En halua enää olla supernainen

· 7.11.2017

Olemme saaneet paljon kehitystä aikaan taistellessamme naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta, sekä yhteiskunnallisella että henkilökohtaisella tasolla. Silti on olemassa jatkuvia epätasa-arvoisuuksia naisten ja miesten välillä. Jokaisen naisen tulisi määrittää itse itselleen sellainen elämä, jota he haluavat elää.

Usein nämä epätasa-arvoisuudet ovat naamioituja: Me emme edes huomaa niitä, sillä ne ovat juurtuneet niin syvästi kulttuuriimme. Jotkut näistä epätasa-arvoisuuksista ovat jopa naisten tukemia. Nämä naiset, jotka monista kehittämistämme asioista huolimatta eivät vieläkään ole kykeneväisiä arvostamaan itseään sen mukaan, millaista kuormaa he kantavat yhteiskunnassa.

Joka päivä miesten ja naisten välillä on vähemmän aukkoja, ja naisten arvioidaan olevan nyt enemmän kuin koskaan tasa-arvoisempia kaikilla tasoilla. Siitä huolimatta, edelleen on tiettyjä vireillä olevia asioita. Useat naiset ajattelevat esimerkiksi, että heidän – ja kaikkien naisten – on annettava aina ihan kaikkensa. Aivan kuin meidän olisi muututtava supernaisiksi tai puolijumaliksi.

Talomme on oltava täydellisessä kunnossa. Meidän on kasvatettava lapsemme täydellisesti (täydellisiksi meille, puolisollemme, anopillemme, ja täydellisiksi sosiaaliselle ympäristöllemme…). Meidän on oltava kauniita, pysyttävä hyvässä kunnossa ja oltava muodikkaita. Ja tietenkin, meidän on oltava ahkeria, ja kaikin muin keinoin, silloin me olemme kunnon naisia. Uskomme, että jos emme tee töitä, olemme muille naisille epäuskon aihe. Heille on vaikea ymmärtää, miksi toiset ovat valinneet eri elämäntyylin kuin he, ilman että kukaan on pakottanut heitä siihen.

Kaiken lisäksi, jos emme täytä kaikkia ”velvollisuuksiamme”, tulemme tuntemaan tuon hienovaraisen painostuksen kysymysten muodossa. Nuo kysymykset ovat olevinaan viattomia, mutta niissä kuitenkin piilee kritiikki. ”Etkö sinä tee töitä?”, ”Et vieläkään ole julkaissut tutkielmaasi?”, ”Aiotko jättää lapsesi päivähoitoon, vaikka hän on vielä niin pieni?”, ”Mikset pynttäydy enää yhtä kauniisti kuin sinulla ennen oli tapana?”

En halua enää olla supernainen

En. Ja sanon tuon ääneen. Ehkäpä siitä on jo jonkin aikaa, kun putosimme tähän naisille aikojen alussa asetettuun loukkuun. Voi olla, että tunnen itseni velvolliseksi kantamaan koko lastia, pitämään huolta muiden tarpeista ennen kuin pidän huolta omistani. Sitoudun tai asetan itseni tilanteisiin jotka eivät kiinnosta minua, mutta hyväksyin tehdä näin vain siksi, että saisin muiden hyväksynnän.

nainen irtautui kahleista

En aio pelata tätä peliä enää. Ennen kuin olemme naisia, olemme ihmisiä. Ja kuten kaikilla ihmisillä, naisilla tai miehillä, meillä kaikilla on omat henkilökohtaiset oikeutemme sekä rajamme. 

On mahdotonta hoitaa kaikkia asioita joita meidän oletetaan hoitavan, ja vielä vähemmän on mahdollista hoitaa ne täydellisesti.

Me kaikki, sekä naiset että miehet, olemme erehtyväisiä olentoja. Teemme joitain asioita hyvin tai todella hyvin, ja jotkut asiat teemme äärimmäisen huonosti. Avain on siinä, ettemme anna itsemme olla yhteiskunnan ideoiden painostamia, tai velvollisuuksien, joita maailma haluaa meidän suorittavan. Emmekä me tietenkään halua aliarvostaa itseämme silloin, kun emme saavuta täydellisyyttä, sillä muuten tunnemme aina itsemme olevan alempiarvoisia.

