Kuinka parantaa sielumme haavat

25.2.2018 en Psykologia 112 Jaetut
rannalla naisella siivet

Me olemme aina kiireessä, liian paljon kiireessä. Me yritämme tasapainottaa stressiämme ja ahdistustamme, mikä puolestaan vain ruokkii suurta määrää vastuutamme ja painostusta, jota me kannatamme hartiollamme. Ja niin ajan kuluessa meidän taakkamme vain kasvaa, emmekä me edes huomaa sitä. Ja samalla me unohdamme kuinka tärkeää haavojemme parantaminen on.

Kaikki tämä saa meidät irtaantumaan meidän sisimmästämme, meidän sielustamme. Kyseessä on katkos, joka vaikuttaa meihin todella negatiivisesti ja haitallisesti. Tästä katkoksesta johtuneiden haavojen parantaminen on usein todella vaikeaa. Jatka lukemista löytääksesi parhaat parannuskeinot sielullesi.

Me emme oivalla sitä, että me elämme autopilotilla, ja tästä on tullut meidän elämäntavallemme jopa oletus. Usein me toimimme ja reagoimme impulsiivisesti ilman, että me hirveästi edes ajattelemme asioita ja ilman, että me nautimme itse suorittamastamme aktiviteetista. Tällä tavalla me olemme tulleet siihen johtopääökseen, että päivässä ei ole tarpeeksi tunteja, tai tunnissa ei ole tarpeeksi minuutteja, eikä sieluillemme ole lainkaan aikaa.

Me työnnämme itseämme eteenpäin suurella elinvoimalla, jättäen tietoisuutemme taaksemme. Me emme ole huolissamme eksymisestä tai oman sisimpämme kadottamisesta. Me ajattelemme, että on tärkeämpää että me pääsemme määränpäähämme ensimmäisenä, ilman että suoriudumme matkasta hyvin. Me elämme jatkuvalla autopilotilla, joka ehkäisee meitä keskittymästä siihen, mikä todella on tärkeää – me itse.
Jaa

Älä juokse, anna sielusi ottaa sinut kiinni

Ennen kuin selitämme lisää, otetaanpa pieni matka Afrikkaan, ja pohtikaamme tätä viestiä sisältävää tarinaa.

”Kauan, kauan aikaa sitten, eräs tutkimusmatkailija uskaltautui yhteen karuimmista alueista Afrikassa. Ainoastaan hänen kantajansa olivat hänen seuranaan. Kaikki heistä kantoivat suurta viidakkoveistä hakatakseen tiensä läpi tiheän kasvillisuuden. Tutkimusmatkailijalla oli vain yksi tavoite mielessään: päästä viidakon läpi nopeasti, maksoi mitä maksoi.

Jos heidän tielleen sattui joki, heidän oli ylitettävä se niin lyhyessä ajassa kuin mahdollista. Jos heidän edessään oli kukkula, heidän oli käveltävä kovemmin ja nopeammin niin, etteivät he haaskaisi yhtäkään minuuttia. Yhtäkkiä kantajat kuitenkin pysähtyivät.

Tutkimusmatkailija oli hämmästynyt, sillä he olivat kävelleet vain muutaman tunnin.

”Miksi pysähdyitte? Oletteko jo väsyneitä? Me olemme matkanneet vain muutaman tunnin verran.” Hän sanoi.

Yksi kantajista katsoi häntä ja vastasi,

”Ei, emme me ole väsyneitä. Mutta me olemme liikkuneet liian nopeasti ja olemme jättäneet sielumme jälkeen. Nyt meidän on odotettava, että sielumme saavat meidät taas kiinni.”

Jos liikut liian nopeasti, jätät sielusi jälkeen.
Jaa

naisen hiukset katoavat kuin tuhka tuuleen

Älä jätä kipua huomioimatta

Tämä on kaunis Afrikkalainen tarina, joka kuvastaa jälkeen jättämisen vaaraa, kun meitä kiinnostaa vain päästä jonnekin nopeasti. Tästä tulee meidän ainoa tavoitteemme. Jos me keskitymme pelkästään päämäärään, se saattaa lyhentää meidän matkaammeKuitenkin se aika, jonka me menetämme aistiemme hyödyksi, on hinta, jonka joudumme pitkällä aikavälillä maksamaan.

