En ole enää se sama tyttö, jolle annoit nallekarhukuvioisia yöpukuja
Lupaan, ettet enää ikinä koske häneen. Et saa enää ikinä suudella häntä. Hän on itkenyt itsensä kuivaksi takiasi, ja minä en tunne itsessäni pelkoa. En voi kuvitella mitään kamalampaa kuin elämä, jota elimme sinun ja myrkyllisen rakkautesi kanssa. En ole enää se sama pieni tyttö, jonka lukitsit huoneeseen ja jolle huusit. En ole enää se tyttö, johon purit turhautuneisuutesi, kun turhautuneisuus kasvoi sisälläsi olevista haamuista. Haamuista, jotka näyttivät elävän viinan voimalla.
Sinulle ainut syy lopettaa oli, kun voimasi loppuivat myöhään illalla. Tai kun olit liian äänekäs ja pelkäsit, että naapurit saisivat tietää mitä oikein teit. Kotioven ulkopuolella olit täydellinen herrasmies. Kerran jopa kuulin kun sanoit, että et ole sellainen kuin TV-ohjelmissa näkee, sellainen joka pesee likapyykkinsä kotona. Mutta kukaan ei tiennyt millaisesta liasta oikein puhuit. Heillä ei ollut harmainta aavistustakaan.
Olet ehkä isäni, sitä tosiasiaa en voi muuttaa. Silti toivon että voisin muuttaa sen, sillä sana “isä” on liian suuri sinulle kannettavaksi. Kaiken lisäksi ne nallekarhukuvioiset yöpuvut joita sinulla oli tapana antaa minulle kun olin nuori, niillä yritit vain hiljentää omatuntosi.
Ensiksi anelit anteeksiantoa
Alussa, heräsit aamulla ja sanoit olevasi pahoillasi. Kun aurinko nousi, pelkäsit menettäväsi kaiken. Et ollutkaan enää kuin ihmissusi, vaan olit pelokas. Siivosit tekemäsi sotkut, menit kauppatorille ja teit mehua yhden lasin verran. Sitten menit ja herätit äitini suutelemalla häntä ja yritit antaa hänelle toivoa siitä, että muuttuisit vielä joku päivä.
Sanoit rakastavasi meitä, halusit muuttua, ja olit pahoillasi siitä mitä teit meille. Anelit anteeksiantoa, lupasit olla parempi, mietit tekojasi ja lupasit, ettet tekisi niin toiste. Sitten puristit kätesi lujasti nyrkkiin, ja niin raivo palasi takaisin. Samalla kun yritit lepyyttää äitini sydäntä, vihasit itseäsi. Siirryit yhdestä tunteesta toiseen, kunnes lähdit kotoa vain tullaksesi takaisin auringonlaskun jälkeen.
Ensimmäisten kuukausien aikana äiti uskoi sinua. Hän tuli aina pelastamaan minut sänkyni alta. Hän kertoi minulle hellästi, mitä olit sanonut hänelle rikkovin ja särkynein sanoin. Monet sanoistasi olivat kuitenkin tekaistuja. Sitten hän oli noussut ylös sängystä ja nauttinut aamupalan kanssasi. Hän siivosi pöydän ja teki lisää mehua, jotta minullekin riittäisi, hän kosketti olkapäätäsi ja kutsui minua. Kun saavuin huoneeseen, peitit kasvosi sanomalehdellä, sillä et kyennyt näkemään sitä samaa toivoa minun nuorissa silmissäni, jonka saatoit nähdä äitini silmissä.
Jätit meidät raivosi armoille
Viimein saapui päivä, jolloin pöydässä ei ollut enää mehua. Silloin äitini lakkasi uskomasta sinuun. Saapui päivä, jolloin äitini ei enää tullut nostamaan minua lattialta, mutta alkoi sen sijaa itkemään, kun paiskoit ovet mennessäsi. Ja sitten saapui päivä, jolloin olit sitä mieltä, että tämä esitys saa viimein riittää. Se oli vain tuhlattua energiaa. Joten öisin saavuit vihaisena, ja aamulla lähdit entistä vihaisempana. Minä en saanut sinulta enää yöpukuja, sillä kotimme sisustus ei ollut enää erilainen illalla aamuun verrattuna.
Sen sijaan etten saanut enää yöpukuja, sain lahjaksi nyrkiniskuja. Ajattelit, että olin tarpeeksi vanha kouluttaaksesi minulle elämästä mielummin nyrkkien kuin yöpukujen avulla. Et ikinä ymmärtänyt, että minä olin vielä lapsi, ja sinä riistit lapsuuttani päivä päivältä.
Muistan monia lyöntejä, mutta erityisesti muistan sen ensimmäisen, jolloin kosketin kasvojani ja näin käsissäni verta. Siitä hetkestä asti olen tiennyt, että minun kohtalonani oli jakaa sama kohtalo tuolien ja pöydän kanssa. Pian minun oli alettava korjaamaan itseäni: laastareita, meikkiä, tapoja piilottaa haavani. Seuraavaksi oli vuorossa inhottavia kysymyksiä koulussa, ja lisää hakkaamista kotona huonojen arvosanojen takia. Ja viimeiseksi, minulla oli vähemmän kavereita, sillä olin suuren osan ajastani lukittuna kotona.
Hyödytön valitus
Yhtenä yönä äiti päätti, että nukkuisimme seuraavan yön äidin ystävän kotona. Sinä yönä asiasta valitettiin ensimmäistä kertaa. Äitini ei tehnyt valitusta, vaan hänen ystävänsä, sillä sinä romutit hänen kotinsa etsiessäsi meitä. Sinä yönä näit paljon vaivaa toistaa ne samat sanat jotka sanoit kaiken alussa. Sanoit ne kitisevällä ja käheällä äänellä. Vietit yön putkassa. Seuraavana päivänä he päästivät sinut pois. Äiti vietti koko yön itkien. Hänen kyyneleensä kastelivat valituslomakkeen, jonka kirjoittamiseen hän oli kerännyt paljon voimia. Poliisit tulivat ovemme taakse seuraavana aamuna, mutta äiti sulki oven heiltä.
Tulit takaisin häpeissäsi, mutta jo muutaman päivän päästä unohdit yösi putkassa. En edes halua tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Olen niin väsynyt lukemaan sanomalehteä ja katsomaan televisiota. Kuvittelet heidän liioittelevan etsiessään sairaalloisia tarinoita myytäväksi, mutta kun elät tuollaista tarinaa, ymmärrät ettei ne tarinat riitä. Siksi haluan sinun ottavan tämän kirjeen mukaasi, kun he pistävät sinut rautoihin.
Kirje, jossa toivon ja pyydän sinua olla palaamatta koskaan takaisin. Jos sinussa on yhtään rakkautta, jos sinussa on yhtään ihmisyyttä, et tule ikinä enää takaisin. Näinä kaikkina vuosina olen ollut sinulle tuntematon. Nyt minä olen se joka kerron sinulle mihin olen kykeneväinen pitääkseni äitini sinulta turvassa. En halua mitään enemmän kuin sitä että hän on turvassa, ymmärrä se!
Totuuden kanssa, rakkauden kanssa, kaiken sen viime vuosina kasaantuneen rohkeuden kanssa. Sen saman veren kanssa, jonka vuodatit minusta kun ekan kerran löit minua.
Lupaan, ettet enää ikinä koske äitiin. Et saa enää ikinä suudella häntä.
Allekirjoittanut: Se pieni tyttö, jota et voinut huijata nallekarhukuvioisilla yöpuvuilla
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.