Hikikomori, huoneisiinsa eristäytynyt Japanin nuoriso
Hikikomori tarkoittaa nuoria japanilaisia ihmisiä, jotka välttävät oman huoneensa jättämistä. Japanilaisessa kulttuurissa yksinoloa on aina pidetty perinteisenä arvona. Se kuvastaa viisauden etsintää itsestä, luonnosta ja sosiaalisista suhteista. Jossain mielessä se on feodaalista, mutta myöskin positiivista. Nykyisessä japanilaisessa yhteiskunnassa tästä konstruktiivisesta yksinäisyydestä on kuitenkin tullut patologista eristäytymistä.
Toisen maailmansodan jälkeen japanilainen yhteiskunta alkoi kehittyä taloudellisesti todella nopeasti, mikä johti vaativiin koulutus- ja työympäristöihin. Nuoret saivat ankaraa koulutusta. Tämä koulutus tuki ennen kaikkea rautaista tiedon keräämisen kuria. Se asetti sivuun kaikki oppilaiden kommunikatiiviset ja psykologiset ongelmat.
Hikikomori-perheet näkevät omat lapsensa häpeällisenä asiana, jota piilotellaan naapureilta ja sukulaisilta skandaalin ja leimautumisen pelossa.
Tämän perheen ja yhteiskunnan asettaman painostuksen edessä Japanin nuoriso on kehittänyt eristäytymisen muodon, joka on länsimaissa harvinainen. He viettävät kuukausia, jopa vuosia, omissa huoneissaan ilman aikomustakaan palata todelliseen maailmaan.
Hikikomorin määritelmä
Ensimmäinen henkilö joka käytti termiä Hikikomori oli japanilainen psykiatri Takami Saito. Hän käytti sitä kirjassaan ”Hikikomori, Rescue Manual” (suom. Hikikomori, pelastuskäsikirja) vuonna 2002. Hän kuvailee kirjassaan japanilaista nuorisoa, joka vetäytyy huoneisiinsa lisääntyvän tukahduttavan ja kilpailevan koulutusjärjestelmän ja työmarkkinoiden uhreina. Hän huomauttaa, että pääongelma on japanilaisten vanhempien ja lasten välillä oleva heikko kommunikaatio.
Nykyinen japanilainen yhteiskunta
Japanilainen yhteiskunta on kehittynyt päätähuimaavaa vauhtia. Mutta jos haluamme edetä taloudellisessa kriisissä sosiaalisesti, meidän on osoitettava moitteetonta kykyä ja kuria. Monilla pareilla, jotka ovat kokeneet tällaisen taloudellisen kasvupyrähdyksen, on vain yksi lapsi. Tähän lapseen he ovat asettaneet kaikki omat toivonsa paremman elämän tulevaisuudesta. He ovat myös projektoineet lapseensa oman nuoruutensa turhautuneita toiveita.
Perheet ponnistelevat taloudellisesti, jotta heidän lapsensa voisivat menestyä työpaikalla. He lähettävät lapsensa parhaisiin kouluihin, joista he saavat paljon kotitehtäviä. He tarjoavat lapsilleen runsaasti lisätehtäviä, mikä puolestaan jättää vain hieman, tai ei lainkaan, vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia olla ikäistensä kanssa.
Japanin koulut
Japanilaiset koulut ovat erittäin vaativia ja niiden opetussuunnitelmat ovat monipuolisia. Oppilailla on jatkuvasti kokeita ja läksyjä, ja opettajat tarkkailevat oppilaiden aktiivisuutta todella ankarasti. Usein japanilaiset nuoret ottavat osaa intensiivisiin koulun jälkeisiin oppitunteihin, mikä merkitsee iltapäivien ja viikonloppujen viettämistä kouluissa.
Joskus kouluissa järjestetään intensiivisiä leirejä, joissa oppilaat nukkuvat ja syövät luokkahuoneissa, ja ottavat jatkuvasti osaa eri aiheita käsitteleviin kokeisiin, kunnes he pääsevät niistä läpi. Monet eivät nuku, jos he eivät ole läpäisseet kaikkia kokeita.
Älä ikinä pidä opiskelua velvollisuutena, vaan tilaisuutena ottaa osaa kauniiseen ja suurenmoiseen tiedon maailmaan.
