Kuinka aivot reagoivat rakkaan poissaoloon?

· 7.2.2018

Rakkaan poissaolo on tuskaista kenelle tahansa. Vaikka rakkaus ja menetys ovat osa elämää, emme koskaan täysin alistu sille. Vaikka siis tiedämme, ettei mikään kestä ainiaan, emme ikään kuin hyväksy sitä. Tämä on eräänlaista psyykkistä vastarintaa.

Usein sanomme, että mieli ja sydän ovat ristiriidassa keskenään. Mieli käskee meitä hyväksymään tuon poissaolon, mutta jokin syvemmällä meissä kieltäytyy täysin hyväksymästä menetystä.

”Joskus vain yksi ihminen puuttuu, ja koko maailma vaikuttaa autiolta.”

-Lamartine-

Tämä tapahtuu siitä syystä, että sekä rakkaan läsnäolo että poissaolo laukaisevat reaktioita aivoalueilla, joita emme juurikaan voi hallita. Rakkauteen ja suruun liittyy fysiologisia prosesseja.

Aivoissa tapahtuu fyysisiä muutoksia, jotka ylittävät ymmärryksemme eivätkä ole meidän hallittavissamme. Tämä selittää niin kutsutun vastakkaisprosessin teorian.

Vastakkaisprosessin teoria

Tämän teorian kehittivät Solomon ja Corbit vuonna 1974. Sen mukaan aivomme pyrkivät aina psyykkiseen tasapainoon. Ne tekevät tämän neutralisoimalla tunteita. Tätä varten aivot suorittavat toistuvaa toimintoa: voimakkaan tunteen ilmaantuessa ja viedessä tasapainon, reaktiona on tuottaa vastakkainen tunne. Tähän viitataan nimellä ”korjaava tunneärsyke.”

värikkäät aivot

Tämän teorian mukaan vastaärsyke on aluksi heikko, mutta vahvistuu vähitellen. Näiden periaatteiden perusteella voimme selittää osaksi sen, mitä tapahtuu addiktiossa ja rakkaan menetyksen jälkeen.

Kun alkuperäinen tunne ilmaantuu, se on hyvin voimakas. Sillä ei ole vastatunnetta, ja näin ollen se saavuttaa maksimaalisen voimakkuutensa. Näin tapahtuu esimerkiksi rakastuessa.

Vähitellen vastakkainen ärsyke kuitenkin ilmaantuu. Vaikka sitä ei alussa huomaa, se voimistuu vähitellen neutraloidakseen alkuperäisen tunteen.

Vastakkaisprosessi ja rakkaan poissaolo

Aivoissa rakkaan poissaololla on samankaltainen vaikutus kuin riippuvuuden aiheuttamissa vieroitusoireissa. Molemmissa tapauksissa koetaan sekä alkuperäinen ärsyke että ”korjaava ärsyke”.

Otetaan toiseksi esimerkiksi alkoholi. Alkoholia juova tuntee olonsa euforiseksi. Hän on estoton ja ”puudutettu” epämukavuudelta. Seuraavana päivänä tapahtuu täysin vastakkainen asia. Hän voi olla masentunut, epävarma, ja haluaa palauttaa alkuperäisen ärsykkeen juomalla lisää.

tyttö vetää pilviä perässään

Mitä rakkauteen ja hellyyteen tulee, ensimmäinen ärsyke on itse rakkaus. Tunnemme kiintymystä ja tarvitsemme toista ihmistä. Koemme iloa hänen näkemisestään. Erityisesti parisuhteessa tämä alkuperäinen tunneärsyke on erittäin voimakas.

Samaan aikaan ilmaantuu vastakkainen ärsyke. Tästä syystä, ajan myötä, alun tunteen voimakkuus alkaa tehdä tilaa tietylle tunteen ”neutralisoitumiselle”.

Jos kuitenkin menetys tapahtuu, ilmenee dekompensaatiota. Alkuärsyke poistuu ja jäljelle jää vain korjaava ärsyke, joka voimistuu. Tämä koetaan suruna, ärtyisyytenä ja ristiriitaisina tunteina.

Aivokemikaaliongelma

Kaikki tunteet syntyvät orgaanisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaista tunnetta vastaa jokin fysiologinen prosessi, johon kuuluu kemiallisia muutoksia aivoissa. Rakastaminen ei tapahdu vain sydämellä, vaan myös alkuaineiden jaksollisella järjestelmällä ja sillä, kuinka nämä aineet ilmenevät kehossamme.

Tästä syystä rakkaan poissaolo ei ole pelkkä tunnetyhjiö. Rakastuneena erittyy paljon oksitosiinia, dopamiinia ja serotoniinia. Kun nämä kemikaalit eivät ole enää läsnä, elimistö kärsii syntyneestä epätasapainosta. Kestää jonkin aikaa ennen kuin uusi vastakkaisprosessi ilmenee korjaava ärsyke, joka palauttaa elimistön tasapainon.

perhoset kädessä

Mitä hyötyä tästä kaikesta tiedosta sitten on? Yksinkertaisesti se hyöty, että ymmärtäisimme rakkaan poissaololla olevan syviä seurauksia sekä mielelle että keholle, ja että meidän on käytävä läpi uudelleensopeutumisprosessi tasapainon löytämiseksi, ja tämä prosessi voi viedä aikansa.

Usein tämän prosessin on annettava vain tapahtua. Meidän on luotettava siihen, että meidät on tarkoitettu palautumaan aina tasapainoon.