Ongelmien puuttuminen ei takaa onnellisuutta

25 tammikuu, 2020
Onnellinen ihminen on kaukana sellaisesta ihmisestä, jolla ei ole ongelmia. Onnellinen ihminen voi kuitenkin olla sellainen ihminen, joka on lakannut näkemästä uhkia haasteiden tunnistamiseksi, ja sellainen ihminen, joka on lopettanut virheisiinsä hautautumisen ja yrittää oppia niistä.
 

Ongelmien puuttuminen ei ole vakuus onnesta, vaan onnellisuus on pikemminkin pyrkimyksiä tehdä muutoksia sekä suvaita sitä epävarmuutta, joka voi aiheuttaa pelkoa. Tämän asenteen omaksuminen ei välttämättä ole helppoa. Kuten ranskalainen kirjailija ja filosofi Albert Camus on sanonut, meidän ihmisten pakkomielle onnen löytämiseen on kuin kuin yrittäisi löytää Graalin maljan. Hyvinvointi ei kuitenkaan ole vuorenhuippu tai tavoite, vaan se on päivittäistä harjoittelua, joka vaatii uusia lähestymistapoja ja mukautettuja strategioita.

Siitä hetkestä, kun Pennsylvanian yliopiston psykologi Martin Seligman alkoi korostaa tarvetta nähdä tätä sairaalloisuutta kauemmas – optimaalisten mielialojen parantamiseksi ja siten elintärkeän dynamiikan edistämiseksi – on kulunut jo useita kymmeniä vuosia. Elettiin vuotta 1990, jolloin positiivinen psykologia astui kuvioihin, ja siitä lähtien tästä hyvän tarkoituksen teorioiden ja neuvojen räjähdys ei ole lakannut kasvamasta. 

Joka vuosi julkaistaan ​​tuhansia uusia onnellisuutta koskevia kirjoja ja yliopistot tarjoavat aiheesta satoja eri kursseja. Nykyaikaiset onnellisuuden esikuvat, Tal Ben-Shahar mukaan lukien, jatkavat nousuaan autenttisina guruina tälle alalle. Lisäksi alalle on syntynyt uusia suuntauksia, kuten neurotiede, jonka lukuisat asiantuntijat kertovat meille, mitä aivoissamme tapahtuu kun olemme onnellisia. Ja mennäksemme pidemmälle; mitä meidän tulisi tehdä tämän tilan parantamiseksi.

Kaikki nämä suuntaukset, lähestymistavat ja näkökulmat ovat mielenkiintoisia ja inspiroivia. Näiden suuntausten ja näkökulmien eri äänten joukosta erottuu kuitenkin yksi tietty vivahde: olemme tehneet onnellisuuden käsitteestä markkinointituotteen. “Koulutamme” väestöä siitä, kuinka olla onnellisia, mutta samalla teemme heistä suvaitsemattomia pahalle ololle, surulle, ahdistukselle tai epävarmuudelle.

Välitön todellisuutemme ei ole aivan helppo. Toisinaan, ja riippumatta siitä miten paljon pyrimme olemaan onnellisia, konteksti ei kulje kanssamme käsi kädessä. Siksi meidän on keskityttävä uudelleen onnellisuuden käsitteeseen. Katsotaanpa seuraavaksi miten.

Ongelmien puute ei ole vakuutus onnesta, vaan pikemmin onnellisuus on pyrkimyksiä tehdä muutoksia sekä suvaita sitä epävarmuutta, joka voi aiheuttaa pelkoa

Ongelmien puuttuminen ei johda onnellisuuteen; onnellisuus on toimimista pelosta huolimatta

Ongelmien puuttuminen ei takaa onnellisuutta. Jos näin olisi, se olisi samalla sekä poikkeuksellisen että epätavallisen tapahtuman tulos. Ympäristömme eivät ole aseptisia, sillä niissä tapahtuu muutoksia ja odottamattomia tapahtumia. Lisäksi olemme vuorovaikutuksessa toistemme kanssa lähes joka päivä ja ihmissuhteistamme löytyy kitkaa, ristiriitoja ja väärinkäsityksiä. Asemastamme, iästämme tai paikastamme riippumatta ongelmia syntyy aina, eikä kukaan ole immuuni sen suhteen, mitä sekä heidän ympärillään että heidän sisäisessä maailmassaan oikein tapahtuu.

Tässä yhteydessä on huomattava, että jo muutamien vuosien ajan akateemisessa maailmassa on noussut esiin uusia ääniä, joilla on hyvin selkeä tarkoitus: tarjota meille uusi näkemys onnellisuudesta. Psykologit ja heidän joukossaan erityisesti Jerome Wakefield (New Yorkin yliopisto) ja Allan Horwitz (Rutgersin yliopisto) ovat kirjoittaneet ​​aiheesta mielenkiintoisia kirjoja, näistä loistavana esimerkkinä The Loss of Sadness: How Psychiatry Transformed Normal Sorrow into Depressive Disorder. Tässä kirjassa Wakefield ja Horwitz kertovat, kuinka olemme häätämässä surun ja turhautuneisuuden tunteiden kaltaisia todellisuuksia emotionaalisesta repertuuristamme, ikään kuin se elintärkeä onnellisuuden tila, jota himoitsemme, ei kuuluisi näiden tuntemusten joukkoon.

