Universe 25: kokeilu, jonka tulokset olivat häiritseviä

John Calhoun halusi selvittää äärimmäisen tungoksen ja väestötiheyden vaikutuksia. Hän suoritti erityisen silmiinpistävän kokeilun, josta voit lukea täällä.

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 24 toukokuuta, 2023

Vaikka Universe 25 saattaa kuulostaa tieteisromaanin nimeltä, se on itse asiassa yksi sosiaalipsykologian tärkeimmistä kokeiluista. Vuonna 1968 etologi ja biologi John Calhoun rakensi utopistisen skenaarion hiirille saadakseen selville liikakansoituksen vaikutukset. Viisi vuotta myöhemmin metropoli tuhoutui.

Se, mitä tänä aikana tapahtui, osoitti, että progressiivisen ylikansoituksen vaikutukset voivat olla erittäin haitalliset kaikilla tasoilla. Vaikka eläinkokeista saatuja johtopäätöksiä ei aina voida peilata suoraan ihmisiin, ne saavat meidät ajattelemaan. Katsotaanpa, millainen oli Universe 25 -kokeilu, joka suoritettiin marylandilaisella maatilalla Yhdysvalloissa.

Universe 25 -kokeilu

John Calhoun oli etologi, joka työskenteli suuren osan elämästään Yhdysvaltain kansallisessa mielenterveysinstituutissa. 1900-luvun puolivälissä ylikansoitus oli suuri huolenaihe tiedeyhteisölle. Tämä tutkija oli käsitellyt aihetta 1950-luvulta lähtien.

Vuonna 1968 Calhoun aloitti kokeen, joka tunnetaan nimellä Universe 25, eli suomeksi “Universumi 25” tai “Maailmankaikkeus 25”, maaseutukiinteistössä Poolesvillessä, Marylandissa, Yhdysvalloissa. Hänen tavoitteenaan oli tutkia käyttäytymistä ylikansoituksen tapahtuessa. Tätä tarkoitusta varten hän rakensi hiirille todellisen Eedenin puutarhan, jossa oli useita pesimäalueita ja loputtomat ravinnon ja veden lähteet.

Se oli eräänlainen metallinen aitaus tunneleineen. Se oli 2,7 metriä leveä ja 1,4 metriä korkea. Hiirillä oli kaikki mitä he tarvitsivat – paitsi tilaa. Katsotaanpa kokeilun tuloksia.

Eedenin puutarhasta sukupuuttoon

Vuonna 1968 neljä paria hiiriä tuotiin elinympäristöön. Syntyneiden hiirien määrä kaksinkertaistui 55 päivän välein. 19 kuukautta kokeilun alkamisen jälkeen hiiriä oli 2 200. Tämä lisääntymisrytmi selittyy petoeläinten puuttumisella ja ruoan jatkuvalla saatavuudella.

Se näytti olevan ihanteellinen yhteiskunta. Sitten alkoi ilmestymään tiettyjä sosiaalipsykologian alaa kiinnostavia ilmiöitä. Ne olivat seuraavat:

• Perustettiin hierarkiat. Hallitsevat alfaurokset kontrolloivat naarashaaremia.
• Hiiret, jotka hävisivät taistelut hallitsevien urosten kanssa, loivat “irtautuneiden” hiirien ryhmiä.
• Taistelut olivat jatkuvia. Sitä kesti siihen saakka, kunnes alfaurokset lakkasivat puolustamasta naarasryhmiään.
• Naaraat joutuivat aloittamaan poikastensa puolustamisen. Väkivallan taso oli kuitenkin niin korkea, että ne päätyivät hylkäämään tai laiminlyömään jälkeläisiään.
• Päivien 315 ja 600 välillä tapahtui poikkeavia käyttäytymismalleja, jotka rikkoivat sosiaalisen rakenteen.
• Naaraat tulivat aggressiivisiksi ja monet eivät enää tulleet raskaaksi.
• Esiintyi pakonomaista seksuaalista käyttäytymistä. Tämä sisälsi parittelun samaa sukupuolta olevien hiirten välillä.
• Esiintyi kannibalismia.
• Hiiret lopettivat sosiaalisten siteiden luomisen.
• Päivästä 600 lähtien ne lakkasivat lisääntymästä ja puolustamasta alueitaan. Ne rajoittuivat suorittamaan terveyteen liittyviä perustehtäviä, kuten ruokintaa ja itsehoitoa.
• Populaatio, joka kohtasi kaikkien sosiaalisten mallien täydellisen murtumisen, kuoli vähitellen sukupuuttoon.

Vuonna 1973, alle viisi vuotta kokeen aloittamisen jälkeen, populaatio oli nolla.

