Miksi meidän on niin vaikeaa elää hetkessä?
Suuren roomalaisen runoilijan Quinto Horacio Flacon kuuluisa lausahdus Carpe Diem kääntyy suomeksi sanoihin “tartu hetkeen”; siinä mielessä, että emme tuhlaisi sitä. Koko lause alkuperäisellä kielellään menee seuraavanlaisesti: Carpe diem, quam minimum credula postero, jonka voisimme kääntää suurinpiirtein näin: “Hyödynnä tämä päivä äläkä luota huomiseen”. Ja silti, meidän on edelleen niin vaikeaa elää hetkessä.
Ensisilmäykseltä on helpompaa antaa päivän kulkea raiteillaan ja antaa huomisen tulla kuin “tarttua hetkeen”. Mitä tämä todellisuudessa tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että monille meistä on yksinkertaisesti mahdotonta elää hetkessä ja keskittyä tähän ja nyt. He ovat menneisyydestään riippuvaisia ihmisiä, jotka tarvitsevat eilistä elääkseen nykyisyydessä, hyökäten vihaisina omia ajatuksiaan vastaan.
Pahinta tässä on se, että emme tiedä, vietiinkö tämä kyky meiltä “sivilisaation” myötä. Miksi meidän on niin vaikeaa elää hetkessä? Onko tällä tekemistä ihmisen evoluution kanssa?
Emme kykene elämään tässä hetkessä ja nyt, koska tuomitsemme itseämme ja muita
Saksalainen henkinen opettaja ja kirjailija Eckhart Tolle toi ilmi Barcelonassa pidetyssä mestarillisessa konferenssissaan sitä epäonnea, jota me ihmiset kannamme mukanamme. Olemme henkisten, aineellisten ja emotionaalisten tilojemme vankeja. Emme enää näe niitä väliaikaisina tiloina, vaan alamme nähdä itsemme niissä. Emme enää ole läsnä, koska haluamme tuntea olomme tyytyväisiksi henkisesti.
Tällä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä itsekeskeisyyden tai halvaantumisen kanssa. Päinvastoin. Kukaan ei epäile eikä väitä, etteikö meidän tulisi tehdä tässä maailmassa “erilaisia asioita”.
Ytimenä on tehdä asioita ja samalla olla läsnä sen kanssa mitä tunnemme, ilman että tuomitsemme sitä tai tunnemme että meitä tuomitaan siitä jatkuvasti. Hetkessä eläminen on sitoutumisen ja luonteen kypsin muoto.
“Toiminta tapahtuu aina tässä hetkessä, koska se on ruumiillinen ilmaus, joka on olemassa vain tässä ja nyt. Hengellinen mieli on kuin haamu, joka elää aina menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Ainoa valta, joka sillä on sinua kohtaan, on houkutella huomiosi pois nykyisyydestä.”
-Sokrates-
Yhdistyminen nykyhetkeen: egon ja syyllisyyden puuttuminen
Joskus vapautuminen henkisten tilojen vankeudesta on hyvin samankaltaista kuin miellyttävä kosketus vauvan, luonnon tai eläimen kanssa. On mielenkiintoista nähdä, kuinka ihminen viettää aikaa jonkun sellaisen kanssa, joka ei tuomitse häntä, mutta joka ei myöskään kehu ja imartele häntä. Jotkut ihmiset antavat suojamuurinsa laskea siinä missä taas toiset piiloutuvat sen taakse. Toisaalta taas osa ihmisistä kykenee rentoutumaan ja yhdistymään nykyhetken kanssa silloin, kun he tuntevat ettei heitä tuomita.
Toiset taas luulevat, että heidän on jatkuvasti esitettävä jotain. Tässä tapauksessa ihmisellä on sekä vaikeuksia kohdata ja yhdistyä nykyhetken kanssa sekä ongelma liiallisen narsismin ja egon kanssa.
Näillä ihmisillä voi olla puutetta toisen ihmisestä hyvästä seurasta tai yksinkertaisesti heidän olisi vältettävä joidenkin ihmisten seuraa. Tai vaikeimmassa tapauksessa: he tekevät omasta seurastaan siedettävää ilman jatkuvaa arviointia jättäen taka-alalle kaiken syyllisyyden siitä, mitä he ovat tehneet tai mitä he tulevat tekemään. He katsovat elämää mielensä yleisönä ja tilanteiden päähenkilönä.
