Koulutus vankiloissa

30.6.2019
Vankien koulutus ei ole vain haaste. Se on oikeus ja deontologinen periaate, jonka tavoitteena olisi kehittää jokaisen vangin autonomiaa heidän vankeudestaan huolimatta.

On käyty keskustelua siitä, onko koulutus suljetuissa ympäristöissä, kuten vankiloissa, tehokasta. Onko kyseessä vain utopia? Näkevätkö oppilaat tulokset todella? On olemassa paljon mielipiteitä koskien vankien koulutusta, ja haluammekin nyt yrittää valottaa näitä kysymyksiä.

“Ihmiset käyvät keskustelua siitä, voiko vangittua henkilöä todellakin kouluttaa. Jos tarjoamme koulutuksellista tai vapauttavaa sosiokoulutuksellista harjoitusta suljetussa, rankaisevassa ja väkivaltaisessa ympäristössä, mitä se sitten on? Onko se utopia? Paradoksi? Ristiriita?”

-José del Pozo ja Fanny T. Añaños-

Scarfó (2002) selittää, että koulutus on kansalaisen identiteetin perusta”Hän, joka ei saa tai käytä tätä oikeutta, menettää tilaisuuden kuulua yhteiskuntaan. Hän ei voi ottaa osaa todellisella tavalla tai olla todellinen kansalainen, joka harjoittaa oikeuksiaan ja toteuttaa velvollisuuksiaan kehittyvän yhteiskunnan puolesta.”

Näistä ajatuksista syntyi Päätöslauselma koulutuksesta ja vankeinhoidon asetelmista. Tämä on peräisin Education Internationalin viidennen maailman kongressista (Berliini, Saksa, kesäkuu 2007). Tämä päätöslauselma selittää tarpeen sisällyttää yhteiskunnallista koulutusta vankiloissa.

kädet kaltereiden välissä

Koulutus vankiloissa: teoriat

Tarkastellaanpa seuraavaksi eri teorioita vankien koulutuksesta voidaksemme saada paremman käsityksen tästä sosiaalisen koulutuksen haarasta.

Psykopatologiset teoriat

Tällainen teoria tulkitsee rikokset yksilöllisen psykopatologisuuden ja biologisten tekijöiden silmin. Ne ovat olleet todella merkityksellisiä laiminlyönnin ja vankienhoidon historiassa. Kirjailija Eysenck on esimerkki tällaisista malleista. (1)

On myös tärkeää mainita, että sosiaalisen psykologian näkökulmasta muut kirjailijat tarjoavat ajatuksia, jotka eivät ota ainoastaan huomioon yksilön persoonallisuustekijöitä. (3, 4)

Sosiologiset teoriat

Tällaisilla teorioilla on tekemistä moniulotteisten ja rakenteellisten tekijöiden kanssa. Täten ne perustuvat ajatukseen siitä, että systeemit ja yhteiskunnalliset, koulutukselliset, kulttuurilliset tai sukulaissuhteet vaikuttavat rikollisten etiologiaan. (1) Joitain esimerkkejä ovat teoriat tilaisuuksien epätasa-arvosta tai teoriat sosiaalisista poikkeavuuksista. (5,6)

Sosiokoulutukselliset teoriat

Professori Miguel Melendro selittää, että viimeisen vuosisadan aikana olemme kehittäneet näkökulmia ja malleja, jotka rikastuttavat ja huomattavasti parantavat sosiokoulutuksellisia väliintulometodeja vähäosaisen kansan kannalta.

Koulukuntia, joilla on ollut rooli sosiokoulutuksellisten mallien luomisessa vankiloiden koulutuksessa, ovat:

  • Behavioristiset lähestymistavat
  • Dynaamiset näkökulmat
  • Konstruktivismi
  • Systeeminen perheterapia
  • Pätevyysmalli
  • Yleinen koulutus

Sosiokoulutukselliset ohjelmat vankiloissa

Garridon ja Gómezin (1995) mukaan vankiloiden koulutus on seurannut perinteisesti tieteellisesti teknologisia malleja (käyttäytymisperinteen lääkinnällisten puitteiden mukaan, joka pyrkii olemaan samassa suunnassa subjektin kanssa, ja läsnä positiivisen pedagogiikan kanssa).

Klassiset koulutusmallit vankiloissa yrittävät saada oppilaat saamaan aikaan tiettyjä sosiaalisia rakenteita ilman, että kontekstuaalisia ja sosiokulttuurillisia muuttujia otetaan huomioon. (1)

Ohjelmat, joita vankilat käyttävät useimmiten, ovat yleisesti korjaavia. Ne perustuvat tavallisesti vahvistuksen tai rankaisun käyttäytymismalleihin. Niillä, jotka toteuttavat näitä malleja, on taipumusta uskoa, että ne ovat parhaita vaihtoehtoja. Nämä mallit jaetaan neljään ryhmään:

  • Psykologiset ja psykoanalyyttiset mallit
  • Biologiset käyttäytymismallit
  • Tekijämallit
  • Humanistiset mallit

On myös olemassa humanistisisempia ja päivittyneempiä malleja. Näitä ovat seuraavat:

Osallistuva malli

Osallistuvassa mallissa vankilan sosiokoulutuksellisen kuntoutuksen pitäisi ottaa koko vankilayhteiskunta mukaan, mutta ensisijaisesti vangit.

