Olemuksemme kertoo, millaista terapiaa tarvitsemme

Miksi kehitymme psykoterapiassa? Eri tieteenalat, kuten psykiatria tai psykologia, ovat yrittäneet vastata tähän kysymykseen. Nykyään tiedetään, että jokaisen asiakkaan tietyt ominaisuudet vaikuttavat psykologisten hoitojen onnistumiseen. Onko esimerkiksi hengellisyys hänelle tärkeää? Millainen on hänen selviytymistyylinsä? Onko hän valmis olemaan “aktiivinen” terapeuttisessa prosessissa? Tässä mielessä voimme vakuuttavasti todeta, että meidän olemuksemme kertoo, millaista terapiaa tarvitsemme.

Lambertin (2019) mukaan jopa 33 prosenttia psykoterapiaan osallistuvien ihmisten kokonaisterapeuttisesta muutoksesta johtuu terapeuttisista tekijöistä. Näitä tekijöitä ovat asiakkaaseen/potilaaseen ja hänen elintärkeään historiaansa liittyvät tekijät. Tämä on täysin ymmärrettävää, kun ottaa huomioon, että asiakas on muutosprosessin käynnistäjä.

“Jos asiakas ei omaksu, käytä ja seuraa terapeutin ponnisteluja, mitään ei tapahdu.”

-Bergin-

Terapeutin ominaisuudet

On ehdotettu monia heterogeenisia ominaisuuksia sen suhteen, valitseeko asiakas tämän vai tuon terapian. Keskitymme joihinkin niistä.

Ensinnäkin hyvän terapeuttisen prosessin toteuttamiseksi on otettava huomioon asiakkaan ominaispiirteet, käsitykset ja mieltymykset, jotta terapia voidaan sovittaa mahdollisimman henkilökohtaiseksi.

“Kun terapeutit ovat sopeutuneet paremmin asiakkaan resursseihin, muutoksia näyttää tapahtuvan enemmän.”

-Bergin-

1. Toiminnallisuuden taso

Toiminnallisuuden minimitaso on tunnistettu tekijäksi, joka vaikeuttaa psykoterapian ennustetta. Tietyt näkökohdat, kuten kliinisen tilan asettamien rajoitusten syvyys, liittyvät huonompaan ennusteeseen, ja toisaalta päinvastoin.

Lapsien kohdalla tapahtuu kuitenkin toisinpäin. Kun käyttäytymisongelmien vakavuus on suurempi, myös vanhempien koulutusohjelmien tehokkuus on suurempi.

Aikuisten osalta on helppo päätellä, että mitä enemmän yksilön elämä on vaarassa, sitä enemmän hän tarvitsee terapiaistuntoja. Toisaalta, kun sairauden edeltävä toimintataso on todella alhainen, toimintatasoa lisäävistä hoidoista on paljon hyötyä. Näihin kuuluu interventio käyttäytymisen aktivoinnin kautta.

2. Mieltymykset

Mieltymykset viittaavat niihin aktiviteetteihin ja psykoterapiaolosuhteisiin, joissa asiakas viihtyy parhaiten. On olemassa erilaisia välineitä, kuten C-NIP (The Cooper-Norcross Inventory of Preferences), jotka helpottavat asiakkaan mieltymysten arviointia. Ne ehdottavat, että psykoterapeuttia valittaessa tulee ottaa huomioon seuraavat seikat:

• Mieltymykset aktiviteettien suhteen. Nämä ovat hoidon aikana suoritettavat tehtävät, tavoitteet jotka asiakas haluaa saavuttaa sekä hoitokertojen lukumäärä, kesto ja tiheys. Hänen tulee sopia näistä mieltymyksistä valitsemansa terapeutin kanssa.
• Mieltymykset psykoterapeutin suhteen. Asiakkaat tuntevat yleensä olonsa mukavammaksi käydessään tiettyä sukupuolta olevan terapeutin luona. Tämä on täysin normaalia. Myös suuntautuminen on tärkeä aihe. Se viittaa siihen suunnitelmaan, jota terapia noudattaa. Esimerkiksi kognitiivinen käyttäytymisterapia on yleensä erittäin ohjaavaa. Tämä johtuu siitä, että istunnot ovat paremmin järjesteltyjä ja terapeutilla on enemmän vaikutusvaltaa. Lisäksi istuntojen välillä on enemmän “kotitehtäviä”. Psykoanalyysi taas, esimerkiksi, ei ole erityisen ohjeellinen.