Saamme mahdollisuuden yhdistyä nykyhetkeen silloin, kun hyväksemme mielentilamme radikaalilla tavalla ilman moraalista tai älyllistä alistumista niitä kohtaan; kun pohdimme maailman eri muotoja tuntematta samalla, että ne määrittelevät meitä. Tämä on ero liiallisen intellektuaalisuuden ja todellisen viisauden välillä.
Hetkessä elämisestä irtisanoutuminen välinpitämättömyyden ja länsimaisen kulttuurin takia
Länsimaisessa kulttuurissa jostakin rakkaasta tai tärkeästä irti päästämistä on vaikea ymmärtää. Kieltäydymme päästämästä irti ja tarraudumme vain kiinni entistä lujemmin.
Kun meillä on perhe, ystäviä tai kumppani, uskomme sen kestävän ikuisesti. Ja me kärsimme, tapahtui mitä tapahtui. Ja tämä kärsimys syntyy kyvyttömyydestämme päästää irti. Kärsimme, koska emme voi tuntea oloamme vapaaksi emmekä kykene yhdistymään nykyiseen hetkeen.
Jos uskomme, että jokin riippuu meistä jatkuvasti tai että olemme riippuvaisia muista ihmisistä, hetkessä eläminen ja nykyisyyteen yhdistyminen on paljon vaikeampaa.
“Jos et saa mitä haluat, kärsit.
Jos saat mitä et halua, kärsit.
Ja vaikka saisit tarkalleen sen mitä haluat, kärsit silti, koska et pysty pitämään siitä kiinni ikuisesti.”
-Sokrates-
Kuoleman edessä voi kestää kuukausia tai vuosia ennen kuin hyväksymme rakkaamme menetyksen, vaikka se on normaali elämän kiertokulkuun kuuluva prosessi. Kaikki johtaa aina kuolemaan. Itse kuolema ei ole surullista ja tuskallista, vaan tuskallista on kieltäytymistä siitä, että kuolema on osa normaalia elämän kiertokulkua.
Oman mielenterveytemme kannalta meidän on osattava pysähtyä ja elää hetkessä
Meille länsimaalaisille, jotka elämme kulutusyhteiskunnassa ja aikakaudella, jossa tuottavuus tulee saavuttaa hinnalla millä hyvänsä, tämä etsintä ja keskittyminen nykyhetkeen on lähes luksusta. Kenellä meistä on todellisuudessa aikaa pysähtyä nauttimaan aamuisesta tuulesta tai kostean ruohon tuoksusta?
Me kaikki elämme vaikutelmassa, jonka mukaan meidän pitäisi olla liikkeessä koko ajan. Suurimmalle osalle tästä kilpajuoksusta tulee rutiini, josta muodostuu painava taakka.
Päivittäinen elämämme on tyhjää ja unelmoimme aina seuraavasta viikonlopusta, seuraavasta lomasta tai jopa eläkkeelle siirtymisestä. Työskentelemme koko päivän miettimällä, mitä syömme illalla. Sunnuntai on täynnä maanantaihin kuuluvia ahdistuksia. Nykyisyytemme vaikuttaa niin tylsältä ja tyhjältä, että karkaamme muihin maailmoihin.
Eläminen tässä ja nyt on helpompaa, jos otamme samalla huomioon omat arvomme
Yhteiskunnassa, joka arvostaa suoriutumista, käsite “tässä ja nyt” saattaa yllättää. Se voi nimittäin olla jopa synonyymi laiskuudelle ja huolimattomuudelle. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään halpa filosofia.
Nykyhetki saa merkityksen menneisyyden ja tulevaisuuden kautta. Se ei ole liikkumaton valokuva, vaan se on osa elokuvaa. Meidän on tiedettävä mistä olemme lähtöisin, jotta voisimme tehdä asioita jotka rakentavat tulevaisuutta. Voimme ottaa tässä esimerkiksi ympäristöömme liittyvät ongelmat: toimimme nyt tietäen, että teoillamme on vaikutuksia tulevaisuudessa.
