Viisi yleistä terapeutin tekemää virhettä

Tässä artikkelissa kerromme viisi yleistä terapeutin tekemää virhettä. Terapeutin taidot voivat olla ratkaisevat potilaan positiivisen muutoksen edistämisen kannalta. Jatka lukemista!

Monet tekijät vaikuttavat psykoterapian tuloksiin ja kehitykseen, mukaan lukien nämä viisi yleistä terapeutin tekemää virhettä. On olemassa laajalle levinnyt ajatus siitä, että terapian jälkeinen toipuminen on apua hakevien vastuulla. Siihen uskominen on kuitenkin iso virhe, sillä monet muuttujat vaikuttavat potilaaseen ja hän hallitsee niitä vain vähän tai ei lainkaan.

Terapeuttisen muutoksen selittäviä ominaispiirteitä ovat sosiaalinen tuki ja potilaan itsensä (terapeuttisen muutoksen) voima, terapiassa käytetyt erityiset menetelmät, plasebovaikutus tai odotukset sekä terapiasuhde, jossa terapeutin virheillä voi olla suuri vaikutus.

Terapeuttisen muutoksen lisäksi myös psykologin ja potilaan välinen terapiasuhde on erittäin tärkeä tekijä muutoksen saavuttamiseksi.

Siksi onkin tärkeää paljastaa tietyt terapeutin tekemät virheet, jotka saattavat uhata terapeuttista liittoa. Tämä tekijä edustaa noin 40 % potilaan psykoterapian avulla tekemästä edistyksestä (Corbella ja Botella, 2004).

Viisi yleistä terapeutin tekemää virhettä

Seuraava lista perustuu Pipesin ja Davenportin kirjoittamassa teoksessa Introduction to Psychotherapy: Common Clinical Wisdom olevaan lukuun. Siinä esitellään joitakin tyypillisimpiä terapeutin tekemiä virheitä.

1. Terapeutti yrittää ratkaista ongelman ilman, että hän todella ymmärtää sitä

Tämä on yksi yleisimmistä terapeutin tekemistä virheistä. Vaikka tietyissä terapiatyypeissä, kuten psykoanalyysissä, pyritään ymmärtämään potilaan ongelmia laajakatseisesti sekä käytetään aikaa ja nähdään vaivaa potilaan kerronnan ymmärtämiseen, on totuus se, että näin ei tapahdu kaikissa terapioissa. Suuri osa tästä terapiasta tapahtuu aiheyhteydessä, jossa jokaisen istunnon minimisaavutus on hyvä laatu. Esimerkiksi mitä vähemmän aikaa terapiaan kuluu, sitä parempi terapeutti on.

Siispä vastauksensa psykologin epätäydellisyyksiin, jotkut terapeutit saattavat noudattaa pinnallisia tiedonlähteitä. Siten he kaventavat ongelmia ja puuttuvat niihin arvioimatta muita alueita, jotka voivat olla merkityksellisiä.

Kun potilas osallistuu istuntoon huonolla tuulella esimerkiksi huonojen arvosanojen takia, tekee terapeutti arvion ja suunnittelee väliintulon. Hän saattaa esimerkiksi arvioida epätäydellisyyttä, järjettömiä ajatuksia siitä mitä epäonnistuminen tarkoittaa sekä antaa potilaalle tunteidenhallintamenetelmiä, kun niin tapahtuu uudestaan. Lyhyesti sanottuna, hän ei edes harkitse tärkeitä osatekijöitä.

Voi siis käydä niin, että potilaalla on syömishäiriö ja siitä ei ole edes keskusteltu, koska ruokaan liittyvä ongelma ei ole koskaan vaikuttanut ongelmalliselta. Voi myös olla niin, että kun potilas kertoo terapeutille syömistottumusten pahentuneen huonojen tulosten myötä, olettaa terapeutti, että tämä ilmiö on vain seurausta huonoista arvosanoista.

Väliintulo epäonnistuu, jos sitä ei ole edeltänyt hyvä arviointi. Mitään ei tapahdu, kun terapeutti ei käytä aikaa arvioinnin tekemiseen ja hän ahdistuu yrittäessään aloittaa väliintulon niin pian kuin mahdollista.

2. Epäasiallinen käytös

Huolimatta siitä, mitä yleiskulttuurissa ehkä ajatellaan, on terapeutin sanallisilla ja sanattomilla väliintuloilla oltava toiminnallinen arvo terapiaistunnossa. Vaikka huumori, puheliaisuus, satiiri ja vitsit ovatkin siis usein hyödyllisiä menetelmiä terapeuttisen liiton syventämiseksi, tulisi terapeutin käyttää niitä varoen.

Hänen täytyy pohtia tällaista väliintuloa tavoitteellisesti, oli se sitten ahdistuksen rauhoittamista tai sen kohtaamista tai vitsailua ja ideoiden paljastamista oivalluksen saamiseksi.

Terapeutin täytyy myös hallita nauruaan vahvistaessaan samalla potilaan väliintulon tyyppiä. On tärkeää arvioida vitsin sisältö, sillä sen tarkoituksena on yleensä tuoda esiin jotakin erityistä.

