Välinpitämättömyys ja laiminlyönti: kuinka ne satuttavat lasta

10.2.2018 en Psykologia 74 Jaetut
tytön rinnassa koneisto

Lapsuudessa alamme rakentaa elämämme perusteita. Jokainen lapsi tarvitsee rakkautta, hyväksyntää ja hoivaa. Valitettavasti joskus ympäristö ei hyväksy näitä yksinkertaisia vaatimuksia, jonka myötä elämän perusta alkaa heiketä.

Monet elämänkokemukset voivat olla lapselle vaikeita eikä heidän ymmärryksensä riitä niihin. Lapsilla ei ole älyllisiä taitoja tai henkisiä työkaluja. Välinpitämättömyys ja laiminlyönti aiheuttavat lapselle syvää kärsimystä. Ne jättävät äärimmäisen syviä haavoja, joiden parantuminen ei ole helppoa.

”Rakkaus on lapselle kuin aurinko kukille; leipä ei riitä. Lapsi tarvitsee hoivaa tullakseen hyväksi ja vahvaksi.”

– Concepcion Arenal –

Monet ihmiset eivät edes tarkasti muista lapsuudessa koettuja tunteita. He saattavat kokea aikuiselämänsä ongelmalliseksi, mutta eivät kykene löytämään ongelmiensa alkuperää.

Selitys vaikeuksille voi löytyä lapsuudesta, ihmisistä, joita lapsi rakastaa eniten maailmassa. Seuraavaksi puhumme viidestä merkistä, joita voimme huomata niissä ihmisissä, jotka tavalla tai toisella ovat tulleet hylätyiksi lapsina.

1. Välinpitämättömyys

Välinpitämättömyys on todennäköisesti yksi persoonallisuutesi piirteistä, mikäli sinua ei ole huomioitu tarpeeksi lapsena. Se on tavalla tai toisella vastaus piittaamattomuudelle. Lapsuudessa tämä johtaa hylkäämisen ja arvottomuuden tunteisiin.

alaston prinsessa

Aikuisena välinpitämättömyys ilmaistaan apatiana. Se voi suuntautua ihmisiä tai koko elämää kohtaan. Tällöin sinulla ei ole intoa tai intohimoa mitään kohtaan.

Tämä johtuu siitä, ettet varhaisessa iässä oppinut jarruttamaan tunteitasi, sillä ympäristösi ei arvostanut niitä.

2. Muiden avun torjuminen

Lapsuudessa tarvitsemme paljon ympärillämme olevilta ihmisiltä. Tuki, ohjaus ja lohtu ovat kaikki yhtälailla tarpeellisia. Jos lapsella ei ole tällaista tukea, hän oppii olemaan odottamatta mitään muilta. Tämän seurauksena hän saattaa ”itsenäistyä hinnalla millä hyvänsä.”

Tällöin lapsesta tulee ihminen, joka ei luota siihen mitä muut voisivat hänelle tarjota. Hän yrittää tehdä kaiken yksin. Hän suojelee itseään tunteilta, joita ei halua kokea.

Miksi? Lapsi ei halua tarvita jotakuta ja pettyä pahoin. Joskus myös päinvastaista tapahtuu: ihminen päätyy pyytämään apua kaikessa, jopa asioissa, joita hän voisi hyvin tehdä itse.

3. Tyhjyyden tunne

Välinpitämättömyyttä lapsuudessaan kokeneet ihmiset tuntevat usein jonkin puuttuvan. Elämässä oli paikka läheisille, jotka eivät koskaan täyttäneet sitä. Niinpä heillä on reikä sydämessään.

vedessä on reikä

Tästä tyhjyyden tunteesta tulee normi. Mikään ei ole tarpeeksi hyvä, mikään ei koskaan riitä. Mikään ei ”täytä” heitä. Ei ihminen, ei kukaan.

Joskus tunne siitä, että jotakin puuttuu, ilmenee jatkuvana kritiikkinä itseä ja ympäristö kohtaan.

4. Perfektionismi

Rakkauden ja huomion puuttuminen lapsuudessa vaikuttaa tapaan, jolla ihminen näkee itsensä. Jopa tiedostamattaan ihminen alkaa ajatella, etteivät hänen tekonsa ole tarpeeksi arvokkaita. Hän saattaa muuttua äärimmäisen tuomitsevaksi ja sietämättömäksi.

Aikuistumisen kynnyksellä on hyvin yleistä, että laiminlyöty lapsi muuttuu äärimmäisen perfektionistiseksi. Täydellisyyden tavoittelu on vastaus tiedostamattomaan epäilykseen siitä, etteivät teot ole koskaan tarpeeksi. Lopulta tällaiset ihmiset ovat edelleen lapsia, jotka haluavat tulla arvostetuiksi.

5. Yliherkkyys hylkäämiselle

Kun lapsi tuntuu jäävänsä huomiotta, hän tuntee itsensä arvottomaksi. Hän ajattelee elämänsä olevan arvotonta ja kun elämällä ei ole mitään merkitystä, hän päätyy tiedostamattaan ajattelemaan itsessään olevan ”jotakin vikaa”. Tämä tunne kumpuaa riittämättömyydestä.

lapsi ratsastaa karkkimaailmassa

Lapsuus, jolle on ominaista välinpitämättömyys, voi johtaa yliherkkyyteen kritiikkiä kohtaan. Kaikki hylkäämisen merkit aletaan tulkita uhkiksi.

Tällöin ihminen kuulee vain, kuinka hänessä on ”jotakin vikaa”, aivan kuin he ovat kuulleet lapsuudessaan. Tämä voi olla erittäin tuskallista.

Neurologisesta ja psykologisesta näkökulmasta lapsuus on hyvin kriittistä aikaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että lapsuuden huonot kokemukset olisivat korjaamattomia.

Lapsuuden huonot kokemukset jättävät jälkiä, jotka pysyvät meissä koko elämämme ajan. Ihminen voi kuitenkin vapauttaa itsensä tästä taakasta, jos hän vain on valmis työskentelemään kovin ja ottamaan vastaan ammattiapua.

UUTISIA VERKOSSA