Me olemme tähtisumua; meidät on luotu loistamaan

Me olemme tähtisumua; meidät on luotu loistamaan
Valeria Sabater

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Kirjassaan Cosmic connection (Kosminen yhteys) tähtitieteilijä Carl Sagan selittää, että ihmiset on tehty eräästä melko epätavallisesta aineesta, nimittäin tähtisumusta.

DNA:ssamme on samaa materiaalia kuin mistä tähdet, nuo suurenmoiset asiat joita näemme öisellä taivaalla, koostuvat. Meidät on siis myös luotu loistamaan.

Nuo runolliset sanat ovat itse asiassa peräisin 70-luvulta. Laulaja Joni Mitchell kirjoitti inspiroivan laulun nimeltä ”Woodstock”. Kyseinen laulu rohkaisi ihmisiä ”loistamaan kuin tähtisumu, kuten kirkas kulta.”

Mutta myöhemmin Carl Sagan antoi tälle idealle tieteellisen pohjan. Hän osoitti, että meidän omissa ruumiissamme, jokaisessa solussa, jokaisessa pienessä hiukkasessa, on kosmista historiaa.

”Ole nöyrä, sillä sinut on tehty maasta. Ole jalo, sillä sinut on tehty tähdistä.”

-Muinainen serbialainen sananlasku-

Tätä on todella suurenmoista ajatella – ja myös jännittävää. Ja joka vuosi uudet tutkimukset tukevat tätä väitettä. Tiedemies ja professori Chris Impey tähtitieteen yliopistosta Arizonasta paljasti vuonna 2010, että kaikki hiiltä sisältävät orgaaniset materiaalit ovat äärettömän vanhojen tähtien sukupolvien tuottamia.

Ja jos pidämme mielessä, että kaikilla Maan peruselementeillä on tuo sama alkuperä, voimme olettaa, että 97 % meidän ruumiistamme on samaa ainetta kuin nuo muinaiset tähdet.

Todella taianomaista. Meidät on luotu loistamaan, valaistaksemme maailmaa. Mutta miksi sitten olemme unohtaneet loistaa? Jos meidät on todella tehty tähdistä, miksi me emme ole onnellisempia?

kädet yrittävät ottaa tähtisumua

Olemme tähtisumua, mutta joskus me elämme pimeydessä

Mitä pimeämpi taivas yöllä, sitä kirkkaammilta tähdet näyttävät. Joskus sinun on vain katsottava ylös öiselle taivaalle ja miettiä ääretöntä. Se saa sinussa aikaan inspiraation kipinän. 

Tähdet ja niiden kiertorata, tähtien liike, niiden hiljainen musiikki ja kosminen kauneus. Ne ovat aina olleet ihmiskunnan viitekohtia aina maataloudesta hengellisyyden tieteeseen.

Mutta tässä on koko asian todellinen taikuus. Olemme rajoittaneet itsemme katsomaan tähtiä kaukaisina ja jopa meitä ylempiarvoisina asioina. On aika ymmärtää, että me olemme osa yhtä kokonaisuutta. On aika ymmärtää, että tämä taivaallinen aine on osa jokaista palasta meitä.

Mutta on totta, että tämän ymmärtäminen ei ole helppoa. Ihmisinä meillä on tapana suunnistaa pimeässä. Suunnistamme läpi jatkuvan epäonnen suon, sekä aavikon, jossa itserakkauden siemenet eivät enää idä.

Tämä on vaikea totuus. Ja meillä on eräs yksinkertainen esimerkki tästä ihmiskunnan pimeästä puolesta. Esimerkkinä meillä on peli, joka on ollut viime aikoina otsikoissa. Puhumme pelistä nimeltä “The Blue Whale Challenge”.

Tämän sairaalloisen pelin alkuperä on kotoisin venäläisestä sosiaalisesta verkostosta VKontaktesta, vuodelta 2013. Sitä pelataan nykyään joka puolella maailmaa, ja tähän peliin sisältyy 50 eri koetta.

Nämä kokeet, monista erinäisistä ja monimutkaisista syistä, vetävät puoleensa satoja teini-ikäisiä. Tämä peli saa heidät mukaan itsesabotaasin, itsensä vahingoittamisen ja hitaan itsetuhon polulle. Kunnes viimeiseksi, mukamas rohkeuden osoittamiseksi, he voittavat pelin riistämällä oman henkensä.

kuu ja vaaleanpunainen valas vedessä

Tämän sadistisen pelin luoja on vain 21-vuotias Philp Budeikin. Hän loi tämän virtuaalisen haasteen, sillä hänen mielestään ”on olemassa ihmisiä, jotka ovat vain biologisesti hajoavaa jätettä ilman minkäänlaista arvoa yhteiskunnalle.”

Venäläiset psykologit ehdottavat, että tämän nuoren miehen ja hänen seuraajiensa motiiveissaan oli syvästi ideologisia ja psykopaattisia vaikutteita. Kaikkein tärkein ja huolestuttavin asia on se, että kuinka moni ihminen on haavoittuvainen puhelimiensa ja tietokoneidensa välityksellä.

On olemassa satoja nuoria mieliä ja hauraita sydämiä, jotka hengittävät ilman toivoa. Ilman energiaa, onnellisuutta, tai valoa jota he tarvitsevat elääkseen, ilman itsekunnioitusta ja ilman omanarvontuntoa.

Alkakaamme loistaa, itseämme ja muita varten

Ajattele elämäsi kaikkein onnellisinta hetkeä, ja nauti siitä muistosta. Hymyile tuntemattomille vastaantulijoille. Luo lempimusiikistasi itsellesi soittolista. Halaa puita. Puhu käyttäen laulun sanoja. piirrä mielikuvituseläimiä. Katso taivaalla ilmestyviä kuvioita. Hanki uusia ystäviä. Laula suihkussa…

”Me olemme tähtisumua, joka ajattelee tähtiä.”

-Carl Sagan-

Nämä ideat ovat myös haasteita, ja ne muodostavat yhdessä pelin nimeltä ”The Pink Whale.” Myös tämä peli sisältää 50 tehtävää, ja tämä peli on kaikkia maailman nuoria varten.

Tämän pelin ajatuksena on auttaa nuoria olemaan positiivisia. Se tarjoaa hyvän vaihtoehdon siniselle valaalle. Juuri tällä hetkellä tuolla pelillä on yli 290 000 seuraajaa ja tuhannet ovat suorittaneet tämän pelin viimeisen tehtävän. Viimeinen tehtävä on: pelasta elämä (kuten luokkatoverin auttaminen, joka on koulukiusauksen uhri). Suorastaan loistavaa!

tyttö poimii tähtiä taivaalta

Suurimmalla osalla meistä on toivoa. Useimmat meistä haluavat auttaa muita. Vaikka on totta, että aina silloin tällöin unohdamme loistaa, aina on joku, joka rohkaisee meitä taas loistamaan.

Ei ole mitään samanlaista kuin toisen ihmisen sielun koskettaminen antaaksemme mielikuva siitä, kuinka kaunis ja suurenmoinen asia maailmankaikkeus oikein on.

Kuvat: Little Oil


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.