Ahdistuneisuus-masennushäiriön yhdistelmä: määritelmä, aiheuttajat ja hoitotoimenpiteet

1.2.2018 en Psykologia 69 Jaetut
naisella kenties ahdistuneisuus-masennushäiriön yhdistelmä

Ahdistuneisuus-masennushäiriön yhdistelmä on kiistanalainen eivätkä kaikki olemassa olevat oireiden luokittelut sisällä sitä. Ei ole kyse siitä, etteikö sen olemassaoloa tunnustettaisi, vaan sitä pidetään toisinaan masennushäiriönä, johon liittyy sekundaarisia ahdistuneisuuspiirteitä eikä ainoastaan yhtä häiriötä.

Ahdistuneisuus-masennushäiriön yhdistelmän oireita ovat ahdistuneisuus ja masennus, mutta kumpikaan niistä ei dominoi selvästi. Eikä niillä myöskään ole tarpeeksi voimakkuutta erillisen diagnoosin oikeuttamiseksi.

Tämä sairaus ilmenee sekoituksena verrattain heikkoja oireita, jotka nähdään usein ensihoidossa, ja sen yleisyys on jopa korkeampaa tavallisessa väestössä.

Masennus- ja ahdistuneisuusoireiden yhdistelmä aiheuttaa merkittävää toiminnan heikkenemistä siitä kärsivillä ihmisillä.

Kuitenkin he, jotka vastustavat tätä diagnoosia, sanovat että tämän diagnoosin helpohko ”saatavuus” taivuttaa lääkäreitä ja terapeutteja luopumaan ajasta, jonka he tarvitsevat hankkiakseen täyden psykiatrisen potilashistorian. Sellainen historia sallisi heidän erottaa todellisen masennushäiriön todellisesta ahdistuneisuushäiriöstä.

Milloin ahdistuneisuus-masennushäiriön yhdistelmä diagnosoitiin?

Sairauden diagnosoimiseksi täytyy olla ahdistuneisuuden tai masennuksen alhaisen voimakkuuden oireita. Lisäksi täytyy olla vegetatiivisia oireita kuten vapinaa, sydämentykytystä, kuiva suu tai vatsakipuja.

Jotkin alustavat tutkimukset ovat osoittaneet, että yleislääkäreillä on huono havaintokyky ahdistunteisuus-masennushäiriön oireiden havaitsemiseksi. On kuitenkin mahdollista, että tämä tunnistamisen puute kuvastaa vain sitä, ettei heillä ole asianmukaista nimeä diagnoosilleen.

surullinen tai masentunut mies

Ahdistuneisuus-masennushäiriön yhdistelmän oireet

Tämän sairauden kliiniset ilmenemät yhdistävät ahdistuneisuushäiriön ja masennushäiriön oireita. Sen lisäksi oireet autonomisen hermojärjestelmän hyperaktiivisuudesta, kuten ruoansulatusvaivat, ovat yleisiä. Siitä syystä potilaat menevät usein avohoitoklinikoille.

DSM-IV:n tutkimuskriteerit ahdistuneisuus-masennushäiriön yhdistelmälle

Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM) esittää sarjan kriteereitä tämän sairauden diagnosoimiseksi. Kuitenkin, kuten jo mainitsimme, on se ainoastaan tutkimustarkoituksiin. Katsotaan sitä hieman tarkemmin:

Tämän sairauden pääasiallinen ominaisuus on jatkuva tai uusiutuva dysforia, joka kestää vähintään kuukauden kerrallaan. Tällaisen mielentilan mukana tulee yhtä pitkään kestäviä lisäoireita sisältäen vähintään neljä seuraavista:

  • Keskittymis-, muisti– tai univaikeudet, väsymys ja energianpuute.
  • Äkillinen ärtyneisyys.
  • Toistuva ja voimakas huoli.
  • Itkuherkkyys tai toivottomuuden tunne, pessimistinen näkemys tulevaisuudesta, hyödyttömyyden tunne ja alhainen itsetunto.
  • Ylivalppaus, vaaran ennakointi.

Nämä oireet aiheuttavat merkittäviä kliinisiä vaivoja tai sosiaalisten, työhön liittyvien ja muiden tärkeiden aktiviteettien heikkenemistä.

Toisaalta ahdistuneisuus-masennushäiriön yhdistelmää ei pitäisi diagnosoida silloin, kun oireet johtuvat suoraan aineiden tai lääkkeellisen sairauden fysiologisista vaikutuksista, tai jos henkilö on jossakin vaiheessa saanut diagnoosin vakavalle tai jatkuvalle masennushäiriölle, ahdistuneisuushäiriölle tai yleisluonteiselle ahdistuneisuushäiriölle.

