Henkisen parantumisen vastustaminen

· 4.6.2016

Sanotaan, että me kaikki etsimme omaa hyvinvointiamme. Me kaikki haluamme olla onnellisia. Sanotaan, että me teemme kaiken mahdollisen jotta saavuttaisimme sen. Jos käyt läpi vaikeita aikoja ja sinulta kysyttäisiin asiasta, niin varmasti sanoisit tekeväsi ihan mitä tahansa päästäksesi murheista eroon.

Kuitenkin psykoanalyysi ja psykologit ovat tuoneet päivänvaloon, että tämä ei ole aivan täysin totta. On todistettu, että terapian aikana potilaat toisinaan vastustavat parantumista.

“Ja jopa sokean miehen sokeus ja hänen varovaisen kävelynsä pitäisi todistaa oikeaksi sen auringon mahti johon minä luon katseeni.” 

Osana psykoanalyyttista prosessia ja psykologista terapiaa, ilmaistaan vastustus erilaisin tavoin. Ei ole aikaa käydä istunnoissa, mielenkiinto prosessia kohtaan häviää, he kritisoivat terapeuttia tai psykoanalyytikkoa ylettömästi… Kaikki, mikä pysäyttää tai hidastaa edistymistä on vastustusta parantumista kohtaan. Miksi joku joka kärsii ja jolle parantuminen on mahdollista sabotoisi tuota mahdollisuutta?

Vastustus

Todellisuudessa vastustus viittaa taistelusta tietoisen muutosta toivovan halun ja tätä prosessia hidastavien alitajuntaisten voimien välillä. Kärsimyksen juuret juontuvat näistä tiedostamattomista alitajuisista voimista.

Tässä onkin tuo paradoksi pähkinänkuoressa: parantuminen voi olla suunnaton ongelma ihmisille. Tämä on se syy, miksi lähes jokainen vastustaa sellaisten tiettyjen toimien tekemistä, jotka todella vetävät meidät ulos näiden suurien kärsimysten syövereistä.

Parantuminen on ongelmallinen johtuen monista syistä, mutta keskitytään niistä ainoastaan kolmeen:

  • Me pelkäämme, että emme pysty kohtaamaan kyseistä tuskaa.
  • Kun parantaa suuren kärsimyksen, menettää samalla myös joitakin etuja joita se tuo. 
  • Siihen liittyy suuri määrä syyllisyyttä.
Epätoivoinen nainen

Pelko jopa lisääntyvästä kärsimyksestä

Ja jos sinulta kysytään sinun ongelmistasi tai haasteistasi, varmastikin luettelisit listan yleisiä tilanteita jotka saavat sinut harmistumaan: et ole tyytyväinen kumppaniisi tai työhösi, sinulla ei ole hyvää suhdetta perheesi kanssa, sinä pelkäät kuulla muiden mielipiteitä ja muita vastaavia asioita.

Kun me tarkastelemme tämän kaltaista tilannetta syvemmin, me havaitsemme että se on ainoastaan jäävuoren huippu, jonka alta löytyy lisää monimutkaisempia totuuksia.

Esimerkiksi ei ole kyse siitä, että olet tyytymätön kumppaniisi, vaan ennemminkin siitä, että sinulla on kammottava hylätyksi tulemisen pelko ja se tekee sinusta kontrolloivan ihmisen, mikä sitten aiheuttaa ongelmia. Ei ole kyse siitä, että olisit tyytymätön työpaikkaasi, vaan ennemminkin että pelkäät työnantajaasi ja sinun on mahdotonta saada takaisin omaa oikeuttasi tiettyihin asioihin.

Vaikka me emme välttämättä ole tietoisia siitä, me kaikki tiedämme että meidän pääasiallisten ongelmiemme taustalla on piilotettuja syitä. Ne ovat yleensä pelkoja, syyllisyyttä ja toiveita, joita me emme hyväksy tietoisella tasolla.

Tämä johtaa siihen, että me tarjoamme vastustusta oma parantumisemme on kohdalla. Me emme halua kohdata näitä kivuliaita tai häiritseviä totuuksia, koska me ajattelemme että emme pysty käsittelemään niitä.

Kärsimisen toissijaiset hyödyt

Huolimatta kaikista niistä komplikaatioista joita se tuo mukanaan, on kärsimyksessä myös omat etunsa. Todellisuudessa on helpompaa toistaa meillä olevien ongelmien ostoslistaa sen sijaan, että sijoittaisimme suuren määrän vaivaa niiden analysointiin ja selvittämiseen. Joten oman kärsimyksemme ylläpitäminen tekee meille mahdolliseksi säästää energiaa.

Meidän kärsimykseemme perustuen me yleensä rakennamme tietyn kaltaisen kannan elämää kohtaan, mikä oikeuttaa meidän ongelmamme. Esimerkiksi: “Minä en voi löytää parempaa työpaikkaa, koska talous on kriisissä ja minun täytyy mukautua siihen mitä minulla on.”

Kun tämä on sanottu, ei tilanne ole enää meidän vastuullamme. Näin ollen me olemme yksinkertaisesti olosuhteiden uhreja. Me saamme jopa ihmiset sanomaan meille “voi sinua” ja koemme sen lohduttavan meitä.

Viimeiseksi, ja vaikka tämä saattaa vaikuttaa oudolta, niin ihmisillä on taipumus kiintyä heidän ongelmiinsa. Itse asiassa, kun me ratkaisemme ongelman, saatamme me kokea jopa jonkinlaista surua.

Surullinen tyttö

Syyllisyys ja rangaistus

Vaikka he eivät tietoisesti sitä ikinä myönnäkään, ovat jotkut ihmiset vakuuttuneita siitä, että he ansaitsevat kokemansa kärsimykset. Kyse ei ole siitä että he olisivat päättäneet alkaa tietoisesti kärsiä, mutta he välttävät itsensä vapauttamista tuosta kärsimyksestä, vaikka heillä saattaa olla mahdollisuus tehdä niin.

Mikään terapia ei tehoa heihin. Ei yksikään psykologi, ei psykoanalyytikko. Minkään tyyppinen muutos ei osoita mitään muutoksia. Ainoa asia joka heidän elämässään toimii on heidän oma kärsimyksensä.

Nämä ihmiset tuntevat alitajuisesti, että heitä pitäisi rankaista. Miksi? Suurimmassa osassa tapauksia se johtuu lapsuusajan traumoista, äideistä tai isistä jotka asettivat mahdottomia vaatimuksia tai jotain vastaavaa.

Totuus on, että he omaksuvat ajatuksia ja asenteita, jotka estävät heitä saamasta sitä apua jota he tarvitsevat. Jotta he voivat jatkaa rangaistusta jonka he kokevat ansaitsevansa, syvällä sisimmissään ja ilman pätevää syytä.

Meillä jokaisella on, suuremmissa tai pienemmissä määrin, erilainen yhdistelmä vastustuksen muotoja, jotka estävät meitä parantamasta omaa emotionaalista tuskaamme. Niistä tehdään paremmin näkyviä psykologisen tai psykoanalyyttisen neuvonannon aikana, mutta ne ovat läsnä myös meidän jokapäiväisessä elämässämme.

Tämän vastustuksen päihittäminen on kovaa työtä, mutta samaan aikaan se edustaa meidän suurimpien kärsimystemme lopun alkua.