Koska emme tunnista ja sisällytä näitä tunteita päivittäiseen elämäämme ja annamme samalla entistä enemmän painoarvoa positiivisille tunneille, emme enää osaa lukea tunnetiloja. Tänä päivänä kaikki eivät tiedä, mitä stressinsä ja ahdistuksensa kanssa tehdä. Kaikki eivät tiedä, mistä tuo ikävä solmu vatsassa johtuu ja mistä tuo halvaannuttava pelko tulee, joka joskus jopa estää meitä poistumasta kotoa. Vastoinkäymisten ja näiden monimutkaisten tunnetilojen hallitseminen välittävät myös mahdollisuutta olla onnellisia.

Negatiivisten tunteiden välttely ja niiden pelko ovat johtaneet tilanteeseen, jossa monet meistä eivät enää kykene lukemaan omia, saatikka sitten muiden kokemia tunnetiloja

Onnellisuus on uskaltaa toimia pelosta ja epävarmuudesta huolimatta

Tässä vaiheessa haluaisimme pelastaa sen onnellisuuden määritelmän, joka on samalla sekä asianmukainen että inspiroiva. Tässä määritelmässä tuodaan yhteen neurotietelijöiden, psykologien, psykiatrien, ekonomistien ja jopa buddhalaisten munkkien tarjoamat näkökulmat onnellisuudesta. Onnellisuudessa on kyse elämälle merkityksen antamisesta, sille tarkoituksen asettamisesta ja aktiivisesta käyttäytymisestä. Se on halua kasvaa ja hyväksyä vastoinkäymisiä ja päivittäisiä haasteita. Juuri tämä olisi olemukseltaan onnellisuuden autenttinen avaintekijä.

Espanjalainen tieteen yleistajuistaja, juontaja ja poliitikko Eduard Punset sanoi aikanaan, että onnellisuus on pelon puuttumista. Tämä ajatus, jota myös tulkitaan väärin, on jonkin verran vääristynyt: ihminen ei voi lakata pelkäämästä, sillä tämä tunne on luontainen sille olemukselle keitä me olemme, ja täten sellaisenaan suorittaa tehtävänsä. Useita tehtäviä, itse asiassa.

Tässä on yksi hyvä esimerkki: Pelkään muuttaa toiselle paikkakunnalle ja aloittaa uuden elämän, mutta tiedän, että minun on tehtävä se. Tämän askeleen ottaminen antaa minulle mahdollisuuden edetä ja siksi päätän uskaltaa ja tulen sen tekemään, peloistani huolimatta.”

Olen tietoinen siitä, että ongelmia saattaa ilmetä, mutta tunnen olevani valmis kohtamaan ne

Kuten aikaisemmin jo totesimme, ongelmien puuttuminen ei johda onnellisuuteen. Todellisuudessa onnellisuus alkaa ottaa tilaa silloin, kun asetamme itsemme haasteiden yläpuolelle. Kalifornian yliopiston psykologian professori Sonja Lyubomirsky on yksi niistä tunnetuista asiantuntijoista, jotka ovat päättäneet hylätä positiivisen psykologian ja onnellisuuden ympärillä vellovat myytit. Tämän vuoksi Lyubomirsky on useaan otteeseen maininnut, miten todellinen hyvinvointi ei tarkoita tavoitteissa onnistumista, päämäärien saavuttamista ja vielä vähemmän aineellisten asioiden haalimista.

Ihminen saavuttaa tasapainon ja täyttymyksen tunteen silloin, kun hän tuntee olonsa hyväksi. Kun koemme, että olemme valmiita kohtaamaan sen, mikä meitä voi edessämme odottaa ja silloin, kun itsetuntomme on vahva ja osaamme käsitellä niin pelon, stressin kuin huolenkin tunteita, myös silloin kaikki sujuu paremmin.

Kukaan ei ole viime kädessä immuuni elämän vastoinkäymisille ja suunnan muutoksille, eikä ongelmien puute näin ollen voi johtaa onnellisuuteen

Siksi meidän on ymmärrettävä, että elämä ei ole helppoa, ja että se jättää aina jälkeensä naarmuja ja jälkiä, taistelusta toiseen. Se on muuttumaton todellisuus ja siksi meidän on opittava ottamaan siitä vastuu. Se on pelaamamme pelin ehto, jota kukaan ei voi muuttaa.

Kukaan ei ole viime kädessä immuuni ongelmille ja suunnan muutoksille. Siksi meidän on hyväksyttävä nämä sattumat ja työskenneltävä sekä henkilökohtaisen kehityksemme että niiden psykologisten vahvuuksien parissa, jotka antavat meille mahdollisuuden panostaa omaan hyvinvointimme.