Tämä diagnoosi on myös sopimaton, mikäli samaan aikaan tavataan kriteerejä mille tahansa muulle ahdistus- tai mielialahäiriölle, vaikka ne olisivatkin osittaisessa elpymisvaiheessa.

On myös tärkeää, että oireiden joukosta ei löydy parempaa selitystä toisen henkisen sairauden kanssa. Varhaisimmat tiedot tästä sairaudesta tulevat ensihoidon puolelta, missä sairaus näyttää olevan yleisempää; sitä esiintyy myös enemmän avohoitopotilaiden keskuudessa.

ahdistunut nainen puree kynsiään

Mikä on ahdistuneisuus-masennushäiriön yhdistelmän vaikutus?

Vakavan masennus- ja ahdistuneisuushäiriön yhteiselo on hyvin tavallista. Kahdella kolmasosaa potilaista, joilla on masennusoireita, on myös selviä oireita ahdistuneisuudesta. Yksi kolmasosa näistä saa diagnoosin paniikkihäiriölle.

Jotkut tutkijat ovat raportoineet, että 20-90 % kaikista ahdistuneisuushäiriöstä kärsivistä potilaista kärsii vakavan masennushäiriön kausista. Tämä tieto osoittaa, että masennus- ja ahdistuneisuusoireiden yhteiselo, joka ei saa diagnoosia masennus- tai ahdistuneisuushäiriölle, on hyvin tavallista.

Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole virallista epidemiologista tietoa ahdistuneisuus-masennushäiriön yhdistelmästä. Mutta jotkut tutkijat ovat arvioineet, että tämän sairauden esiintyvyys yleisessä väestössä on 10 %, kuitenkin ensihoidossa sen esiintyvyys on 50 %. Varovaisemmat arvioinnit esittävät, että sen esiintyvyys on 1 % yleisessä väestössä.

Mikä aiheuttaa tämän sairauden?

Neljä tutkimuslinjausta ehdottaa, että ahdistuneisuuden ja masennuksen oireet ovat yhteydessä tunnistettuihin taudinaiheuttajiin.

Ensiksi, useat tutkijat ovat löytäneet samankaltaisia hermoston endokriinisiä syitä masennus- ja ahdistuneisuushäiriöille. Tähän sisältyy seuraavanlaisia oireita:

  • kortisolin adrenotrooppiseen hormoniin reagoimisen aleneminen
  • kasvuhormonin klonidiiniin reagoimisen aleneminen
  • kilpirauhasta stimuloivan hormonin aleneminen
  • prolaktiinin tyrotropiinia vapauttavaan hormoniin reagoimisen aleneminen

Toiseksi, useat tutkijat ovat antaneet tietoa, joka esittää noradrenergisen järjestelmän yliaktiivisuuden joillakin potilailla olennaisena tekijänä masennus- ja ahdistuneisuushäiriön alkuvaiheessa.

aivot

Mark Gluck et al. Learning and Memory, 2013.

Erityisesti nämä tutkimukset ovat osoittaneet, että masennus- tai ahdistuneisuushäiriöstä kärsivillä potilailla, jotka käyvät parhaillaan läpi ahdistuneisuuskriisiä, on suuria noradrenaliinimetaboliitti MHPG -pitoisuuksia virtsassaan, plasmassaan tai aivoselkäydinnesteessään.

Kuten myös muiden ahdistuneisuus- ja masennushäiriöiden kohdalla, serotoniini ja GABA voidaan yhdistää ahdistuneisuus-masennushäiriön yhdistelmän alkamiseen.

Kolmanneksi, monet tutkimukset ovat osoittaneet, että serotonergiset lääkkeet, kuten fluoksetiini ja klomipramiini, ovat hyödyllisiä sekä masennuksen että ahdistuneisuuden hoidossa.

Lopuksi, useat perhetutkimukset ovat esittäneet tietoa, joka osoittaa että ahdistuneisuuden ja masennuksen oireet siirtyvät geneettisesti eteenpäin, ainakin joissakin perheissä.

Sairauden ja ennusteen kulku

Nykyisen kliinisen tiedon mukaan näyttää siltä, että potilailla voi olla aluksi samanlainen todennäköisyys ahdistuneisuuden tai masennuksen tai niiden suhteellisen sekoituksen hallitseville oireille.

Tämän sairauden kulun aikana ahdistuneisuus- ja masennusoireiden hallitsevuus voi vaihdella. Ennustetta ei vielä tiedetä.

