Kun äiti sivuuttaa lapsensa
Niiden yhdeksän kuukauden ajan, jotka sikiö viettää kohdussa, se elää suojatussa ja turvallisessa ympäristössä, joka on varsin erilainen kuin ulkopuolella odottava todellisuus. Syntyessään vauva kohtaa aistiärsykkeitä täynnään olevan maailman, jossa se on täysin riippuvainen äidin huolenpidosta, läheisyydestä ja huomiosta näiden elämänsä varhaisimpien vaiheiden ajan.
Elämän kaksi ensimmäistä vuotta muodostavat ihmisen kaikkein herkimmän kasvuvaiheen, koska tällöin luodaan perustukset myöhemmälle kehitykselle aikuisuuteen. Tämä vaihe on ratkaisevan keskeinen neurofysiologisella tasolla, sillä kaikki hermostolliset yhteydet ja toiminnot määritellään tämän ajanjakson aikana.
Tutkimukset osoittavat, miten tärkeää vauvan ensimmäisten kehitysvaiheiden aikana on saada huomiota, rakkautta ja hellyyttä äidiltä, kuten yleisesti ottaen muiltakin huoltajilta. Tänä aikana kehittynyt kiintymys luo pohjan loppuelämälle.
Läheisyys, jota vauvat saavat fyysisen kosketuksen kautta on perustarve, joka auttaa heitä tuntemaan olonsa turvatuksi ja suojatuksi. Tämä muovaa heidän persoonallisuuttaan, heidän tapaansa samaistua maailmaan, sekä heidän kognitiivista kehitystään. Läheisyyden ja virikkeiden puute kahden ensimmäisen vuoden aikana voi vahingoittaa vakavasti heidän älyllistä kehitystään ja kasvuaan tulevaisuudessa.
Äidin rooli lapsen turvallisuuden tunnossa
Vauvoilla on syntyessään joukko käytösmalleja, jotka auttavat heitä vangitsemaan äitinsä huomion. Vauvat oppivat käyttämään itkemistä, hymyilemistä, jokeltelua ja lukuisia muita keinoja, jotka auttavat heitä luomaan yhteyden kiintymyshahmoihinsa. Tätä vaistonvaraista energiaa käytetään keinona selviytyä.
“Kuitenkin ihmiselle sen tietäminen, että kiintymyshahmo on saatavilla ja reagoiva, tarjoaa hänelle vahvan ja kokonaisvaltaisen tuntemuksen turvallisuudesta, ja täten rohkaisee häntä arvostamaan ja jatkamaan tuota suhdetta.”
-John Bowlby-
Riippuen äidin reaktioista vauvan yritykseen luoda yhteys ja ankkuroida heidän välisensä kiintymys, jatkaa vauva kokeilujaan saadakseen tarvitsemaansa hellyyttä. Jos vauva ei saa tätä läheisyyttä siitä riippumatta mitä tekee, hänestä tulee ärtynyt, hermostunut, sekava ja pelokas.
On helppo arvostaa sitä mainiota tapaa, jolla vauvat käyttäytyvät äitejään kohtaan. Vauva, joka herkästi tallentaa kaiken mitä äitinsä välittää, tunnistaa kaikki tämän ilmaisemat tunteet.
Kiintymyksen muodostuminen
Lasten vanhempiensa kanssa luomaa tunnepohjaista sidettä pidetään heidän ensimmäisenä kokemuksenaan kiintymyssuhteen muodostumisesta. Miksi kiintymys ja sen muodostuminen on tärkeää? Lapsen huoltajiaan kohtaan luoma kiintymyssiteen tyyppi tarjoaa hänelle turvallisuutta, joka jäsentää hänen persoonallisuuttaan.
Bowlby, joka kehitti kiintymyksen teorian, sanoi seuraavaa kiintymykseen liittyvästä käytöksestä: “Kiintymyskäyttäytyminen on mitä tahansa käytöstä, joka johtaa tämän ihmisen läheisyyteen jonkun toisen korkeasti tunnistetun yksilön kanssa, jonka mielletään olevan kykenevämpi selviytymään maailmasta. Se on todella kouriintuntuvaa milloin tahansa tuo ihminen on peloissaan, väsynyt tai sairas ja rauhoittuu lohdutuksesta ja hoivauksesta. Toisina aikoina tämä käytös on vähemmän ilmeistä.”
Periaatteessa voimme puhua kiintymyksestä taipumuksena luoda tunnepohjaisia siteitä tiettyjen ihmisten kanssa. Erityisesti varhaisessa lapsuudessa kokemukset äidin kanssa tallennetaan vertauskohteeksi tulevine vasteina jokaiseen toiseen, johon lapsi säilyttää tunnepohjaisen siteen.
Kiintymys palvelee perustoimintoja, kuten turvallisuus, tunteiden säätely ja selviytyminen. Kiintymys auttaa meitä liikkumaan kauemmas omalta turvalliselta alueeltamme, tutkimaan maailmaa peloistamme huolimatta ja keräämään tietoa ja resursseja, joita me tarvitsemme hallitaksemme tunteitamme ja muuntaaksemme syyllisyyden vastuullisuudeksi.
Näin ollen suhde vauvan ja äidin välillä on olennaisen tärkeä tulevien tunnepohjaisten suhteiden kehityksen kannalta. Aikuisuudessa meillä on taipumus seurata tiettyjä ihmissuhdemalleja, joka on parhaiten nähtävissä romanttisissa suhteissa.
Siteiden vahvistaminen
Tapa, jolla me olemme vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa riippuu siitä, minkä tyyppisen kiintymyksen me olemme kehittäneet lapsuuden aikana (turvattu, ristiriitainen, välttelevä tai sekava).
Meidän halukkuutemme olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa muovaa tapaa, jolla me luomme heihin siteen. Epäluottamus, omistushaluisuus, ahdistuneisuus ja hylätyksi tulemisen pelko, itsetyytyväisyys ja itsevarmuuden tai jämäkkyyden puute voivat olla seurausta vaikeuksista samaistua muihin ihmisiin. Seurauksena voi olla myös erilaisia pelkoja: pelko sitoutua, syvien ihmissuhteiden pelko ja tunnetasoisen haavoittuvaisuuden pelko.
Kaikki nämä käytökset liittyvät meidän sitoutumistyyliimme ja siihen miten persoonallisuutemme on kehittynyt. Nämä ovat kuitenkin vain taipumuksia, jotka on mahdollista haastaa kun meistä tulee aikuisia. On mahdollista ja toivottavaa löytää omat tapamme luoda luonnollisesti yhteys ihmisiin ilman, että se aiheuttaa meille kärsimystä tai ahdinkoa.
Aikuisina me pystymme ottamaan vastuuta omasta käytöksestämme ja tavasta, jolla suhtaudumme muihin ihmisiin, ja tähän sisältyy jatkuvaa oppimista ja se vaatii tietoisuutta, jotta me emme lankea itsepetokseen, syyllisyyteen ja eristäytyneisyyteen.
Me voimme valita vanhempiemme syyttämisen lapsuuden aikana kehittämästämme kiintymysmallista, tai me voimme oppia jokaikisestä suhteesta ja siteestä, jota pidämme yllä, ja tehdä niistä entistä tyydyttävämpiä ja nautinnollisempia. Sinä päätät.