Tottelevainen ja hiljainen lapsi ei aina ole onnellinen lapsi

20.8.2019

Tottelevainen ja hiljainen lapsi, joka katselee maailmaa omasta nurkastaan, ja joka tottelee aina ensimmäisellä kerralla pyydettäessä, ei välttämättä aina ole onnellinen lapsi, oli hän sitten kuinka ”mukava” tahansa ympärillään oleville ihmisille. Usein silloin, kun tunnemme pelkoa, epätoivoa tai häpeää, meillä on tapana piiloutua itse itseltämme turvallisen oloiseen nurkkaan tai muuhun paikkaan. Siksi kannattaakin opettaa kunnioitusta, eikä pelkästään sokeaa kuuliaisuutta, mikä lähtee siitä samaisesta ahdistuksen tunteesta, joka varastaa identiteettejä.

Emme ole väärässä, kun sanomme, että monissa perheissä ajatus tottelevaisuudesta on yliarvioitua ja jopa väärin ymmärrettyä. Lisäksi monien isien ja äitien suusta kuulee usein jo kuluneita klassisia lauseita siitä, miten tie onneen kävisi tottelevaisuuden kautta. Perheistä ei myöskään puutu niitä vanhempia,  jotka ovat äärimmäisen ylpeitä itsestään silloin, kun he näkevät, miten heidän lapsensa noudattavat jo ensimmäisellä kerralla saamiaan käskyjä.

Sokea tottelevaisuus ei ole sama kuin älykäs tottelevaisuus, eikä erityisesti silloin, kun lapsi pakotetaan tottelemaan pelon kautta. Lasta ei saisi myöskään kasvattaa varhain ajatukseen siitä, että tärkeintä on aina miellyttää toista, jättäen samalla sivuun omat henkilökohtaiset tarpeet, periaatteet ja tahdon.

Ennemmin tai myöhemmin myös se päivä tulee, kun lapsi yhtäkkiä lakkaa tuntemasta itsensä arvokkaaksi yksilöksi. Tämä tapahtuu mahdollisesti silloin, kun lapsi lakkaa puolustamasta itseään sallien samalla, että muut voivat johdatella ja kohdella häntä, miten itse haluavat.

”Oikea kasvatus ei pyri raivaamaan pois vaikeuksia ja esteitä lasten tieltä, vaan auttamaan heitä omin voimin voittamaan väistämättömät vaikeudet.”

-Richard Müller-Freienfels-

Hiljainen lapsi voi todellisuudessa olla pelokas ja ahdistunut

Hiljainen lapsi ja autoritaarisen kasvatuksen vaikutukset

Monet lapset rakastavat tutkia ympäristöään. Nämä lapset ovat niitä lapsia, jotka koskettelevat kaikkea, katsovat kaikkea ja kysyvät kaikesta. He ovat pieniä, värikkäitä persoonia, joilla on lähes tyydyttämätön uteliaisuuden halu. Ja nämä lapset ovat onnellisia pikkuisia. Toisaalta on myös niitä hiljaisia ​​lapsia, jotka ovat jonkin verran varautuneita, mutta heillä ei ole vaikeuksia kommunikoida muiden ihmisten kanssa. Riittää, että löydätte yhteisen aiheen, joka kiinnostaa myös lasta ja tulet näkemään, miten aihe saa hänet loistamaan ja jakamaan sen sensaatiomaisen rikkauden, jota hän pitää sisällään. Nämä lapset ovat kenties introvertteja, mutta samalla myös onnellisia lapsia.

Nyt siirrymme niihin lapsiin, joihin voimme myös törmätä usein, lapsiin jotka välttelevät katseita. Nämä pikkuiset vaikuttavat niiltä lapsilta, jotka pyrkivät etsimään ja löytämään mahdollisimman pienen nurkan, jonne käpertyä ja teeskennellä, etteivät ole edes paikalla. He tekevät tämän tunteakseen olonsa turvalliseksi maailmassa, jota he eivät vielä ymmärrä, mutta jota he tottelevat vastustelematta. He ovat samalla myös niitä lapsia, jotka eivät sano vastalausetta ja joiden sanavarastoon ei kuulu sana ”miksi”, eivätkä kysymykset niistä asioista joista he ovat kiinnostuneet, eivätkä myöskään ne silmät, jotka osaavat kyseenalaistaa…

Hiljainen lapsi, joka tottelee aina ensimmäisellä kerralla, ei aina ole onnellinen lapsi. 

