J. K. Rowling: Rakkauden löytäminen virheiden kautta

· 12.12.2017

Suurimmalle osalle meistä J. K. Rowling ei esittelyä kaipaa. Tämä kuuluisa kirjailija on innostanut ja lumonnut nuorisoa jo useammassa sukupolvessa. Hänen kirjojensa teemana on rakkauden löytäminen virheiden kautta.

Kansanviisauden mukaan jokaisen menestyvän miehen takaa löytyy nainen (ja päinvastoin). Soveltaessamme tuota samaa kielikuvaa, voisimme myös sanoa jokaisen menestyvän henkilön takaa löytyvän kertomuksen, josta voimme oppia.

Tämä on ennen kaikkea totta kirjailijoiden kohdalla, sillä monet heistä päätyvät väistämättä (tai ehkä edes yrittämättä välttää sitä) sisällyttämään tarinoihinsa osan heidän omasta henkilökohtaisesta kokemusmaailmastaan.

Nämä omaelämänkerrat ovat usein täynnä virheitä. Itse asiassa muistan aivan äskettäin kuulleeni kirjailijan – jonka nimeä en nyt satu muistamaan – sanovan, että jos hänen ammattinsa oli hänelle jotain opettanut, niin se oli kyvyn ”ampua”. Tämä tarkoittaa paperinpalojen heittämistä roskakoriin sen seurauksena, että hän oli kirjoittanut jotain hyödytöntä. Hän hyväksyi tämän erottamattomana osana työtään.

Elämämme lopussa meillä on varmasti korillinen virheitä, riippumatta siitä hyväksymmekö tämän vai emme. Se on inhimilliseen olemassaoloomme kirjoitettu laki. En nyt puhu virheistä, jotka ovat objektiivisia, vaan niistä virheistä, jotka me koemme todellisiksi virheiksi.

 Punainen paperipallo liitutaululla

Projektin ensiaskeleet ovat vaatimattomia

Saatat ihmetellä, miksi ihmeessä päätin kirjoittaa artikkelin J. K. Rowlingista. Tein sen puheenvuoron takia, jonka hän esitti Harvardin yliopistossa akateemisen vuoden 2008 lopussa. Tämä on ollut inspiraationa sille, mitä aion käsitellä tässä artikkelissa. Hän kuvaili tilannetta, joka tapahtui muutamaa vuotta aikaisemmin, ja omien sanojensa mukaan hän oli:

”…epäonnistunut eeppisessä mittakaavassa. Poikkeuksellisen lyhyeksi jäänyt avioliitto oli räjähtänyt käsiin. Minulla ei ollut työtä, olin yksinhuoltajaäiti ja aivan niin köyhä kuin vain nykyajan Iso-Britanniassa elävä yksilö voi olla olematta kerjäläinen.”
Me kaikki rakastamme positiivisia tarinoita ihmisistä, jotka ovat voittaneet tavattomia vaikeuksia elämässään. J. K. Rowlingin tapauksessa ja tavassa, jolla hän puhuu menneisyydestään, näyttää siltä kuin Harry Potteria ei todennäköisimmin olisi edes olemassa ilman epäonnistunutta avioliittoa ja sitä seurannutta kriisiä. Hän väittää, ettei hänen aikomuksensa Harry Potteria luodessaan ollut saavuttaa sitä menestystä, jota hän nyt nauttii. Hän halusi vain paeta, selkeyttää ajatuksiaan ja jollain lailla järjestää elämäänsä uudelleen.

Hän uskoo, että suurien asioiden unelmointi edellyttää suuria investointeja. Tämä on totta vielä suuremmassa määrin siksi, että meitä ympäröivä propaganda viestittää jatkuvasti tiettyjen puutteiden kertovan, ettei tiettyjen asioiden saavuttaminen ole meille mahdollista. Se kertoo, ettemme ole riittävän viehättäviä, menestyviä, suosittuja….

Tämän lisäksi vähäisestä kunnianhimosta ja investoinneista aloittaminen kehittää kykyämme arvioida mahdollisten virheiden kustannukset. Se mahdollistaa meille virhemarginaalin siinä tapauksessa, että meidän täytyy hetkeksi laittaa projekti ”jäihin”. Mikäli emme ole rakentaneet koko elämäämme tuon projektin ympärille, siitä tauon ottaminen ja ”raittiin ilman” haukkaaminen on huomattavasti helpompaa.Vedenalainen tanssi

Epäonnistumisen pelko v. rakkauden löytäminen

Epäonnistumisen pelko voi olla halvaannuttavaa, mutta myös motivoivaa. Se, kummanlaisena sen koemme, riippuu useista tekijöistä. Ehkäpä tärkein näistä on itsensä rakastaminen. Henkilö, joka tunnistaa ja kunnioittaa itseään, luottaa itseensä virtojen yrittäessä painaa häntä pohjalle. Yksilö, joka ei usko olevansa pelastamisen arvoinen, luovuttaa. Edes pohjamutiin iskeytyminen ei saa työnnettyä heitä takaisin pintaa kohden.

