Pidän sosiaalisista verkostoista, en valheellisista virtuaalielämistä

Pidän sosiaalisista verkostoista, en valheellisista virtuaalielämistä

Viimeisin päivitys: 24 kesäkuuta, 2017

Sosiaaliset verkostot eivät ole muuta kuin vaihtoehtoinen kommunikointikanava. Niitä käytetään tiedon jakamiseen ja vuorovaikutukseen eri tavoin sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat joko kaukana tai muodostavat osan päivittäisestä elämästämme. Se on hyödyllinen ja dynaaminen työkalu joka sallii meidän saada tietoja lähes saman tien. Sosiaaliset verkostot esittelevät sellaisia puolia itsestämme jotka olisivat muutoin monimutkaisia jakaa.

Joskus sosiaaliset verkostot voivat viedä meidät mukanaan kokonaan, joskus ne ovat hauskoja. Toisinaan toivomme että voisimme kadota niiden parista hetkeksi kenenkään huomaamatta ja ilmestyä niihin uudelleen samalla tavoin. Emme aina löydä niistä totuutta, mutta niin käy missä tahansa viestintävälineessä tai minkä tahansa sosiaalisen vuorovaikutuksen aikana.

“Facebook luotiin antamaan ihmisille valtaa jakaa ja tehdä maailmasta avoimempi ja yhdistyneempi paikka.”

– Mark Zuckerberg –

Sosiaaliset verkostot voivat olla hauskoja, hyödyllisiä ja henkisesti myönteisiä, jos osaat käyttää niitä. Aivan kuin mitä tahansa muuta teknistä työkalua. Niissä on kuitenkin voimakas tunteisiin liittyvä osatekijä. Kaikki liittyy sosiaaliseen hyväksyntään ja vahvistamiseen, jota saamme meille tärkeiltä ihmisiltä.

Kaikki tämä voi muuttaa sosiaalisen verkoston valheiden näyttämöksi. Virtuaalielämiksi, joilla ei ole mitään korrelaatiota yksilön todelliseen elämään tietokoneen näytön takana.

Hauskuudesta orjuuteen, kaikki vain virtuaalisen mielikuvan vuoksi

Harvat meistä tiedostavat rajan sosiaalisessa mediassa itsestämme miellyttävän kuvan antamisen, ja vääräksi versioksi itsestämme tulemisen välillä. Vaikka halu miellyttää ihmisiä on jotakin loogista ja ymmärrettävää, se että emme osaa asettaa rajoja siihen mitä teemme virtuaalisessa mediassa, voi tuoda esiin identiteettiongelmia ja psyykkisiä ongelmia sekä levottomuutta.

Nämä tekijät saattavat toimia varoitusmerkkeinä:

