Liiallinen rakkaus voi tuhota sinut
Kun puhumme rakkaudesta, näyttää siltä että “enemmän” on aina “parempi”. Tähän uskominen on kylläkin vähän sama kuin nielaisisi karkilta näyttävää myrkkypilleriä. Jos analysoimme hetkiä, joita olemme viettäneet rakkaamme vierellä ja huomaamme että suuri osa siitä on ollut kärsimystä, kaikki ei ole kohdallaan. Tällöin meistä on tullut rakkauden uhreja.
Rakkaus ei vastaa kärsimystä. Se ei tarkoita jatkuvaa kärsimystä ja arvuuttelua siitä, mitä pahaa seuraavaksi oikein tulee tapahtumaan. Ihmisen rakastaminen ei tarkoita sokeutumista, se ei tarkoita epäoikeudenmukaisuuden hyväksymistä tai anteeksiantoa pelkästään armosta. Rakkaus ei ole sama kuin riippuvuus. Se ei tarkoita, että kehittäisimme napanuoramaisen ketjun itsemme ja kumppanimme välille.
Rakkaudessa ei ole kyse määrästä vaan pikemminkin laadusta. Rakkaus ei ole ylisuojeleva. Se ei tarkoita, että lakkaisit seuraamasta muuta merkittävää ympärilläsi eikä se korjaa kaikkia ongelmiasi. Se ei tarkoita, että sinun tulisi suojella maailmaa lapselta, joka on loukussa aikuisen kehossa. Rakkaus ei myöskään jätä sinua rikkinäiseksi, ei fyysisesti eikä henkisesti. Jos ihmissuhteesi vahingoittaa psyykkistä tasapainoasi tai jopa fyysistä terveyttä ja koskemattomuutta, voi olla, että rakkaudesta on tullut liiallista.
“Ajatus siitä, että romanttinen rakkaus ei odota mitään vastineeksi, on kekseliään mielen tuotosta. Jos annat, haluat myös vastaanottaa. Vastavuoroisuus on normaalia.”
-Walter Riso-
Naamiot parisuhteessa
Näyttää siltä, että miesten ja naisten välillä on selkeä kuilu, joka ilmenee tavassa ymmärtää ja selviytyä ihmissuhteista. Tässä erottelussa kulttuurisilla ihanteilla, koulutuksella, perheympäristöllä ja jopa biologialla itsessään on vahva rooli.
Lapsuuden kokemukset roolimalliemme ja erityisesti vanhempiemme kanssa vaikuttavat siihen, miten me vuorovaikutamme muiden ihmisten kanssa läpi elämämme. Tuskalliset ja vaikeat tilanteet, kiintymyksen puute ja rajojen puute ovat tekijöitä, jotka määrittelevät sen mitä etsimme ja kuinka annamme kiintymystä.
Toisaalta jotkut naiset hallitsevat rakkautta kehittämällä riippuvuuden tai pakkomielteen toisesta ihmisestä. Tunteiden virta koetaan tällöin hyvin voimakkaasti. Useimmiten se ilmaistaan hoivan ja ymmärryksen kautta, joka kohdistuu toiseen henkilöön. Siksi onkin ironista, että naiset voivat reagoida niin myötätuntoisesti, mutta samalla olla täysin sokeita omassa elämässään.
“Jos yksilö on kykenevä rakastamaan tuottavasti, hän kykenee myös rakastamaan itseään. Jos hän osaa rakastaa vain toisia, hän ei tiedä rakkaudesta mitään.”
-Erick Fromm-
Miehet pelkäävät omia tunteitaan
Toisaalta monet miehet juoksevat pakoon tunteitaan ulkoistamisen keinoin. Toisin sanoen he suhtautuvat pakkomielteisesti työpaikkaansa, päihteiden kulutukseen tai vapaa-ajallaan sijoittamiinsa harrastuksiin, jotta heidän ei tarvitsisi ajatella mitään muuta. Nämä ovat tunnepitoisia estämisstrategioita, joita ihminen käyttää yrittäessään unohtaa vaikeiden tunteiden hallitsemisen ja ymmärtämiseen. He eivät uskalla vastustaa levottomuuttaan tai ongelmiaan, sillä ne aiheuttavat ylivoimaista, hallitsematonta, häpeällistä ja syyllistävää taakkaa. Taakkaa, jota on parasta vältellä.
Tällainen käyttäytyminen on yleistä niin miehillä kuin naisillakin, mutta naiset ovat useimmiten niitä, jotka kehittävät hoito- ja uhrausmalleja etsiessään ja tarjotessaan rakkautta ja hoivaa. Samalla miehet yrittävät suojella itseään ja välttää kipuja luomalla ulkoisia tavoitteita sisäisten tavoitteiden sijaan. Tavoitteita, jotka ovat persoonattomampia henkilökohtaisiin tavoitteisiin nähden.