Tietyt asiakkaiden mieltymykset voivat olla haitallisia. Jos näin on, terapeutti neuvoo heitä parhaan interventiotavan suhteen.

“Esimerkiksi asiakas, jolla on sosiaalinen fobia, saattaa haluta osallistua henkilökohtaisiin istuntoihin, vaikka ryhmäistunnot olisivat tehokkaampi lähestymistapa hänen ongelmaansa.”

-Fonseca-

3. Hengellisyys ja uskonnollisuus

Tieteellinen kirjallisuus tukee hengellisyyden ja uskonnollisuuden sekä fyysisen ja henkisen terveyden suhdetta. Se tarjoaa muun muassa yhteenkuuluvuuden, yhteyden ja tuen tunteen. Asiakas voi halutessaan ehdottaa tiettyjä “mukautuksia”. Jos uskonnollisuus ja hengellisyys ovat hänen identiteettinsä ydinosa, terapeutti voi ottaa tämän huomioon.

“Kun hoito on räätälöity asiakkaan uskonnollisten ja hengellisten mieltymysten mukaan, hän näyttää hyötyvän hoidosta enemmän.”

-Castonguay-

4. Selviytymistyyli

Beutlerin mukaan selviytymistyyli on persoonallisuuden piirre. Se saa yksilön käyttäytymään tietyllä tavalla sopeutuakseen muuttuviin ja hallitsemattomiin ympäristöolosuhteisiin ja vähentääkseen hänen mahdollisesti kokemaansa epämukavuutta. On olemassa kaksi selviytymistapaa: sisäistäminen ja ulkoistaminen.

Ulkoistavan selviytymistyylin omaavat ovat impulsiivisia ja seurallisia, ja heillä on selvä taipumus siirtää vastuunsa muille. Tämä tyyli on yhdistetty päihteiden käyttöön ja epäsosiaaliseen persoonallisuushäiriöön.

Toisaalta sisäistävän selviytymistyylin omaavilla on alhainen impulsiivisuus, taipumus märehtiä ja korkea kontrollin tarve. Tämä selviytymistyyli on yhdistetty yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön, pakko-oireiseen häiriöön, masennukseen tai sosiaaliseen ahdistuneisuuteen.

• Jos selviytymistyylisi on ulkoistettu, yrität todennäköisesti “välttää” tai “paeta” stressaavia tilanteita. Ja jos joudut kohtaamaan ne, saatat syyttää muita tai ympäristöäsi epämukavuudestasi.
• Jos selviytymistyylisi on sisäistetty, sinulla on tapana käsitellä muutoksia ja uhkia. Jos epäonnistut, saatat syyttää itseäsi.

Henkilöt, joilla on ulkoistettu selviytymistyyli, hyötyvät enemmän oireiden vähentämiseen keskittyvistä käyttäytymismuutoshoidoista. Näitä ovat tunteiden säätelytaitojen, ongelmanratkaisun ja itsehillinnän opetteleminen.

Toisaalta henkilöt, joilla on sisäistävä selviytymistyyli, voivat hyötyä enemmän terapioista, jotka pyrkivät edistämään näkemystä tai itsetietoisuutta. Paras interventio näissä tapauksissa on se, joka edistää ymmärrystä, itsetutkiskelua, ymmärtämistä ja ihmissuhteita. Jos sinulla on sisäistävä selviytymistyyli, sinun tulee etsiä terapiaa, joka keskittyy kognitiiviseen muutokseen ja tunneilmaisuun. Esimerkiksi kognitiivinen terapia tai rationaalis-emotionaalinen käyttäytymisterapia.