Hiljainen olemus äänekkäässä maailmassa

Hiljainen olemus äänekkäässä maailmassa
Valeria Sabater

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Hiljaiset ihmiset ovat hektisen maailman tasapainopisteen hämmentäjiä. Heidän rauhalliset katseensa, loistavat käytöstapansa ja maanläheisyytensä nähdään yleensä ujoutena. Perimmäinen totuus kuitenkin on, että heidän asenteensa elämää kohtaan on suurenmoinen, ja he ovat tehneet lujasti töitä sisäisen rauhan löytämiseksi.

Kuten Albert Einsteinkin viisaasti sanoi, rauhallisen elämän monotonisuus ja yksinäisyys ovat niitä, jotka motivoivat luovaa mieltä. Tästä huolimatta, niin oudolta kuin se saattaakin vaikuttaa, tämä rauhallinen kuva ei saa hyvää vastakaikua nykypäivän yhteiskunnassa. Susan Cain muistuttaa meitä tästä kirjoissaan, jotka käsittelevät hiljaisia ja introverttejä persoonallisuuksia.

”Hiljaisista paikoista löytyy runsaasti järkeä.”

-Adlai E. Stevenson-

On esimerkiksi tavallista, että opettajat ymmärtävät rentoutuneet, rauhalliset ja hiljaiset oppilaat väärin. Opettajat saattavat nähdä tällaiset oppilaat apaattisina, ujoina ja vetäytyneinä. He ovat mukamas lapsia ”ilman persoonallisuutta”, kuten jotkut opettajat saattavat vitsailla. Meidän yhteiskuntamme arvostaa edelleen ihmisiä, jotka osallistuvat ja saavat äänensä kuulumaan.

On tärkeää muistaa, että mitkään persoonallisuudet eivät ole parempia tai huonompia kuin muut. Ihmisen käyttäytymisen ja asenteiden laaja kirjo on se, joka todella rikastuttaa maailmaa. Jokaisella meistä on tarjota jotain poikkeuksellista ympärillämme oleville ihmisille. Eli me tarvitsemme edelleen yhteisymmärrystä ja tietoisuutta jokaisen persoonallisuustyypin takana piilevästä aarteesta.

hiljaiset ihmiset: mies katselee merelle

Hiljaisten ihmisten aivot

Hiljaisten ihmisten aivot toimivat hieman eri tavalla. Tämä ajatus saattaa vaikuttaa hieman yllättävältä, mutta tämä tieto ei ole uutta. 60-luvulla tunnettu psykologi Hans Eysenck esitti meille termin aivokuoren kiihtymisteoria. Hän käytti tätä käsitettä selittääkseen miksi hiljaiset ihmiset vaikuttavat olevan niin erilaisia kuin ekstrovertit ihmiset.

Muut tutkimukset vahvistavat Eysenckin julkaiseman hypoteesin. Vuonna 2012 Harvardin yliopiston tutkijat suorittivat tutkimuksen selvittääkseen enemmän tätä ajatusta. Tarkastellaanpa tutkimuksen ja sen tulosten perusteita:

  • Ekstrovertit ihmiset tarvitsevat enemmän dopamiinia ollakseen onnellisia. Tämän seurauksena he etsivät uusia kokemuksia ja tarvitsevat tiheämpiä sosiaalisia yhteyksiä saavuttaakseen hyvinvointinsa kynnyksen.
  • Hiljaisille ihmisille asia on taas päinvastoin, eli he ovat onnellisia alhaisemmilla dopamiinitasoilla. Kun he ylittävät tämän kynnyksen, he kokevat ahdistusta, painetta ja uupumusta. Tämän seurauksena he ovat onnellisimmillaan kun he ovat rentoutuneessa ja harmonisessa tilanteessa. 
  • Lisäksi tutkijat ovat tarkkailleet hiljaisten ihmisten otsalohkon rakenteellisia eroja. Heillä on tällä alueella enemmän harmaata ainetta, joka puolestaan yhdistetään abstraktiin ajatteluun. Tämä tutkimuksen tulos osoittaa, että tällä persoonallisuustyypillä on enemmän taipumusta olla mietteliäs ja introspektiivinen. 
aivosoluja

Hiljaisten ihmisten tavat

Vain siksi että joku on hiljaisempi, ei tarkoita että hän olisi onnellisempi, taitavampi tai älykkäämpiMyöskin aktiiviset, hermostuneet ja ekstrovertit ihmiset voivat olla näitä asioita. Tämä tarkoittaa sitä, että he vain näkevät maailman eri tavalla.

He suhtautuvat eri tavalla ympäristöönsä ja heidän päivittäiset tapansa ovat erilaiset. Herkkyys auttaa meitä ymmärtämään heitä paremmin. Lisäksi, jos ymmärrämme, voimme tehdä itse mitä tahansa minkä päätämme olevan hyödyllistä.

”On aikoja, jolloin hiljaisuudella on kaikkein äänekkäin ääni.”

-Leroy Brownlow-

Hiljaisten ihmisten tavat

  • He nauttivat yksinäisyydestä. Täten he tietävät, että yksinään oleminen on paras tie kohti itsetuntemusta. Yksinään he voivat herättää luovuutensa henkiin, käsittelemään pelkojaan ja asettamaan tavoitteita.
  • He ovat valikoivia. Hiljaiset ihmiset tietävät mikä heille on parasta, ja he tietävät myöskin mikä harmittaa heitä. He tietävät mitä asettaa sivuun ja mitä käyttää hyödyksi. Siksi he ovat hyviä sen valitsemisessa, keitä he haluavat elämäänsä.
  • He eivät ota asioita henkilökohtaisesti. Ihmisillä, joille erimielisyydet, vastahakoisuudet ja epäonnistumiset ovat pakkomielle, on tapana kärsiä. On tärkeää tietää milloin ottaa askel taaksepäin ja saada uusia näkökulmia. Hiljaiset ihmiset tietävät kuinka pitää terveellinen välimatka heihin itseensä sekä muihin. He ymmärtävät myöskin, että elämässä kaikki asiat ovat prosesseja. Tärkeä asia on liikkua eteenpäin niin kevyesti kuin mahdollista.
hiljaiset ihmiset: yksinäiset iltapäivät
  • He ottavat aikaa nähdäkseen, kuunnellakseen, tunteakseen ja oppiakseen… Mikään ei ole yhtä palkitsevaa kuin ympäristöömme yhdistyminen käyttäen kaikkia aistejamme. Hiljaisilla ihmisillä on tyyni asenne, mutta sisällään he tuntevat janoa tuntemuksia ja kokemuksia kohtaan. Heidän ihanteellinen oppimiskanavansa alkaa siis hiljaisuudesta. Heillä on tarkkaileva katse ja kuuntelevat korvat, jotka voivat erottaa äänet pelkästä metelistä.
  • Hidas on parempi. Äänekkäässä ja kiireisessä maailmassa hiljaiset ihmiset ovat ainoita, joilla ei ole kiire. Näin on siksi, että he tietävät minne he ovat matkalla. He tuntevat itsensä tarpeeksi hyvin tunteakseen oman rytminsä, pysähdyksensä ja musiikkinsa. Hiljaiset ihmiset ottavat mielellään yhden asian kerrallaan. Hidas ja rauhallinen päivä tuntuu yksinkertaisesti paremmalta.

Älkäämme aliarvioiko hiljaisten ja rauhallisten ihmisten voimaa. Heidän sisäinen rauhansa ja rentoutunut karismansa voivat opettaa meille monia asioita. Joskus parhaat vallankumoukset alkavat hiljaisuudesta.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.