Kaikki riippuu myös niistä ihmisistä, joita ympärillämme on. Mielenkiintoista kyllä, kertomuksessa Harry Potterista on paradoksi, joka poikkeuksetta toistuu kaikkien meidän elämässämme. Meissä asuvat rinnakkain sekä tietynlainen taipumus yksinäisyyteen että tarve vuorovaikutukseen toisten kanssa, sillä olemmehan sosiaalisia olentoja. Epäonnistuminen, tai sen pelko, opettaa meille kehen voimme todella luottaa. Luottamuksen arvoisia ovat ne, jotka pysyvät rinnallamme, olivatpa he samaa mieltä tai eivät. Heidän rakkautensa ei ole ehdollistunut siihen mitä toivomme, tai siihen mitä meillä on. He rakastavat meitä siksi, keitä me olemme. Todellisen rakkauden löytäminen tapahtuu siksi epäonnistumisten keskellä.

Nainen haarniska yllään

Halutessamme saavuttaa jotakin meidän on otettava ensiaskeleet yksin

Sanotaan, että monet teini-ikäiset kokevat olevansa väärin ymmärrettyjä… Samoin suurin osa yliopisto-opiskelijoista, nuorista työntekijöistä, keski-ikäisistä työntekijöistä, vanhemmista työntekijöistä ja suurin osa eläkeläisistä. Totuus on, että vain hyvin harvat ihmiset kokevat saavansa tukea toisilta päätettyään tähdätä tiettyyn tavoitteeseen. Teini-ikäisten kohdalla kyseessä ovat yleensä heidän omat vanhempansa, joiden suunnalta tuo ymmärryksen puute näyttää ilmaantuvan.

Rowling koki tämän ymmärryksen puutteen omassa elämässään, kun hänen vanhempansa torjuivat ajatuksen englantilaisen kirjallisuuden opinnoista nykyaikaisten kielten sijaan. Hän kuitenkin sanoo myös, että ”tulee aika, jolloin meidän on lakattava syyttämästä vanhempiamme meidän ohjaamisestamme väärään suuntaan”. Tähän pisteeseen saapuminen on jo itsessään kypsymisen merkki. Se opettaa meitä lopettamaan toisten syyttelyn – tässä tapauksessa vanhempiemme – ja ottamaan lisääntyvässä määrin vastuun omasta toiminnastamme.

Tällaiset epäonnistumiset kypsymättömän ihmisen kohdalla, jota luonnehtii impulsiivisuus, voivat varustaa heidät viisaudella. Epäonnistumiset luovat myös uudet mittasuhteet saavutuksillemme, joko siitä syystä että olemme luisuneet noista saavutuksista tai koemme päätyvämme tekemään niin millä hetkellä hyvänsä. Monet ihmiset eivät ole tietoisia saavutuksistaan ennen kuin he kokevat niiden menettämisen mahdollisuuden tai itse asiassa ovat jo menettäneet ne.

Todettakoon lopuksi, että epäonnistuminen johtaa kriisin aikaan, jossa elämän kaikkein merkityksellisimmät asiat näyttäytyvät kaikella voimalla. Mitä nuo tärkeät asiat sitten ovat? Ei mitään sen suurempi- tai vähempiarvoista kuin mitä meillä jo on… Meillä on oma itsemme, ja kaikki mitä olemme oppineet elämän ylä- ja alamäissä. Älä siis sulje silmiäsi, kun epäonnistut. Älä anna surun ja hylkäämisen kokemuksen ottaa otettaan sinusta. Tartu kiinni siihen uskoon, että pystyt jälleen nousemaan. Se antaa sinulle voimia siihen saakka, kunnes aurinko jälleen nousee ylitsesi.

Kun kaadut, yritä olla ruhjomatta itseäsi liian monesta kohtaa. Varjele kuitenkin kaikkein tarkimmin itsetuntoasi. Siinä – ei missään muualla – on avain, joka saa sinut jälleen liikkeelle. Rakkauden löytäminen itseäsi kohtaan estää kohtaamaasi vastustusta pysäyttämästä sinua paikoillesi.

”Olin vapaa. Pahimmat pelkoni olivat tulleet toteen, ja olin silti elossa. Minulla oli yhä tytär, joka ihaili minua, sekä kirjoituskone ja suurenmoinen idea. Silloin tuosta kalliosta allani tuli perusta, jolle rakensin elämäni uudelleen.”