Äärimmäinen älykkyys: pimeä puoli, josta emme puhu

· 6.2.2018

Äärimmäinen älykkyys ei aina takaa menestystä tai onnellisuutta. Korkealla ÄO:lla on myös toinen puoli, josta emme aina puhu. Tällaisen kyvykkyyden omaavan henkilön korkeiden tavoitteiden saavuttamattomuus aiheuttaa eksistentiaalista ahdistusta, sosiaalista eristäytyneisyyttä, henkisiä ongelmia ja jatkuvaa tyytymättömyyttä.

Jotkut ihmiset ovat nopeita sanomaan, että älykkyys ei ole sama asia kuin viisaus, ja jälkimmäinen on jotakin mitä monelta (ei kuitenkaan kaikilta) niiltä puuttuu, joiden ÄO on yli 120-130 pistettä.

Näin ollen Jeanne Siaud-Facchin, psykoterapeutti ja yksi tunnetuimmista alan asiantuntijoista selittää, että mikään ei ole yhtä paradoksaalista kuin näiden ihmisten aivot. 

”Haluan elää täydellistä elämää. Ainoa tapa elää täydellistä elämää on elää sitä syrjäisessä paikassa.”

-William James Sidis-

Hyvin älykkäänä oleminen tuo mukanaan tietyn heikkouden. Heillä on tietynlainen mieli, joka pystyy herättämään tuhansia ideoita kerrallaan. He ovat nopeita, omaperäisiä ja voivat tuottaa – pelkissä sekunneissa – loputtomia päättelyitä ja käsitteitä.

He eivät ole kuitenkaan aina kykeneväisiä hallitsemaan niin paljoa tietoa. Heidän kognitiivisessa maailmassaan on niin paljon kapasiteettia, että yksittäinen ärsyke riittää laittamaan heidän hermosolunsa tuleen välittömästi antaen muodon monille ideoille. Mutta he eivät aina onnistu antamaan konkreettista tai paikkansapitävää vastausta.

Kaikki tämä voi luoda paljon turhautumista ja tyrmistystä. Elämä ei ole aina mahtavaa ja helppoa aikuiselle tai lapselle, jolla on suuret kyvyt. Kukaan ei ole kertonut heille kuinka heidän tulee käyttää monimutkaisia aivojaan, jotka ovat hyvin innokkaita ja ideoita tuottavia.

Itse asiassa, elämästä tulee monimutkaisempaa ihmisille, joiden ÄO on yli 180. Kuten huomaamme tarinassa maailman älykkäimmästä miehestä, jonka ÄO on 250, elämästä voi tulla todellinen tragedia.

mies ja aivot

Äärimmäisen älykkäänä oleminen, paradoksaalinen lahja

Elämme yhteiskunnassa, jossa lahjakkaita ihmisiä kunnioitetaan. Meitä kiehtovat ihmiset, joilla on ainutlaatuisia kykyjä ja taitoja. Me ihailemme ihmisiä, jotka hallitsevat tiettyä tieteen, taiteen tai urheilun alaa… Niin paljon, että ei ole pulaa äideistä ja isistä, jotka sanovat haluavansa lapsen jolla on korkea ÄO. Jollakin tapaa ajatus siitä, että hyvin älykkäänä oleminen on synonyymi sanalle menestys, on yhä läsnä päivittäisessä elämässämme.

Toisaalta lapsilla itsellään on myös näkemys siitä, että mikään ei voi olla yhtä mahtavaa kuin ”hyvin älykkäänä oleminen”. Voiko olla mitään parempaa? Sanotaan, että ”lahjakas” suoriutuu kokeista hyvin arvosanoin ilman, että hänen tarvitsee yrittää tai tuskin opiskella lainkaan. Kuitenkin jokainen kasvattaja, jokainen psykologi ja tällaisten lasten vanhemmat tietävät että nämä ajatukset eivät aina toteudu.

Ensinnäkin, on hyvin mahdollista että opiskelija, jolla on korkea ÄO, jää huomaamatta kouluelämänsä aikana. On myös todennäköistä, että hän ei saa hyviä arvosanoja eikä ole hyvä saamaan ystäviä ja hän on se avuton oppilas joka on syventynyt omaan maailmaansa luokkahuoneen viimeisillä riveillä, missä hän ei herätä huomiota.

poika katsoo ikkunasta ulos

Älykkyys, jota on hankala hallita

Syy siihen, että äärimmäinen älykkyys ei aina takaa luokan parhaana olemista, on monitahoinen. Ensiksikin on tylsyys. Lapsi, jolla on suuret kyvyt, ei ole kiinnostunut tai häntä ei stimuloi häntä ympäröivät asiat, ja hän vain ”katkaisee yhteyden”. Hän ottaa passiivisen asenteen, joka voi johtaa jopa epäonnistumiseen koulussa.