Monet eivät koskaan sopeudu tähän, joko siitä syystä että heillä on erityisiä koulutuksellisia tarpeita tai koska stressi aiheuttaa heille lukuisia erilaisia psykologisia häiriöitä. Valitettavasti Japanissa ei ole tarpeeksi tukijärjestelmiä auttaakseen nuorisoa, joka ei pysty etenemään tätä vauhtia.
Suhteet vertaisiin: kilpailu, eristäytyminen, kiusaaminen
Monet näistä lapsista ja nuorista alkavat näkemään ikätoverinsa epäillen ja epäluottamuksella. Monia lapsia kiusataan heidän huonoista arvosanoistaan johtuen tai heidän muista henkilökohtaisen elämän osista johtuen. Lapsilla ei ole ohjaajia tai sosiaalityöntekijöitä, jotka tarkkailisivat heidän henkisiä tarpeitaan kouluissa, joten ongelmat vain jatkuvat.
He eivät näe työtään tapana käyttää taitojaan ja saavuttaa henkilökohtaista itsenäisyyttä. He näkevät sen vihamielisenä maastona, jota he pelkäävät, sillä he eivät välttämättä kykene elämään tämän tuotteliaisuusmallin odotusten mukaisesti.
Monet näkevät itsensä yksinäisenä, stressaantuneena, eristäytyneenä ja perheensä painostamana, tulevaisuuden ammatilla, joka on liian kilpaileva heidän kyvyilleen. Jos lisäämme tähän Japanin uskomattoman teknologisen laajentumisen, meillä on käsissämme räjähdysherkkä sekoitus. Monille eristäytyminen ja virtuaalisen elämän luominen on houkuttelevaa. Tämä on tapa sanoa nyt riittää heidän perheelleen ja yhteiskunnalle.
Mitä Hikikomorille tapahtuu
Hikikomori-perheet näkevät lapsensa häpeäpilkkuna. Nämä lapset on piilotettava naapureilta ja sukulaisilta skandaalin ja leimaantumisen takia. He ajattelevat tämän olevan väliaikainen ongelma.
Mutta jos nuori sulkee itsensä huoneeseen useaksi viikoksi ja vanhemmat eivät saa häneltä selvää vastausta, ongelmasta tulee krooninen. Nuoret lopettavat koulunkäynnin ja lukittautuvat huoneisiinsa täydelliseen eristäytyneisyyteen. He syövät, nukkuvat ja käyttävät virtuaalisia viihdykkeitä näiden neljän seinän sisällä.
Maailma vaikuttaa paremmalta tietokoneen välityksellä, elokuvia katsomalla, lukemalla, videopelejä pelaamalla, musiikkia kuuntelemalla ja nukkumalla. Heillä on todella rajoittuneet itsehoito-ohjelmat, ja jos heidän on esimerkiksi leikattava hiukset, he tekevät sen itse. Näin voi olla jopa vuosia. Tästä on tullut Japanissa epidemia, sillä siellä on noin kaksi miljoonaa Hikikomoria.
Japanin nuoriso on lisääntyvän tukahduttavan ja kilpailevan koulutusjärjestelmän ja työmarkkinoiden uhri.
Kuinka ratkaista ongelma
Japanin viranomaiset ovat jo aloittaneet väliintulosuunnitelman. He tutkivat tapoja auttaa näitä nuoria ihmisiä. Monet psykologit huomauttavat, että paras tapa sekaantua tähän olisi systemaattinen perhe. Perheen tulee kommunikoida progressiivisesti lapsensa kanssa, ja näin hän voi päästä irti vankeudestaan.
Yhteiskuntaan integroitumisen pitäisi olla vaiheittaista. Monissa tapauksissa palautunut Hikikomori ohjaa ja tukee muita nuoria jättämään tuo vapaaehtoinen vankeus. Ongelmana ei ole sosiaalinen fobia, agorafobia, tai äärimmäinen ujous. Kyse on jostain muusta.
Ratkaisun pitäisi olla ehkäisevä. Japanilaisen yhteiskunnan on otettava tämä ongelma vakavasti, koulujen on muututtava jotta ne eivät edistä sosiaalista eristäytymistä.