Narsistit eivät koskaan pyydä anteeksi

· 7.4.2019

Tietyltä etäisyydeltä katsottuna narsisti voi vaikuttaa viehättävältä, itsevarmalta ja jopa huomaavaiselta. On kuitenkin olemassa muutamia asioita, joita narsisti ei koskaan tee, etenkin kun on kyse parisuhteista. Narsistit eivät koskaan sano anteeksi, eivätkä he koskaan yritä korjata tekemäänsä vahinkoa, eivätkä he myönnä omia virheitään. Tämän aiheen asiantuntijat sanovat, että tämä johtuu heidän itsekeskeisestä ja dominoivasta asenteestaan, josta puuttuu empatiaa.

Oli kyseessä minkälainen suhde tahansa, romanttinen, platoninen, perhesuhde… Erimielisyydet ja kitka ovat aina yleisiä. Ne eivät ole vain yleisiä, mutta joskus voimme loukata ja vahingoittaa jotakuta toista huomaamattamme. Kun tämä tapahtuu, parasta olisi tarjota vilpitön anteeksipyyntö, voidaksemme jälleen rakentaa luottamusta ja oppia siitä mitä on tapahtunut. Tavoitteena on yrittää välttyä siltä, että tämä tapahtuisi uudestaan.

Mitä älykkäämpiä olemme sosiaalisesti ja emotionaalisesti, sitä suuremmalla todennäköisyydellä emme vain pyydä anteeksi, vaan teemme sen myös niin tehokkaasti kuin mahdollista. Joku, joka on emotionaalisesti pätevä ja kypsä, lähestyy tällaisia tilanteita vilpittömästi ja avoimesti, valmiina tekemään välttämättömät korjaukset.

Mitä sitten tapahtuu kun kyseessä ovat narsistit? Tutkimukset, kuten tämä Southamptonin yliopiston Joost M. Leunissenin ja Constantine Sedikidesin suorittama tutkimus, tekevät asian täysin selväksi. Narsistit eivät aina tunne syyllisyyttä tekemistään pahoista asioista. 

Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka he tuntevat sosiaalista painostusta korjausten tekemiseksi, he tekevät sen tuntien sisäistä ristiriitaa, ja jopa kärsimystä. Tämä johtuu siitä, että he taistelevat omien halujensa kanssa.

narsistit eivät lopeta väittelemistä

Narsistit eivät pyydä anteeksi

Masterson (1981) muistuttaa meitä, että narsismi sijaitsee jatkumossaTämän jatkumon alemmassa päässä on se, mitä pidetään yleisesti ”normaalina.” Tässä päässä olevat ihmiset pystyvät kutakuinkin hallitsemaan omaa itsetuntoaan. Toisesta päästä voimme löytää patologian, joka määrittelee narsistisen persoonallisuushäiriön.

Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivillä ihmisillä on tarve rakentaa ja suojella mahtipontista omakuvaa. Tällä tavalla he onnistuvat suojelemaan heikkoa ja murtunutta sisäistä itseään. Enemmän kuin mitään muuta, he haluavat heijastaa täydellisyyttä ja ylemmyyttä.

Mitä tapahtuu, kun narsisti tekee rikkeen? Mitä tapahtuu esimerkiksi silloin, kun narsistin kumppani huomauttaa narsistin kunnioituksen puutteesta ja itsekkyydestä? Totuus on yksinkertainen: narsisti ei voi ottaa vastuuta mistään. Jos hän ottaisi, hän olisi ristiriidassa oman täydellisyyden kuvansa kanssa, jota hän yrittää niin kovasti pitää yllä.

nainen katsoo vihaista peiliä

Narsistit haluavat kaikkien olevan heidän kanssaan samaa mieltä. He eivät halua ristiriitoja.

Andrew P. Morrison on narsististen persoonallisuuksien asiantuntija. Jodannossaan teokseen Essential Papers on Narcissism hän väittää, että narsistien päätavoite on löytää ”peilihenkilö.” He haluavat jonkun, joka on jatkuvasti heidän kanssaan samaa mieltä.