Kuinka tärkeää se maailmalle, elämälle, tai jopa maailmakaikkeudelle onkaan, jos menemme ulos kampaamatta hiuksiamme kuten yleisesti teemme? Mitä kamalaa voi tapahtua, jos emme työskentele tai opiskele hetkeen, sillä viettäisimme aikaa mielummin lastemme kanssa? Tai mitä jos mielummin työskentelisimme, ja jättäisimme lapsemme päivähoitoon?

Miksi maailma haluaa sekaantua naisten tekemisiin niin paljon?

Avaimet supernaisena olemiseen

Ensimmäinen, ja myös tärkein avain, on itsetuntomme tarkkaileminen. Naisilla on tavallisesti alhaisempi itsetunto kuin miehillä, johtuen meihin syöpyneistä ajatuksista siitä, millainen rooli meillä tulisi yhteiskunnassa olla.

Usein tämä rooli törmää yhteen sen kanssa, mitä me naiset oikeasti haluisimme tehdä omien elämiemme suhteen. Tämä täyttää meidät turhautumisella ja ahdistuksen tunteella.

Naisella on käsitys siitä, että hän ei tule koskaan onnistumaan, että hänen tulisi aina olla parempi: parempi työntekijä, parempi äiti, parempi rakastaja… Kun tämä käsitys, jota vaaditaan meidän itsemme ulkopuolelta, ei ole saavutettavissa, tunnemme aina olevamme epäonnistuneita, mikä taas antaa itsetunnollemme jälleen aihetta romahtaa. Joka kerta kun et tunne ylpeyttä jostain tekemästäsi, viet aina itsetunnoltasi voimaa.

Seuraava avain on olla tekemättä asioita joita emme halua tehdä, asioita joita yleensä teemme saadaksemme muiden hyväksynnän. Meidän ei tulisi enää etsiä tuota hyväksyntää, sillä se ei ole todellista: on aina olemassa jotain, mistä muut kritisoivat meitä. Jos se ei tapahdu suoraan kasvotusten, he tekevät sen selkämme takana, mutta emme koskaan tule tekemään koko maailmaa onnelliseksi.

On totta, että meillä on velvollisuuksia kaikkien kanssa, mutta meidän tulisi valita ne itse, eivätkä ne saisi olla meidän kulttuurimme määräämiä.

naisen vartalo on tehty pilvistä

Viimeiseksi, jätä syyllisyydentunne taaksesi. Me naiset tunnemme syyllisyyttä melkeinpä mistä tahansa: siitä että menimme töihin liian aikaisin, siitä että jäimme kotiin, siitä ettemme valmistaneet illallista ajoissa, siitä ettemme vietä tarpeeksi aikaa ystäviemme kanssa, ja siitä että olemme menestyksekkäämpiä kuin miehemme.

Riittää! Syyllisyydellä ei ole minkäänlaista hyötyä. Se on tuote uskomuksista, että teemme jotain väärin. Hylkää tällainen ajatus, sillä se ei pidä paikkaansa. Annat jo parhaasi, ja elät elämääsi juuri niin kuin sinä, ja vain sinä, itse haluat. Kenenkään ei tulisi tuntea syyllisyyttä siitä, että pitää itsestään huolta ennen kaikkia muita.

Tiivistettynä, voin vain onnitella kaikkia naisia, kaikesta siitä mitä olette saavuttaneet, ja mitä olette jättäneet tekemättä. Lisäksi, haluan nostaa hattua kaikille niille naisille, jotka eivät enää salli olla muun maailman odotusten kuljettama: he pitävät huolen siitä että tilanteemme muuttuu, ja tulevien sukupolvien naiset eivät ota vastaan velvollisuuksia, joita suurin osa yhteiskunnasta yrittää meille langettaa.