Kokeilun päätelmät

Tohtori Calhoun antropomorfoi hiirten käyttäytymistä, eli antoi niille inhimillisiä ominaisuuksia. Esimerkiksi koko kokeen ajan hän luokitteli ne mm. nuoriksi rikollisiksi ja sosiaalisiksi karkureiksi. Myöhemmin hänen terminologiaansa arvosteltiin. Calhounin tutkimus julkaistiin The Royal Society of Medicine –lehdessä. Hän tuli seuraaviin johtopäätöksiin:

1. Käyttäytymisviemäri

Calhoun loi uuden termin. Hän kutsui joukkoa poikkeavia käyttäytymismalleja, jotka ilmenevät ruuhkaisissa olosuhteissa ja rikkovat yhteiskuntajärjestyksen, käyttäytymisviemäriksi. Lisäksi hän totesi, että kun tilassa olevien yksilöiden määrä ylittää tasapainon ja harmonian, ilmenee kolmenlaisia reaktioita:

• Pakonomaista ja irrationaalista väkivaltaa.
• Tärkeiden siteiden, kuten omien jälkeläisten, laiminlyönti.
• Joidenkin yksilöiden vetäytyminen ja eristäytyminen keskittyäkseen vain henkilökohtaiseen hygieniaan ja toimeentulotehtäviin (ruokaan). Calhoun kutsui näitä “kauniiksi”.

2. Joitakin innovatiivisia käyttäytymismalleja

Kokeilu tuotti myös toivoa herättäviä tietoja. Jotkut hiiret nimittäin osoittivat innovatiivista käyttäytymistä. Niistä muutamat, kaoottisen, uhkaavan ja taantuvan kontekstin edessä, loivat tunneleita paetakseen vihamielisestä ympäristöstä. Toiset rakensivat korkeampia makuusoppeja, jotta niiden ei tarvitsisi joutua kosketuksiin ruuhkaisimpien ja väkivaltaisimpien alueiden kanssa.

3. Yksilöt ilman statusta

Kun hiiret lopettivat taistelun alueistaan, ne menettivät asemansa. Sama tapahtui naaraiden kanssa, kun ne huomasivat, etteivät ne pystyneet huolehtimaan poikasistaan. Ympäristö oli niin vihamielinen, että sosiaalinen hierarkia hajosi. Lisäksi sosiaaliset käyttäytymismallit syntyivät avuttomuuden ja hylkäämisen heijastuksena.

4. (Kyseenalainen) analogia nykymaailmasta

John Calhoun esitteli työnsä hiirten käyttäytymisestä vertauksena tuon aikakauden maailmalle. Tämä tapahtui 70-luvulla, jolloin väestönkasvu oli nopeaa. Tohtori Edmund Ramsden Lontoon Queen Mary -yliopistosta julkaisi mielenkiintoisen esseen tästä kokeesta vuonna 2011. Hän väitti, että:

• Calhounin tutkimukset esiteltiin pohtimaan tai perustelemaan väestönhallinnan tarvetta erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevissa yhteisöissä.
• Hänen kokeiluaan tulkittiin varoen. Tältä osin aloitettiin keskustelu, lähinnä akateeminen, siitä, voitaisiinko tämäntyyppisiä tutkimuksia ekstrapoloida ihmisyhteiskuntiin.

Universe 25:stä ihmisten maailmaan

Tällä hetkellä, toisin kuin 1970-luvulla, syntyvyys on laskenut merkittävästi kehittyneissä maissa. Olemme nykyään yhä ikääntyvämpi yhteiskunta. Monissa maissa on tavallista, että nuoret eivät ole kiinnostuneita perheen perustamisesta. Olemmeko saavuttaneet Calhounin utopistisen skenaarion?

Ekstrapolaatio laboratoriosta todelliseen maailmaan

Tämä sosiaalinen kokeilu ylikansoituksesta muistuttaa meitä siitä, että kaikkia laboratorioissa eläinten kanssa havaitsemiamme ilmiöitä ei voida siirtää todelliseen maailmaan. Se on kuin Rorschach-täplä: jokainen näkee sen, mihin uskoo.

Lisäksi laboratorion ulkopuolella on niin paljon vuorovaikutukseen vaikuttavia muuttujia, että niitä on mahdotonta tutkia kontrolloidussa ympäristössä.

Lisäksi näille hiirille suunniteltu skenaario oli keinotekoinen. Se tehtiin selkeänä tarkoituksena luoda väestökaaos rajaamalla käytettävissä oleva tila. Ehkä luonnonympäristössä samaa ei olisi tapahtunut.

On olemassa suurempi ongelma kuin ylikansoitus

Kokeen suurin ongelma ei ollut niinkään rajallinen tila tai ahtaus, vaan yksilöiden toimintojen menetys. Niiden rooleistaan luopuminen aiheutti sosiaalisen epätasapainon. Jos tämä siirrettäisiin ihmisten maailmaan, meillä olisi samanlainen ongelma.

Kun suuri joukko ihmisiä ei pysty täyttämään tehtäviään yhteiskunnassa, voi ilmaantua vieraantumista ja sosiaalista murtumista. Siksi, jos jossain vaiheessa menetämme kyvyn noudattaa ja toteuttaa monimutkaisia käyttäytymismalleja, ympäristötekijöiden vuoksi ilmaantuisi ongelmia.

Nykyisen todellisuuden kohtaaminen

Ihmisinä meillä on työkaluja varmistaaksemme, että emme toista sitä, mitä tapahtui tohtori Calhounin kokeessa. Meillä on tekniikka, lääketiede ja jatkuvasti laajeneva tieteellinen ala. Meillä on jopa mahdollisuus tutkia uusia ympäristöjä planeettamme ulkopuolella.

Lajimme älykkyydellä on tarkoitus. Se on helpottaa innovaatioita selviytyäksemme monimutkaisissa skenaarioissa. Olemme aina tehneet tämän menestyksekkäästi.