Terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden väliset erot

Terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden väliset erot
Roberto Muelas Lobato

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Roberto Muelas Lobato.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Vaikka järjestäytyneen rikollisuuden ja terrorismin välillä voidaan huomata joitakin samankaltaisuuksia, ovat ne loppujen lopuksi hyvin erilaisia.

Järjestäytynyt rikollisuus on tapa tehdä rikoksia. Nämä rikokset vaativat tietyntasoista suunnittelua sekä useiden yksilöiden koordinoitua osallistumista.

Terrorismin on puolestaan tapana käyttää äärimmäisen väkivaltaisia tapahtumia. Terrorismissa käytetään väkivaltaa tapana taistella siviileitä vastaan ja aiheuttaa poliittinen reaktio. Terrorismin avulla pyritään siis hämmentämään, pelottamaan tai ärsyttämään kansalaisia ja/tai heidän hallitsijoitaan. Sillä pyritään saamaan kansainvälistä julkista huomiota, kylvämään epäilyä poliittisen järjestelmän laillisuudesta, yllyttämään uhan alla olevaa yhteiskuntaa sisäisiin konflikteihin sekä tukemaan ja laittamaan liikkeelle seuraajia.

“Tiedätkö miksi ihmiset pitävät väkivallasta? Se johtuu siitä, että se tuntuu hyvältä. Ihmiset kokevat väkivallan todella tyydyttäväksi. Mutta kun tyydytys poistetaan, tulee teosta ontto.”

-Alan Turing-

Terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden väliset erot

Järjestäytynyt rikollisuus pyrkii ennen kaikkea saamaan tuottoa. Rikollisjärjestöt haluavat rahaa – ja mitä enemmän he saavat, sitä tyytyväisempiä he ovat. Terrorismi puolestaan pyrkii muuttamaan järjestelmiä, saavuttamaan itsenäisyyttä tai saamaan jonkinlaista poliittista tai uskonnollista hyötyä.

Näillä kahdella muuttujalla on kuitenkin myös joitakin samankaltaisuuksia. Terroristijärjestöt tarvitsevat rahaa toimintansa rahoittamiseen. Heidän täytyy esimerkiksi ostaa aseita, järjestää rekrytointia ja propagandaa sekä valmistella ja toteuttaa hyökkäyksiä. Kaikki nämä asiat vaativat rahaa.

Järjestäytynyt rikollisuus pyrkii hyödyntämään, mutta ei muuttamaan, luotua järjestystä, kun taas terrorismin tavoitteena on muuttaa tai horjuttaa olemassa olevia instituutioita tai pakottaa sen edustajat omaksumaan toimenpiteitä, jotka ovat vastoin heidän periaatteitaan ja kiinnostuksen kohteitaan.

järjestäytyneen rikollisuuden tyypit

Rikollisuuden yleisyys

Lyhyesti sanottuna sekä terrorismin että järjestäytyneen rikollisuuden tavoitteena on saada taloudellista tuottoa ja vaikuttaa poliittisiin aktiviteetteihin. Iso ero on kuitenkin siinä, että kun tuotto on järjestäytyneen rikollisuuden pääasiallinen tavoite, on terrorismilla poliittisia tavoitteita. Näistä eroista huolimatta ne molemmat osallistuvat rikollisiin tekoihin.

Toisaalta järjestäytynyt rikollisuus on yleisempää kuin terrorismi. Se tarkoittaa sitä, että on todennäköisempää että rikoksia tekevät rikollisjärjestöt kuin terroristiryhmät. Tämä johtuu siitä, että järjestäytynyt rikollisuus on halukkaampi uhraamaan turvallisuuden saadakseen enemmän rahoitusta. Terrori-iskujen tekeminen puolestaan ei yleensä tuo taloudellista tuottoa. Asia on oikeastaan päinvastoin. Terroristiryhmät suosivat usein turvallisuutta.

“Elämme maailmassa, jossa meidän täytyy piiloutua rakastellaksemme, kun taas väkivaltaa harjoitetaan kirkkaassa päivänvalossa.”

-John Lennon-

ihmiset surevat

Väkivallan käyttö

Viimeinen, mutta merkittävä ero järjestäytyneen rikollisuuden ja terrorismin välillä on tapa, jolla ne käyttävät väkivaltaa. Terrori-iskun tehokkuus riippuu sen vaikutuksesta. Terroristiryhmä saattaa hyökätä pientä ihmisryhmää vastaan pelotellakseen monia. Mitä kohtuuttomampi teko siis on, sitä suurempi reaktio siitä syntyy. Hyökkäys voi kuitenkin olla haitallinen, jos siinä kuolee monia ihmisiä. Siten he eivät pysty saamaan seuraajia.

Järjestäytynyt rikollisuus pyrkii kuitenkin nimettömyyteen. Rikolliset tekevät rikoksia salaisesti välttyäkseen vaarantamasta rikollisuraansa. Tästä syystä järjestäytyneen rikollisuuden on tapana vältellä kaikenlaista julkisuutta.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että vaikka terrorismilla ja järjestäytyneellä rikollisuudella on yhteisiä tekijöitä, ovat ne monella tapaa erilaisia. Järjestäytynyt rikollisuus pyrkii saamaan taloudellista tuottoa ja terrorismi poliittista muutosta. Lisäksi järjestäytynyt rikollisuus on yleensä nimetöntä, kun taas terrorismin väkivalta on kohtuutonta.

“Vastustan väkivaltaa, koska silloin kun se vaikuttaa saavan aikaan jotakin hyvää, on hyvä vain väliaikaista; sen tekemä pahuus on pysyvää.”

-Mahatma Gandhi-


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • De la Corte, L., & Giménez-Salinas, A. (2010). Crimen.ogr: Evolución y claves de la delincuencia organizada. Barcelona: Ariel.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.