Milloin rakkaudesta tulee liiallista?
Usein emme ole tyytyväisiä kumppaniimme, mutta kiellämme asian toteamalla: “Kaikki on nyt vain niin vaikeaa.” Perustelemme tilannetta sillä, että suhteet yksinkertaisesti vain ovat tällaisia. Aivan kuin intohimoa olisi ainoastaan suhteen alussa, minkä jälkeen alkavat ongelmat ja ne jatkuvat loppuun asti.
Annamme toisen tekemiset anteeksi, vakuuttelemme itsellemme heidän muuttuvan. Tai ehkä emme ole tarpeeksi rohkeita lopettaaksemme suhdetta, sillä pelkäämme “satuttavan itsemme.” Itse asiassa kaiken tämän takana piilee oma pelkomme kärsimyksestä. Pelkäämme olla yksin, tai pelkäämme sitä ettemme koskaan tule löytämään henkilöä, joka sietäisi meitä.
Kukapa ei jossain vaiheessa olisi ollut rakastunut? Tai ehkä sinulla oli upeita seksikokemuksia jonkun kanssa, mutta muuten koko suhde oli yhtä koettelemusta. Ehkä olet huomannut käyttäytyväsi äitisi lailla kumppanisi kanssa tai ajatelleen elämän olevan merkityksetöntä ilman kumppanin läsnäoloa.
On monia muitakin tilanteita, joita olemme kokeneet ollessamme vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Niinpä olemme tehneet myös monia virheitä ja pettäneet itsemme lieventääksemme kipua.
“Syyllisyys, häpeä ja pelko ovat petoksen välittömiä motiiveja.”
-Daniel Goleman-
Analysoi menneisyyttäsi muuttaaksesi tulevaisuuttasi
Ehkä jos pysähtyisimme analysoimaan miten käyttäydymme ollessamme jonkun kanssa ja kuinka kumppanimme käyttäytyvät kanssamme, voisimme löytää vastaavia näkökohtia. Lukuja, jotka toistuvat kerta toisensa jälkeen, vaikka olisimmekin yhdessä eri ihmisen kanssa. Kumppaneita tulee ja menee elämässä, mutta me törmäämme aina samoihin kiviin. Lopulta olemme täysin upoksissa kiertoon, josta ei ole pakotietä. Emme yksinkertaisesti kykene pakenemaan tai tiedä kuinka tähän on päädytty. Jälleen se sama dramaattinen melodia samoilla katkerilla soinnuilla. Sillä vaikka orkesteri on eri, sinä olet edelleen sen kapellimestari. Ja vaikka ihminen olisi eri, vaikka sinä olisit eri vaiheessa elämääsi, vaikka olisit luvannut itsellesi ettet enää koskaan lankeaisi samaan… rakastat liikaa, rakastat väärin.
Menneisyyden jäljet
Miksi näin tapahtuu? Asialla on juurensa lapsuudessa oppimamme vuorovaikutuksen kanssa. Olemme harjoitelleet sitä läpi elämämme, joten sen muuttaminen ja hylkääminen tuntuu uhkaavalta ja haasteelliselta. Mutta on vieläkin vaikeampaa ymmärtää ja olla tietoinen tilanteen todellisuudesta. On vaikeaa nähdä kaikkea tapahtuvaa sen sisäpuolelta katseltuna.
Avain ongelmaan löytyy itsemme ymmärtämisestä. Meidän tulee kysyä itseltämme miksi oikein etsimme jatkuvasti toista ihmistä huolehtimaan ja suojelemaan meitä. Ymmärtää, miksi äänemme pettää meidät aina, kun yritämme selittää tunteitamme ja lopulta lakkaamme tekemästä niin. Miksi minun on tiedettävä, mitä toinen henkilö tekee ja hallittava heitä, vaikka he eivät juuri nyt ole vierelläni? Miksi kärsimyksestämme huolimatta päätämme jäädä tuomitun suhteen loukkuun?
Jos tapailemamme ihminen ja tapamme vuorovaikuttaa vahingoittavat meitä, emmekä edes yritä ymmärtää tai muuttaa sitä, elämä ei tule johdattelemaan sinua oppimisen tielle. Sen sijaan se tulee laittamaan sinut ikuiseen selviytymiskierteeseen. Jos toisen rakastaminen on kivuliasta, on aika rakastaa itseään lopettaakseen tuskan.
“Itsesi rakastaminen on ikuisen rakkaustarinan alku.”
-Oscar Wilde-