Neuroestetiikka: kun neurologia ja taide kohtaavat

Neuroestetiikka yhdistää kaksi kiehtovaa tieteenalaa: neurologian ja taiteen. Tässä artikkelissa pyrimme ymmärtämään esimerkiksi sen, miksi tietyt esineet tai kasvot kiehtovat meitä.

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi María Vélez.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Vuosisatojen ajan on kysytty kysymyksiä, kuten “mitä taide on?”, “kuinka koemme kauneuden?” ja “millä tavalla määrittelemme jonkin kauniiksi?”. Nämä kysymykset ovat inspiroineet monia väittelyjä. Noin 10 vuotta sitten syntyi tieteenala nimeltä neuroestetiikka, jolla yritettiin selvittää vastaus näihin kysymyksiin. Tämä tutkimuslinjaus yhdistää neurologiasta ja taiteesta saadut tiedot ja menetelmät.

Monien mielestä saattaa vaikuttaa absurdilta ilmaista taidetta määrällisesti ja mitata sitä. Tämän trendin tarkoituksena on kuitenkin löytää yhteisiä näkökohtia kaikista taiteellisista teoksista. Tutkijat pyrkivät selvittämään mitä ihmisen aivoissa tapahtuu, kun hän tarkastelee esteettistä esinettä tai taideteosta tai kun ihminen luo sellaisen itse.

Mihin neuroestetiikka pyrkii?

Biologisesta näkökulmasta katsottuna esteettinen reaktio voi perustua erityiseen viehätykseen. Tämä erityinen viehätys koskee tiettyjä esineitä, ihmisiä, värejä, ideoita ja niin edelleen.

Viehätyksillä tai vastenmielisyyksillä on ollut perustavanlaatuinen rooli kehityksessä ja niiden edut ovat selviä. Tunnemme esimerkiksi viehätystä terveellisten ruokien värejä kohtaan. Ja samalla tavoin emme myöskään pidä ruoista, jotka näyttävät pahalta, kuten mätääntyneistä hedelmistä.

Tunnemme myös enemmän viehätystä tiettyjä kasvoja kohtaan kuin toisia. Opimme tunnistamaan nämä vastakkaisen sukupuolen pienet eleet, jotka auttavat meitä lisääntymään onnistuneesti.

Toisaalta, taide riippuu aisteista, ja ne puolestaan riippuvat aivoista. Tämän takia ei ole epäilystäkään siitä, että aivoissa on neurologisella tasolla merkkejä, jotka osoittavat jonkin asian miellyttävän meitä.

Kuinka se on mahdollista?

Neuroestetiikka ja sen päälöydökset ovat kummunneet eri tutkimuksista. Kuten monilla muillakin aloilla, asiantuntijat tarkkailivat kognitiivisiin prosesseihin ja aivovaurioista kärsiviin ihmisiin liittyvien tutkimusten tuottamia ensimmäisiä tuloksia.

Aivokuvantamistutkimuksia on tehty myös silloin, kun ihminen osoittaa positiivisia tai negatiivisia mielipiteitä taideteoksista. Ja tietenkin silloin, kun ihminen tarkastelee muita taiteenaloja, kuten tanssia, musiikkia, maalaamista ja niin edelleen.

Näissä neuroestetiikkatutkimuksissa käytetään pääosin toiminnallista magneettikuvausta. Siten saadaan kerättyä tietoa alueilta, jotka aktivoituvat tehtävän aikana ja siitä, millä voimakkuudella se tapahtuu. On myös tutkimuksia, joissa käytetään fysiologisia menetelmiä, kuten aivosähkökäyrää.

Neurologian ja taiteen välinen yhteys

Neurologitiimin vuonna 2007 tekemässä tutkimuksessa pyrittiin vastaamaan kysymykseen siitä, onko kauneus täysin subjektiivista vai ei. Tämän tehdäkseen tutkijat näyttivät vapaaehtoisille klassisen ja renesanssiajan taiteen veistosten kuvia samalla kun ne olivat magneettikuvauslaitteessa. Ensin näytettiin alkuperäiskuvat ja sitten samat veistokset muokatuissa mittasuhteissa.

Niiden näkemisen jälkeen vapaaehtoisten täytyi kertoa, pitivätkö he niistä vai eivät, sekä arvostella sitten näiden muokattujen versioiden mittasuhteet. Tutkijat selvittivät, että aivosaari aktivoitui alkuperäisiä veistoksia tarkasteltaessa. Tämä alue erikoistuu varsinkin abstraktiin ajatteluun, päätöksen tekemiseen ja havainnointiin.

Kun he sanoivat pitävänsä veistoksia kauniina, reagoi mantelitumakkeen oikea puoli. Tämä aivojen alue on merkittävässä roolissa tunteiden prosessoinnin kannalta, varsinkin tyydytyksen tunteen ja pelon suhteen.

Toisen tutkimuksen mukaan kauneuden ja rumuuden havaitseminen prosessoituu kuitenkin samoilla alueilla (orbitaalisella alueella) ja eroaa vain aktivoinnin voimakkuudella.

Kaikessa ei ole kyse aivoista

Kaikessa ei kuitenkaan ole kyse aivoista. Kulttuurilla on valtava vaikutus kauneuden käsitteessä ja viehätyksessä tiettyjä taideteoksia kohtaan. On siis tärkeää ottaa huomioon sosiaalinen ja kulttuurinen konteksti, kun tehdään johtopäätöksiä siitä, mitä pidämme kauniina.

Neuroestetiikan tutkimuksessa esimerkiksi havaittiin, että osallistujille näytettyjä taideteoksia (jotka modernin taiteen museo oli merkannut) pidettiin kauniimpana kuin muita (joiden sijaintia ei oltu määritelty).

Neurologiassa ja taiteessa voi olla monia kulttuurisia taustatekijöitä. Mutta kiehtovaa on se, että kaksi erilaista taideteosta aiheuttavat samanlaisen vaikutuksen eri ihmisten aivoissa.