Tämän seurauksena ajatus on, että kaikki suorittaisivat prosessin yhdessä ja että vangit ottaisivat vapaaehtoisesti osaa kuntouttavaan prosessiin. (1, 9)

Autonominen malli

Nämä ovat yksilöllisiä ja ryhmän koulutuksellisia ohjelmia. (10)

Tasa-arvon lisäämisen malli

Tällä voi olla kaksitahoinen lähestymistapa. Ensimmäinen on auttaa vankeja pääsemään sosiokulttuurillisesta ja rakenteellisesta rikosrekisterin omaavista naisten kriminalisoinnista yli. (11, 12) Seuraava pyrkii kehittämään tasa-arvoa miesten ja naisten välillä vankiloissa. (13, 14)

Tieto ja pedagogiset toimintamallit

Näiden mallien ratkaiseva puoli on kollektiivinen yksimielisyys siitä työstä, mitä vangit vankiloissa tekevät. Se asettaa myös painoarvoa vankien nautintoon tekemäänsä työtä kohtaan, ja koulutukselliseen suhteeseen vankien ja opettajien välillä. (1)

vankisellit

Vapauttavat mallit

Näiden mallien haasteena ja tavoitteena on muuttaa vankilatilat ja -käsitteet vapauden mahdollisuudeksi.

Kuten voimme nähdä, koulutus vankiloissa on mahdollista, ja siihen on olemassa paljon vaihtoehtoisia koulutusmalleja. Tästä huolimatta vaikuttaa siltä, että käyttäytymis- ja yksilömallit ovat edelleen hallitsevassa asemassa. Luuletko, että on mahdollista kehittää mitään näistä malleista lähitulevaisuudessa?

  1. del Pozo Serrano, F. J., & Añaños-Bedriñana, F. T. (2013). La Educación Social Penitenciaria:¿ De dónde venimos y hacia dónde vamos?. Revista complutense de educación, 24(1), 47-68.
  2. AYUSO, A. (2003). Visión crítica de la reeducación penitenciaria en España. Valencia: Nau Llibres.
  3. GLASER, R. (1984). Education and thinking: The role of knowledge. American Psychologist, 13, p.p.145-182.
  4. Vygotsky, L. S. (1980). Mind in society: The development of higher psychological processes. Harvard university press.
  5. Cloward, R., & Ohlin, L. (1960). Delinquency and Opportunity: A Theory of Delinquent Gangs. New York, NY: FreePress.
  6. Wilklins, L. T. (1965). Social Deviance: Social Policy, Action, and Research. Prentice Hall.
  7. Garrido, V., & Gómez, A. M. (1995). La educación social en el ámbito penitenciario. Comunicación, lenguaje y educación, 7(3), 53-60.
  8. Morris, E. K., & Braukmann, C. J. (1987). The dimensions of applied behavior analysis for crime and delinquency. In Behavioral Approaches to Crime and Delinquency (pp. 27-59). Springer, Boston, MA.
  9. Ayuso, A. (2000). La intervención socioeducativa en el tratamiento penitenciario. Pedagogía social: revista interuniversitaria, (6), 73-99.
  10. Pantoja, L. (2010). Actuación socioeducativa con mujeres presas: el papel de los educadores social. Las mujeres en las prisiones. La educación Social en contextos de riesgo y conflicto, T. Fanny Añaños (coord.). Barcelona: Gedisa, 101-122.
  11. Juliano, D. (2010). La criminalización de las mujeres. Estigmatización de las estrategias femeninas para no delinquir. Las mujeres en las prisiones. La educación social en contextos de riesgo y conflicto, 25-44.
  12. Almeda, E. (2010). Privación de libertad y mujeres extranjeras. Viejos pre.
  13. YAGÜE, C. (2008). Mujeres y madres en prisión. Intervención basada en necesidades y demandas. enFanny AÑAÑOS, Francisco J. DEL POZO, e Iosifina MAVROU (coords.), Educación social en el ámbito penitenciario: mujeres, infancia y familia Natívola SL, Granada.
  14. Yagüe, C. (2010). Panorama actual de la situación de las mujeres y madres en los centros penitenciarios españoles. El programa de igualdad. Las mujeres en las prisiones. La educación Social en contextos de riesgo y conflicto. Barcelona, 183-200.