Toisissa tapauksissa taas on oppilaita, jotka eivät tiedä kuinka hallita ajatuksiaan ja jaaritteluaan. Joskus vastatessaan yksinkertaiseen koekysymykseen, lapsi saattaa alkaa jaarittelemaan, pohtimaan ja tekemään johtopäätöksiä. Eikä ikinä vastaa itse kysymykseen.

Kirjassa ”Too smart to be happy”, eräs tyttö selittää, että kun hänen vertaisensa keksivät vain yhden asian ratkaisun löytämiseksi, hän keksii 25. Hän tuntee olevansa kyvytön pääsemään yhteen lopputulokseen.

Puumainen ajattelu. Päättelytapaa, jota äärimmäisen älykkäät ihmiset käyttävät, kutsutaan puumaiseksi ajatteluksi. Kun kohdataan ärsytys, mieli alkaa kehittämään ideoita toisensa jälkeen, vaikkakin monissa tapauksissa ilman selvää assosiaatiota. Se tekee puusta hyvin tiheän, jolla on loputtomat ”oksat”, joita henkilö ei pysty hallitsemaan tai järjestämään.

Tunteikas luonnonmullistus

Toinen näkökohta, joka tulee ottaa huomioon, on yliherkkyys. Äärimmäisen älykkäänä oleminen tarkoittaa maailman ja todellisuuden näkemistä hyvin syvällisellä ja tuonpuoleisella näkemyksellä.

Joskus pelkästään uutisten katsominen saa tällaisen henkilön tuntemaan käsittämättömyyttä, vihaa ja skeptisyyttä ihmisyyttä itseään kohtaan.

Tunteet ottavat hänestä vallan. Hän ei pysty hallitsemaan vaikutusta, joka tietyillä tapahtumilla on heihin. Tapahtumilla, joita useimmat ihmiset eivät huomaa.

Asiat, kuten valheet tai epärehellisyys valtaavat hänet, kuten myös sosiaalinen epätasa-arvo ja sodat. On hämmentävää tuntea, että hän ei ehkä kykene saavuttamaan niitä monia idealistisia ajatuksia, joita hänellä on mielessään.

äärimmäinen älykkyys voi tuoda surua

Lisäksi vastoin sitä ajatusta, että äärimmäisen älykkäät ihmiset ovat kylmiä, on heidän empatiakykynsä suunnaton. Siten he saattavat suosia itsensä eristämistä, jotta heidän ei tarvitse kärsiä. Pitää etäisyyttä, jotta heidän ei tarvitse sekaantua liikaa ja satuttaa itseänsä jollakin tavalla.

Heidän tunnemaailmansa ovat monimutkaisia, mutta he kanavoivat myös tuota intensiteettiä luovuuden ja inspiraation avulla.

Äärimmäisen älykkyyden ei pitäisi tarkoittaa sitä, että onnellisuus on tavoittamattomissa

Tässä vaiheessa saatat ajatella, että äärimmäinen älykkyys on käytännössä sairaus. Mutta se ei ole totta. Pohditaan hieman.

Lahjakas lapsi, joka käy läpi koulun huomaamattomana, kehittää vähän akateemista mielenkiintoa ja elää fyysisessä eristyksessä, jossa ongelmat kuten ahdistuneisuus ja masennus saattavat kasvaa.

Toisaalta, Maailman terveysjärjestö antaa meille varoituksen: meidän ei pitäisi käyttää ÄO:ta yksinään lahjakkuuden ”diagnoosina”. Koska älykkyyttä ei voi erottaa tunteista, ilman yliherkkyyttä, ylitunteikkuutta, ylikypsyyttä, yliärsytystä, ilman puumaista ajattelua ja ajattelunopeutta…

Äärimmäisen älykkäänä oleminen saattaa tarkoittaa elämistä hyvin yksityisessä nurkassa, jossa tunteet ja ajatukset ovat kaoottisia, syviä ja hyvin intensiivisiä.

Meidän roolimme vanhempina, kasvattajina tai psykologeina on siten tarjota heille asianmukaisia menetelmiä löytää tasapaino ja rauha. Menetelmiä saavuttaa heidän potentiaalinsa – ja onnellisuus.