"Jos rakastat, kärsit. Jos et rakasta, sairastut."
Sigmund Freudia ja psykoanalyysia on nostettu tarkastelun alaiseksi lukemattomia kertoja. Viimeisin kritiikki oli, että psykoanalyysi on “epätieteellistä.” Silti monet Freudin teoriat ovat vaikuttaneet kaikkeen ihmistieteeseen, mukaan lukien “koviin” koulukuntiin kuten psykiatria.
Joka tapauksessa totuus on, että hyvin harvat kieltävät rakkauden tärkeyden ihmisen kehityksessä. Siitä hetkestä lähtien kun avaamme silmämme maailmalle me kärsimme vajavaisuudesta: toisen ihmisen puutteesta. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta selvitä tai kasvaa, jos tuo toinen ihminen ei ole paikalla tekemässä siitä mahdollista.
Toisin sanoen se tarkoittaa, että jos elämämme alussa ei ole läsnä edes minimaalista määrää rakkautta, tästä tulee mahdotonta. Jonkun täytyy palvella meidän tarpeitamme, tai muutoin me kuolemme.
Ihminen on aina ja ikuisesti tarvitseva olento. Vajavainen. Ihminen asuttaa tyhjiötä, joka on mahdotonta täyttää, vaikka me toisinaan uskomme ettei näin ole. Tämä johtuu siitä, että me olemme aina ja ikuisesti tuomittuja toivottomaan yksinäisyyteen. Niin paljon kuin onnistummekin luomaan intiimejä ja rakastavia siteitä, on totuus silti että me pohjimmiltaan synnymme, elämme ja kuolemme yksin.
Jos sinä rakastat, sinä kärsit
Rakkauteen kuuluvat monet kärsimyksen muodot vaihdellen rakastamisesta ja rakkaudetta jäämisestä sen ymmärtämiseen, että rakkaus ei ratkaise kaikkea. Joka tapauksessa ei ole keinoa rakastaa kärsimättä. Miksi sen pitää olla näin? Miksi rakkaus ei voi vain johtaa iloon ja onneen, eikä mihinkään muuhun? Eikä tämä ole “masokistinen” tapa ajatella?
Ihastuminen on pakkomielteistä, mutta samaan aikaan se tarjoaa meille tuntemuksen elossa olemisesta, jollaista on vaikeaa saavuttaa muiden kokemusten kautta. Ihastuminen on julman kauhistuttavaa, mutta samaan aikaan herkullista. Tämä on hyvin esitetty elokuvassa “Rakkautta koleran aikaan”, jossa todetaan että “rakkauden oireet ovat hyvin samankaltaiset kuin koleran”.
Kyllä. Rakastuminen on kärsimistä nautinnolla. Kärsimistä kun et ole tuon toisen ihmisen lähellä ja kun sinusta tuntuu että voisit kuolla pelkästä ajatuksesta että se kaikki saattaa päättyä. Tietäen, että tekisit mitä tahansa ollaksesi sen ihmisen seurassa, joka on varastanut sydämesi. Rakastamisen tunne muuttuu peloksi rakastettusi menettämisestä. Intoa yhdistettynä salakavaliin epäilyksiin.
Kun tämä ihastumisen eloisa vaihe on tullut päätökseen, koette alkuun eräänlaisen kaksintaistelun. “Jokin” on mennyttä, “jokin” ei ole kuten se oli ennen. Sinä tiedät edelleen rakastavasi tuota samaa ihmistä, mutta myös että tällä rakkaudella on rajansa. Sitten kärsit koska sinun täytyy jättää hyvästit illuusiolle tuosta romanttisesta ja ikuisesta rakkaudesta.
Jos et rakasta, sinä sairastut
Kun ihmisellä on ongelmia luoda rakastavia siteitä muihin ihmisiin, hänestä tulee todella haavoittuvainen, niin tunnetasolla kuin henkisestikin. Salailu, pakonomainen eristäytyminen, vaikeus kommunikoida muille mitä tuntee tai ajattelee, ne ovat kaikki merkkejä siitä että asiat eivät suju hyvin.
Itse sairastuu. Jos ainoastaan se mikä koskee ihmistä itseään on tärkeää ja hänellä on suuria vaikeuksia tunnistaa mikä vaikuttaa muihin, on kaikki syy uskoa tämän yksilön olevan vankina omassa narsismissaan. Mutta tämä ei ole moraalisesti tai eettisesti tuomittava asia. Tämä on varsin hälyttävä merkki, joka viittaa ihmisen sairastuneen tai olevan sairastumassa.
Meillä jokaisella on vaiheita jolloin me olemme vastahankaisia olemaan yhteydessä muihin, tai jaksoja jolloin meidän täytyy olla yksin itsemme kanssa. Mutta kun tästä tulee suhteellisen pysyvä kaava, seuraa ongelmia. Seuraa vahva irrallisuuden tunne elämää kohtaan ja taipumus kaikkea sellaista kohtaan joka edustaa kuolemaa.
Aivan kuin ihminen kyllästyisi itseensä sairastumiseen asti. Tämä liiallinen keskittyminen itseen johtaa ennemmin tai myöhemmin ahdistuneisuuteen , pakkomielteeseen. Se johtaa myös erittäin epätuotteliaaseen elämään ja erittäin vähäisellä merkityksellä. Tai me kohtelemme muita kuin välineitä; asioita jotka palvelevat meidän tarpeitamme. Näiden olosuhteiden alaisina he johtavat meidät entistä kauemmaksi mahdollisuudesta tavoittaa jotain, mitä me kaikki etsimme: saavuttaa sisäinen rauha.