Kuitenkin masennus- ja ahdistuneisuushäiriöllä erikseen on taipumus tulla krooniseksi ilman asianmukaista psykologista hoitoa.

Ahdistuneisuus-masennushäiriön yhdistelmän hoitotoimenpiteet

Koska ei ole olemassa hyviä tutkimuksia, jotka vertailisivat ahdistuneisuus-masennushäiriön yhdistelmän hoitotoimenpiteitä, on asiantuntijoilla taipumus antaa hoitoa esiintyvien oireiden, niiden vakavuuden ja niiden aikaisemman kokemuksen mukaan erilaisista hoitotoimenpiteistä.

Psykoterapian lähestymistapaa, kuten käyttäytymisterapiaa tai kognitiivista terapiaa, voidaan käyttää hoitotoimenpiteenä lyhyen aikaa. Silti jotkut terapeutit käyttävät vähemmän rakenneltua psykoterapeuttista lähestymistapaa, kuten itsetutkiskelevaa psykoterapiaa.

Lääkitys

Ahdistuneisuus-masennushäiriön yhdistelmän farmakologisena hoitotoimenpiteenä on yleensä ahdistusta tai masennusta, tai molempia vastaan olevat lääkkeet. Anksiolyyttisten lääkkeiden suhteen jotkin tiedot osoittavat, että triazolobenzodiazepiinin käyttö (esimerkiksi alpratsolaami) voi olla sopivaa sen tehokkuuden vuoksi hoidossa masennusta vastaan, johon liittyy myös ahdistuneisuutta.

Aineet, jotka vaikuttavat 5-HT -reseptoriin, kuten buspironi, voivat myös olla sopivia. Masennusta vastaan olevien lääkkeiden joukosta serotoninergiset (esimerkiksi fluoksetiini) voivat olla todella tehokkaita ahdistuneisuus-masennushäiriön yhdistelmän hoidossa.

lääkkeet

Psykologinen hoito

Missä tahansa tapauksessa hoitotoimenpiteen valinta näille sairauksille on kognitiivista ja käyttäytymispsykoterapiaa.

Toisaalta siinä on ennen kaikkea kyse potilaan fysiologisen aktiivisuuden tason vähentämisestä. Tämä saavutetaan hengitystekniikoiden (esimerkiksi palleahengitys) sekä rentoutumistekniikoiden (progressiivinen lihasrentoutus, autogeeninen harjoitus, tietoinen läsnäolo ja niin edelleen) avulla.

Toiseksi, on tärkeää, että potilas parantaa mielialaansa. Tämä voidaan saavuttaa erilaisilla tavoilla. Käyttäytymistä aktivoiva terapia voi olla todella tehokasta tässä tapauksessa.

Ajatuksena on palauttaa potilaan aikaisempi aktiivisuustaso. Toteuttaakseen tämän, terapeutti rohkaisee potilasta tekemään mieluisia aktiviteetteja joko palaamalla takaisin sellaiseen tai ottamalla osaa uuteen vaiheittain.

Kolmanneksi, psykoterapian opetus on hyödyllistä. Tässä kohdassa potilas saa selityksen sille mitä hänelle tapahtuu ja miksi. Hän oppii joitakin perusasioita ahdistuneisuuden ja masennuksen ominaisuuksista, jotta hän voi normalisoida kokemuksensa.

Jälkeenpäin voi olla tarpeen muuttaa joitakin uskomuksia ja ajatuksia, jotka saattavat ruokkia ongelmaa. Tämä voi olla osana kognitiivista uudelleenrakentamistekniikkaa.

Kuten huomaat, ahdistuneisuus-masennushäiriön yhdistelmällä ei ole erityistä tunnistetta joissakin diagnoosijärjestelmissä, mutta sitä nähdään yleisesti ensihoidon konsultaatioissa. Se on suhteellisen yleistä.

Se on sairaus jota voidaan hoitaa, ja jos sitä ei hoideta ajoissa, siitä voi tulla kroonista.

Kirjallisuuslähteet:

Bobes García, J. (2001). Trastornos de ansiedad y trastornos depresivos en atención primaria. Barcelona, etc.: Masson.

Derogatis, L. R., & Wise, T. N. (1996). Trastornos depresivos y de ansiedad en asistencia primaria. Barcelona: Martinez Roca.

Miguel Tobal, J.J. (1990). La ansiedad. En J. Mayor y J.L. Pinillos (Eds.). Tratado de Psicología General. (Vol.3). Motivación y Emoción. Madrid: Alhambra.

UUTISIA VERKOSSA