Taistellen uupumuksen kanssa, joka pakottaa meidät lopettamaan, ihmettelemme lopulta, mitä kaikki tämä tarkoittaa. Ja tämä on sitä jotain, joka puuttuu usein elämästämme: jokin merkitys. On tärkeää tietää, mikä motivoi toimiamme ja valintojamme.
Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että meidän olisi asetettava elämällemme näyttäviä tavoitteita. Elämälle merkityksen antaminen on niiden asioiden löytämistä, jotka merkitsevät meille kaikkein eniten, ja tätä kautta kaikki ne ponnistelut ja ne toimet, joita ennalta asetetut prioriteettimme ohjaavat. Näitä prioriteetteja voivat olla esimerkiksi perhe, rakkaus tai omat lapsemme. Vain selkeällä ja meille järkevällä tarkoituksella voimme todella pysähtyä hetkeen ja maistella sitä polkua, joka johtaa asettamiimme tavoitteisiin.
Elä hetkessä luodaksesi muistoja, jotka liittyvät arvoihisi
Pysähdyttyämme nauttimaan hetkestä rakennamme aistiemme iloisia muistoja. Jotkut shamaanit kutsuvat näitä iloisia muistoja “lämpimiksi muistoiksi”. Toisin kuin älymme väärentämät “kylmät muistot”, nämä muistot ovat pysyviä ja ne antavat meille lohtua.
Jos kaivomme on tyhjä, jos emme ole pysähtyneet hetkeen nauttimaan elämän pienistä onnen hetkistä, koska olimme liian kiireisiä juoksemaan paikasta toiseen, meille syntyy käsitys siitä, että elämästämme puuttuu sisältöä. Tämän havainnon tulos johtaa usein niin kutsuttuun “karanteenikriisiin”.
Miksi luovumme toisinaan mahdollisuudesta elää hetkessä?
Pelkkä tunne siitä, että olemme terveitä ja elämme, tässä ja nyt, voi olla syy iloon. Silti on välttämätöntä, että pysähdymme hetkeen ja arvostamme sitä. Kirjailija Sarah Ban Breathnachin neuvona onkin pitää päiväkirjaa, johon kirjoitamme joka ilta viisi asiaa, joista tunnemme olevamme kiitollisia. Tällä tapaa voimme ymmärtää, että olemme paljon vauraampia ja voimme paremmin kuin mitä luulemme.
Meidät on murskattu erilaisilla ilmaisuilla, kuten “nykyhetkesi riippuu menneisyydestäsi” tai “sinun on itse luotava hyvä tulevaisuus”. Nämä ilmaisut ovat saaneet meidät liittämään nykyhetken arvon turhuuteen, näkymättömyyteen tai jopa toimettomuuteen. Sellainen ihminen, joka ei ajattele hyvää menneisyyttä ja lupaavaa tulevaisuutta, on tieltään eksynyt ihminen. Näin ollen joillakin heikossa asemassa olevilla ihmisillä nämä viestit kiteytyvät ahdistuneisuuteen, yliaktiivisuuteen tai jopa masennukseen.
Syyllisyyden tunne aiheuttaa paljon enemmän levottomuutta kuin synti ja se tulevaisuus, jota niin pelkäsit, ja joka on jo saapunut ja jatkuu ilman katastrofeja. Tämän vuoksi elä nykyhetkessä. Sitoudu johonkin taustalla olevaan ja hylkää mielenmuodot.
Ainoa tapa parantua on antaa tilaa kaikille elämässäsi tapahtuville asioille läsnäolevalla tavalla sekä valppaana ja kiinnostuneena nykyhetken tapahtumista omaksuen samalla, että todellisuudessa mikään ei ole niin kamalaa, kun vain osaamme ottaa yhteyttä maailmaan. Monissa tapauksissa ikäviä asioita tapahtuu vain omassa mielessämme, joka on jäänyt loukkuun sosiaalisten muotojen maailmaan eikä olemuksensa perälle avoimien aistiensa kanssa.