On selvää, että meidän lapsemme ja oppilaamme tarvitsevat rajoituksia ja horjumattomia normeja. Hiljainen lapsi, joka tottelee aina ilman kyseenalaistamista, on usein kuitenkin autoritaarisen kasvatuksen tuote. Autoritaarisella kasvatuksella viitataan sellaiseen kasvatukseen, jossa säännöt asetetaan aina uhkailun eikä älykkyyden kautta.

Älykäs lastenkasvatus ei käytä hyväkseen pelkoa ja uhkailua, vaan empatiaa. Tällaiset vanhemmat haluavat välittää lapsilleen kunnioitusta ja antavat tilaisuuden ymmärtää, miksi tiettyjä sääntöjä ja normeja on noudatettava. 

Samassa yhteydessä emme voi myöskään jättää syrjään melko olennaista tosiasiaa. Lasten on nimittäin ymmärrettävä perusteellisesti kaikki, mitä heiltä pyydetään. Jos rajoitamme kasvatuksen kiistattomaan kuuliaisuuteen, tulemme kasvattamaan epäkypsiä ihmisiä ja persoonia, jotka tarvitsevat aina jonkun kertomaan heille jokaisena päivän hetkenä, mitä heidän tulee tehdä ja mitä taas ei.

Jokaisen ihmisen elämässä tulee se hetki, jolloin hänen on noudatettava omia sisäisiä perusteitaan. Satunnainen kapinointi tai vanhempien asettamien sääntöjen kyseenalaistaminen antaa muodon lapsen tai nuoren ensimmäisille ponnistuksille, jotka auttavat häntä määrittelemään omaa identiteettiään. Tämä on tärkeä asia, jonka myös vanhempien tulisi pystyä ymmärtämään.

Hiljainen lapsi on usein autoritaarisen kasvatuksen tuote

Meidän tulisi kasvattaa onnellisia lapsia sokeaan tottelevaisuuteen sidottujen lapsien sijaan

Isinä, äiteinä tai opettajina meidän kaikkien on tiedettävä seuraava tärkeä asia. Äänen korottaminen ja lapselle selvittäminen, miten hänen täytyy tehdä tämä ja tämä asia nyt ja heti, ”koska minä sanon sinulle niin”, on resurssi, joka säästää vanhemmilta ja opettajilta paljon aikaa. Teemme sen kuitenkin usein ajan puutteen takia ja kyllä, se antaa lapsen tottelevaisuudessa hyviä tuloksia, se on myönnettävä.

Minkä hinnan me sitten joudumme siitä maksamaan? Mitkä ovat ne seuraukset, jotka aiheutuvat välittömän tottelevaisuuden soveltamisesta, joka on täynnä auktoriteetin huutoa? Vaikutukset ovat valtavia. Tällaisella kasvatuksella annamme muodon hiljaiselle lapselle tai uhmakkaalle käyttäytymiselle. Lisäksi voimme menettää tämäntyyppisen autoritaarisen kasvatuksen myötä sen tärkeimmän asian, jonka haluamme lastemme kanssa rakentaa, ja se on luottamus.

Seuraava kysymys onkin se, miten saan lapseni tottelemaan minua? On selvää, että se ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun tähän asti olemme saavuttaneet lasten tottelevaisuuden pelkkien uhkausten ja rangaistusten kautta. Joskus vastaus on kuitenkin paljon yksinkertaisempi, kuin miltä se näyttää. Jos haluamme, että lapsi pystyy luottamaan meihin silloin, kun pyydämme häntä tekemään jotain tai suostumaan johonkin, on meidän opittava samalla sekä luottamaan lapseen että kunnioittamaan häntä.

Lapsen kasvattaminen ei aina ole helppoa, mutta sille täytyy varata aikaa ja kärsivällisyyttä

Kunnioitusta näytetään kuuntelemalla, vastaamalla kysymyksiin, perustelemalla vastaukset ja edistämällä vanhemman ja lapsen välistä vastavuoroisuutta. Kunnioitus ansaitaan ottamalla huomioon myös lapsen tarpeet, mieltymykset ja hänen uteliaisuutensa. Siksi meidän on annettava tietä sellaiselle älykkäälle tottelevaisuudella, jossa lapsi pystyy sisäistämään, mistä säännöt tulevat ja miten niiden noudattaminen hyödyttää lasta ja häntä ympäröivää maailmaa.

Haluamme autoritaarisen kasvatuksen muokkaamien hiljaisten ja pelokkaiden lasten sijasta onnellisia lapsia, jotka ovat sekä vastaanottavaisia ​​ympäristössään että aina innokkaita oppimaan uutta.