Kuinka se liittyy potilaan ongelmaan? Ja ennen kaikkea, haluaako potilas, että siitä vitsaillaan? Esimerkiksi kun terapeutti puhuu potilaalle joka ei pysty ottamaan mitään vakavasti ja jolla on vihanhallintaongelmia, ja sitten jossakin vaiheessa potilas ottaa vitsailevassa mielessä kiihtyneen asenteen. Jos terapeutti nauraa, vahvistaa hän ajatusta siitä, että sellaiset vihakohtaukset eivät ole tärkeitä.

Tämä ekstrapoloidaan myös terapeutin oman naurun hallitsemiseksi, kun hän yrittää vähentää omaa ahdistustaan. Jos terapeutti ei ole varma siitä, onko se potilaasta vaikeaa, rauhoittaa nauru terapeuttia ja lähettää viestin siitä, että sanoma oli hauska. Tämä voi hämmentää potilasta. Hän ei siis tunne oloaan turvalliseksi terapeuttisessa liitossa.

3. Terapeutti työntää potilasta kohti epäonnistumista

Mahtavat muutokset ja nopeat saavutukset eivät ole normeja. Terapeutin innostus tai kiire voivat kuitenkin johtaa terapiaa tähän suuntaan silloin, kun se ei vain ole mahdollista. Johtuipa se sitten siitä, että hän yrittää laajentaa sosiaalista verkostoaan, elää uusia kokemuksia tai ryhtyä toimenpiteisiin, jotka eivät ole oikeasti merkityksellisiä.

Yksi yleisistä terapeutin tekemistä virheistä on unohtaa yksinkertaiselta vaikuttavat asiat, vaikka ne eivät olekaan yksinkertaisia potilaalle. Terapeutti saattaa esimerkiksi rohkaista potilasta ystävystymään enemmän, vaikka hän ei olekaan valmis siihen. Nämä yritykset voivat mennä pieleen, koska potilaalta puuttuvat keskustelua ylläpitävät taidot. Tai ehkä siksi, että hän ei pysty hallitsemaan ahdistustaan tietyissä ympäristöissä.

Tulosten puuttuminen ei ole monissa tapauksissa potilaan vastuulla, vaan hänen terapeuttinsa vastuulla. Tämä johtuu siitä, että menetelmän täytyy olla älykäs ja terapeutin täytyy varmistaa, että kaikki hänen antamansa tehtävät ja suositukset ovat potilaan tarpeille sopivia. On erittäin tärkeää pohtia terapiassa edettävää tahtia.

4. Terapeutti yrittää olla potilaan ystävä

Terapeutti ei ole kuluttanut vuosia psykoterapian opiskeluun vain kuunnellakseen ja antaakseen neuvoja. Monet asiantuntijat ovatkin siis sitä mieltä, että terapeutin ei pitäisi ystävystyä asiakkaansa kanssa. Se ei ole sopivaa terapiasuhteen kannalta ja tekee istunnoista hankalia. Terapiassa käytetyt tehtävät saatetaan myös ymmärtää valinnaisina ja asiakas voi suuttua terapeutin odotuksista ystävänä. Tätä terapeutin tekemää virhettä on vaikea korjata.

Ammattilaisen täytyy siis vältellä konkreettisia toimenpiteitä, jotka saavat potilaan ajattelemaan terapeutin olevan hänen kaverinsa. Terapeutin ei esimerkiksi tule kommentoida potilaan ulkonäköä, ellei kyseessä ole terapeuttinen ongelma. Hän ei saa lainata rahaa tai neuvoa siinä, mitä pitäisi ja ei pitäisi tehdä. Istuntojen ulkopuolista sosiaalista kanssakäymistä ei myöskään tulisi olla lainkaan.

5. Terapeutti käyttää huonoja lähestymistapoja väliintuloihin

On useita väliintuloja, jotka voivat saada potilaan lähtemään pois, vääristämään viestejä tai tuntemaan olonsa hyödyttömäksi. Jos potilas tuntee tällä tavoin, eikä tunne muutu muiden terapiaistuntojen aikana, on terapia tehotonta. Terapeutin ei tule unohtaa terapian terveydentilaan liittyvän arvioinnin vaikutusta potilaaseen.

Vaikka onkin normaalia, että terapeutti ei anna suoraa kritiikkiä, saattaa potilas tuntea tulleensa tuomituksi, kun terapeutti on kärsimätön. Samalla tavoin käy kun terapeutti kertoo potilaalle, että hän ei ole kiinnostunut muuttumaan tai että hän käyttäytyy huonosti.

On hetkiä, jolloin terapeutti saattaa asettua sellaisten ihmisten puolelle, joiden puolella potilas itse ei ole. On vaarallista ja haitallista olla niin selvää mieltä jostakin. Itse asiassa on parempi omaksua ja yrittää ymmärtää potilaan sanomat asiat sekä syventyä potilaan tunteisiin kuin kertoa hänen olevan väärässä.

Loppupäätelmät

Terapeutin tulisi vältellä tiettyjä lauseita, jotka tekevät potilaasta puolustavan, kuten: “valittaminen ei muuta asioita”, “olet liian puolustava” tai “lakkaa säälimästä itseäsi”. Sen sijaan hänen tulisi keskittyä potilaan osoittamiin vaikeuksiin, eikä niinkään potilaan arvojen oikaisemiseen, sillä se tekee terapiasta helpompaa. Terapeuttisesta liitosta huolehtiminen on tärkeä tavoite näissä puitteissa, jotta innostuksen, välinpitämättömyyden tai egon kaltaiset tunteet eivät työnnä potilasta pois.