Joskus me elämme elämämme kiireessä, yrittäen jättää kipumme huomioimatta. Ei väliä kuinka paljon me yritämme karata niitä tai jättää ne huomioimatta, ne eivät jätä meitä koskaan ja ne jatkavat meidän rajoittamistamme. Me kuvittelemme, että jos me jätämme ne huomioimatta, ne saattaisivat ehkä kadota. Monissa tapauksissa näin saattaisikin käydä, mutta muissa tapauksissa nämä haavat tarvitsevat muunlaista hoitoa.

Meillä saattaa olla tarve desinfioida sielumme, tai hoitaa haavojamme jollain erityisellä tavalla. Niiden erottaminen toisistaan vaatii tunneälyä.

Haavojen parantaminen tarvitsee aikaa

Aivan niin kuin me jätämme emotionaaliset haavamme huomioimatta, tämä ei ehkäise niitä jättämästä jälkiä aivoihimmeMeillä on oikeastaan taipumusta raahata lapsuuden traumamme, tai muut meidän elämäämme jäljen jättäneet tärkeät emotionaaliset tapahtumat aina aikuisuuteemme asti. Jos emme näe mitä tapahtuu, tai jos emme lakkaa pohtimasta sitä mitä tapahtuu ratkaistaksemme sitä, haavojen parantamisesta tulee mahdotonta. Ne tulevat pysymään auki.

Kaikki meidän negatiiviset kokemuksemme jättävät syvän jäljen neurologisella tasolla, ja ne jatkavat vuotamistaan siitä huolimatta kuinka me yritämme jättää ne huomioimatta. Vahvana olemisella, monessa tapauksessa, ei ole mitään tekemistä hampaiden narsukuttamisella ja jatkamisella eteenpäin kaikesta huolimatta. Sillä on enemmänkin tekemistä jyrkänteen opiskelemisella ja kuinka voimme rakentaa sillan pelastaaksemme itsemme.

Puhumme siitä, että meidän on katsottava surua suoraan silmiin saadaksemme selville, mitä se yrittää meille kertoa. Tai sitten meidän on löydettävä keinot käyttää negatiivisista tunteistamme kumpuavaa energiaa ilman, että me vahingoitamme ketään. Meidän on myös yritettävä antaa hengähdystauko ahdistuksellemme, jotta se voisi palauttaa normaalin pulssinsa. Tällä tavalla sen pulssi lyö taajuudella joka auttaa meitä, ja antaa meille rohkeutta, sen sijaan että se jatkaisi meidän syömistä.

kelloja riippuu puusta

Mitä meidän sielullemme tapahtuu?

Mitä tapahtuu meidän sielullemme, kun me emme pohdi asioita niin kuin meidän pitäisi, ja kun me jatkamme elämistä niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Jos meidän jyrkänteemme on jyrkkä, sitten meidän tavallinen harppauksemme ei ole tarpeeksi iso ylittääksemme sitä, ja päädymme kaartelemaan tyhjyyteen. Tällä tavalla me muutamme vaikeudet, jotka me olisimme voineet ratkaista yksin, todella hankaliksi vaikeuksiksi, joiden kanssa me tarvitsemme apua ja enemmän aikaa ratkaistaksemme ne.

Tilanteet jotka työntävät meidät rajoillemme ovat niitä, joista me voimme eniten oppia. Mutta jos me todellakin haluamme nousta niistä vahvempina, meidän on katsottava sisällemme ja opittava kaikesta mitä me olemme kokeneet.
Jaa

nainen aavikolla

Meidän on opittava arvioimaan tunteitamme älykkäästi. Kaikilla tunteillamme on meille jokin viesti, ja me tarvitsemme älykkyyttä kyetäksemme tulkitsemaan niitä. Asenteemme on annettava meille tilaisuus tehdä niin. Jos se ei anna, päädymme olemaan tunteiden ympäröimiä, jotka saavat meidät tuntemaan itsemme oudolta. Kadotamme itsemme vastuullisuuden mereen, lakaisemme ongelmamme pohjattoman maton alle.

Eteenpäin jatkaminen on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on se, ettei meiltä jää välistä mitä matkan varrella tapahtuu. Käytämme aikaa voidaksemme jättää sielumme kivun huomioimatta. Ja itse aika on se, joka karkaa meidän avoimista haavoistamme. Näiden haavojen parantaminen vaatii enemmän rakkautta kuin tietämättömyyttä.

Kuvat Samantha Gross.

UUTISIA VERKOSSA