  • Narsistit ovat mielellään tekemisissä ihmisten kanssa, jotka muistuttavat heitä jatkuvasti heidän hyveistään. He haluavat kaikkien olevan kuin Lumikin ilkeän äitipuolen peili. Joka päivä tämä peili kertoo kuningattarelle tämän olevan kaikista kaunein.
  • Jos narsistille kerrotaan hänen tekemistään virheistä tai loukkaamistaan tunteista, on melkein mahdotonta saada häntä pyytämään anteeksi.
  • He eivät pyydä anteeksi, sillä he eivät tunne syyllisyyttä. Narsisteilta puuttuu empatiaa. He eivät siis yksinkertaisesti voi ymmärtää, miksi joku on loukkaantunut tai miksi joku on huolissaan.
  • Tämän lisäksi ottaen huomioon, että narsistit näkevät ihmissuhteet keinona saavuttaa tavoitteita, heistä on OK kertoa toiselle, että ”se on sinun ongelmasi”. 

Kuten voimme kuvitella, tällainen dynamiikka voi vahingoittaa etenkin parisuhdetta helposti.

Narsisti saa muut uskomaan sen olevan muiden syytä

Tiedämme nyt, että narsistit eivät pyydä anteeksi. Tämä voi johtaa johonkin vielä monimutkaisempaan ja ristiriitaisempaan.

  • Tämä ei ehkä vaikuta siltä, mutta myös narsisteilla on kamppailtavaa. He kärsivät paljon, sillä he tuntevat olonsa aina turhautuneeksi ja katkeraksi. Alhainen itsetunto asettaa heidät jatkuvalle taistelukentälle, jossa he pyrkivät saamaan suurimman aseen ja kaikkein näyttävimmän palkinnon.
  • Heidän tarpeensa teeskennellä täydellisyyttä, tehokkuutta ja ylpeyttä saa heidät usein törmäämään todellisuuteen, joka ei suvaitse tällaista asennetta. 
  • Kun henkilö pyytää anteeksi konkreettisessa tilanteessa, narsisti saa hänet tuntemaan, että se oli hänen syytään. Miksi? Sillä narsistit eivät ymmärrä sitä, sillä narsistit eivät näe asioita samassa valossa, tai koska ihmiset ajattelisivat heidän olevan heikkoja tai tyhmiä, jos he pyytäisivät anteeksi.

Ihan huomaamattamme narsisti voi muuttaa asemaa silmänräpäyksessä. Emme saa unohtaa, että narsistit ovat taitavia manipuloijia. Siksi saatamme itse päätyä pyytämään anteeksi heiltä.

Mitä voimme tehdä narsistien kanssa, jotka eivät pyydä anteeksi?

Meidän on mainittava se, mistä puhuimme aikaisemmin. On olemassa monenlaisia narsisteja. Tämän asteikon ylimmästä päästä voimme löytää narsistiset psykopaatit. Nämä ovat ihmisiä, jotka vaikuttava täydellisen normaaleilta ja funktionaalisilta. He ovat kuitenkin todella taitavia muiden vahingoittamisessa emotionaalisesti.

  • Narsistit tarvitsevat erikoistunutta apua. He tarvitsevat terapeuttista väliintuloa, joka auttaa heitä eri asioiden kanssa, kuten antisosiaalinen ajattelu, itsetunto, ylemmyyden illuusio, omien epätäydellisyyksien hyväksyntä ja empatia. Heidän on oltava täysin tietoisia siitä kuinka he satuttavat muita omalla käytöksellään ja asenteellaan.
  • Jos meidän on oltava tekemisissä narsistin kanssa päivittäin, meillä on vain kaksi vaihtoehtoa. Voimme joko toimia kunnioittavasti, tai emme. Tämän lisäksi voimme myös auttaa narsistia muuttumaan ja hakemaan apua, tai sitten harkita sitä, että otamme etäisyyttä narsistiin.

Useimmat tapaukset riippuvat narsismin tyypistä. Tässä kirjossa on olemassa monia eri variaatioita. Emme saa menettää toivoa, sillä vaihtoehtoja on monia. Jos meillä on perheenjäsen, kumppani tai ystävä, jolla on narsistisia piirteitä, auttakaamme häntä ymmärtämään hänen tekojensa vaikutukset ja kehottakaamme häntä hakemaan apua.