkilöksi. Tämän nojalla he pystyivät palauttamaan hänet suljetulle osastolle.
Viisi vuotta mustassa aukossa
Frances Farmer otettiin sairaalahoitoon Steilacoomissa, Washingtonissa. Hän kertoo siellä viettämistään viidestä vuodesta sisarensa myöhemmin julkaisemassa kirjassa.
Hänelle tehtiin vielä ikävämpiä asioita kuin vain kammottavia psykiatrisia hoitoja. Häntä käytettiin hyväksi ja hänet raiskattiin yhä uudestaan. Loppujen lopuksi Francis Farmerille tehtiin testaamaton neurologinen operaatio – lobotomia – yhden sen aikaisen sairaanhoitajan myöhemmän todistuksen perusteella. Mikä oli tämän hoidon tavoite? Rauhoittaa hänen persoonallisuuttaan, taltuttaa hänen “huonot puolensa”, hänen “hysteerinen luonteensa”…
Vietettyään viisi vuotta sairaalan suljetulla osastolla, hyväksikäytettynä ja traumatisoituna Frances Farmer ei enää koskaan palautunut ennalleen.
Frances Farmer näyttäytyi silloin tällöin haastattelussa, jossakin näytelmässä tai TV-sarjassa. Televisiossa hänen pelkkä läsnäolonsa sai aikaan uteliaisuutta ja nosti katsojaluvut kattoon.
Ongelma oli vain siinä, että hän ei ollut enää oma itsensä. Frances Farmer oli menettänyt luonteensa särmät. Hänen todellinen viehätysvoimansa, joka teki hänestä oikean Frances Farmerin, oli poistettu neurologisella operaatiolla.