  • Emme luo asianmukaista suodatinta yksityisyydestämme ystäville, tuttaville ja muukalaisille. Jos näytämme kaikille saman tietomäärän, me todennäköisesti paljastamme itsestämme liikaa medialle jolla on rajattomat yhteydet käyttäjien välillä. Kaikkien riskien kera mitä se merkitseekään.
  • Vilpittömyytemme uhraaminen kourallisella “tykkäyksiä“. Monet ihmiset julkaisevat tiettyjä asioita ja tulevat surullisiksi tai tuntevat itsensä vähemmän arvoisiksi jos he eivät saa tiettyä määrää tykkäyksiä. Sen sijaan että he hallitsisivat näitä tunteita, monet päättävät hyväksyä ystäväkseen tuntemattoman määrän muukalaisia. Tai eivät koskaan poista käyttäjiä joihin heillä ei ole minkäänlaista suhdetta. Tai saattavat jopa jakaa joitain ristiriitaisia kuvia toivoen että yksi heidän kuvistaan voisi ylittää sen rajan jota he pitävät “suosittuna” tai “onnistuneena“. Oli se sitten kauniisti aseteltu ateria tai rentouttava kävely vuoristossa, tykkäysten saaminen, vaikka ne tulisivat ihmisiltä joita he eivät edes tunne, antaa heidän itsetunnolleen valtavan nosteen.
facebook-tykkäykset
  • Todistamalla kaikin keinoin että sinulla on paljon ystäviä: täytät valokuvasi suodattimilla, hymyilevillä kasvoilla, ylpeilemällä ystävyydestä. Olemme kaikki jossain vaiheessa julkaisseet tämän tyyppisen kuvan vaikka emme edes sietäisi vieressämme seisovaa henkilöä. Tai kun todellisuudessa meillä oli todella huono päivä. Tämä on “kevyt” versio, sellainen jota kutsumme “jälkeenpäin arvostetuksi”. Saatat aloittaa sellaisten tapaamisten tai juhlien järjestämisen jotka eivät vetoa sinuun henkilökohtaisella tasolla millään lailla, vain näyttääksesi olevasi sosiaalisesti aktiivinen henkilö. Saatat olla velkaa ja silti suunnittelet matkaa vain näyttääksesi että sinulla on “aktiivinen elämäntapa“.
  • Sopimattomuuden vaara. Jokainen meistä voi vapaasti näyttää maailmalle sentimentaaliset suhteemme jos niin haluamme. Mutta jos näytät jokaisen ihanteellisen kohtaamisesi, ihmiset saattavat ajatella että se on outoa. Nämä “ihanteelliset etiketit” kääntyvät “Kramer vastaan Kramer” -kohtauksiin todellisessa elämässä. Kun näytät valheen sosiaalisessa verkostossa ystävistäsi ja perheestäsi, ihmiset voivat alkaa epäillä sinua. He eivät ehkä ota sinua vakavasti tai saattavat pitää sinua ihmisenä jolta puuttuu itsetunto ja luonne.
  • Rakkauden ja ikuisen ystävyyden julistukset, jotka eivät ole kiinnostuneet todellisesta elämästäsi tietokoneen ulkopuolella. Jos kaksi ystävää pitää toisistaan, jokainen väline on riittävän hyvä näyttämään sen. Mutta jotkut ihmiset saattavat tuntea itsensä tyydytetyiksi vastaanottamalla kymmeniä ystävyyden julkisia julistuksia sosiaalisessa mediassa. Ja kaikki tämä valtavan yleisön edessä. He eivät kuitenkaan voi luottaa kyseiseen henkilöön kun he todella tarvitsevat häntä.
  • Entisen kumppanin mustasukkaiseksi tekeminen vaikka olisit jonkun uuden kanssa josta et pidä tai välitä. Jotkut ihmiset ovat epätoivoisia halussaan näyttää, että ovat “ensimmäisiä, jotka nousevat takaisin hevosen selkään” eron jälkeen. He tekevät niin muuttamalla suhteita joita heillä on muiden ihmisten kanssa. Yrittäen aina ottaa valokuvia esitelläkseen entiselleen, että he “voittivat”.
  • Loiston ja ilon simuloiminen kun todellisuudessa tunnet hävinneesi. Näytämme, että olemme iloisia työstämme, matkoistamme, lapsistamme, ystävistämme ja kumppaneistamme. Tämä voi johtaa meidät todelliseen tekopyhyyteen, sellaiseen joka tarkoittaa että emme kykene tekemään tärkeitä päätöksiä. Toisin sanoen pidämme julkisivua yllä.
facebook-nappulat

Uskomme että “täydellisen” virtuaalielämän ylläpitäminen tekee tietyt ihmiset kateellisiksi. Totuus kuitenkin on, että heille profiilisi saattaa olla täysin merkityksetön. Se on farssin ylläpitämistä sen sijaan että muuttaisimme elämämme sellaiseksi kuin todella haluamme.

Valheellisen virtuaalielämän psyykkiset vaikutukset

Mitä vähemmän vilpitön olet virtuaalisessa vuorovaikutuksessasi, sitä enemmän sinusta tulee niiden vanki. Voit julkaista, kommentoida ja pitää vuorovaikutusta yllä mutta yritä aina pitää käytöksesi verkossa mahdollisimman samanlaisena kuin millainen todella olet.

Et ehkä saa 200 “tykkäystä” joka kerta, mutta tulet pitämään rakastavien kommenttien saamisesta ihmisiltä joita itse asiassa arvostat. Ihmisiltä, joiden kanssa sinulla on side tai jotka olivat sinulle tärkeitä jossain vaiheessa elämääsi. Ja ovat sitä edelleen, jopa ajan ja välimatkan ollessa välillänne.

Sen vuoksi pidän siitä että sosiaaliset verkostoni ovat kaikkein lähimpänä sitä mistä todella nautin. Ja tarkoitan pidän, todella pidän, ilman että minun tarvitsee klikata sitä. Haluan pitää tietyt asiat itselläni. Vielä enemmän kuin asioiden pitämisen itselläni, haluan olla keskustelematta ystävällisesti sellaisten ihmisten kanssa joille en edes vilkuta todellisessa elämässä.

Pidän sosiaalisista verkostoista mutta en pidä virtuaalisesta valheellisuudestaMinua ei kiinnosta olla johtaja. Sen sijaan olen minua kiinnostaa rauhani ja persoonallisuuteni ylläpitäminen tykkäysten tyrannian edessä. Jokin aika sitten ne olivat mielestäni viihdyttäviä, tänä päivänä en yksinkertaisesti pidä niistä. Tykkäykset  ovat vain jotakin, jota voidaan laskea, eivät pitämisen ele tai nautinto. 


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.