Luottamus: elämän ja ihmissuhteiden "liima"
Luottamus on se, mikä pitää kaikki merkitykselliset ihmissuhteet koossa. Luottamus, yhdessä rehellisyyden ja yhteenkuuluvuuden kanssa, on se mikä tekee suhteesta hyvän. Vain harva psyykkinen puoli on yhtä tärkeä ja monimutkainen kuin se, että antaa itsensä luottaa johonkuhun. Se on kuin antaisi pois osan itsestään.
Jos pysähdymme miettimään asiaa hetkeksi, tajuamme luottamuksen liittyvän kaikenlaisiin jokapäiväisiin asioihin. Esimerkiksi taksin kyytiin hyppääminen merkitsee luottamista kuljettajaan. Lääkärille ja leikkaukseen meneminen tarkoittaa luottamista tuon lääkärin kykyihin.
“Sillä se on molemminpuolinen luottamus, enemmän kuin molemminpuolinen etu, joka pitää ihmiset yhdessä.”
-H. L. Mencken-
Näin se on. Joka kerta kun astumme ulos, luotamme siihen ettei kukaan satuta meitä. Luotamme siihen, että ystävät pysyvät ystävinämme, että elämä jatkaa kulkuaan samoilla säännöillä, antaen välillä hengähdystaukoja kaaoksen keskellä ja tasapainoa arjen hälinään.
Mutta tämän sijaan saatammekin nähdä todellisuuden jatkuvasti epäluottavaisin mielin. Jos näemme asiat tästä näkökulmasta, epävarmuuden ja pelon kautta, ajaudumme eräänlaiseen pelottavaan neuroosiin. Epäluottamus on halvaannuttavaa ja se tekee terveiden ihmissuhteiden ylläpitämisestä mahdotonta.
Epäluottamus “eristää” meidät elämästä ja jättää meidät yksin pimeään, uhkaavaan nurkkaan. Epäluottamus on tällaista hyvin yksinkertaisesta syystä. Ihmiset ovat luonnostaan sosiaalisia olentoja, ja meidät on luotu olemaan yhteydessä toisiimme. Joskus tätä ei kuitenkaan tapahdu, tai pahempaa, koemme pettymyksen tai petoksen. Kun näin tapahtuu, aivomme näkevät sen syvänä ja kivuliaana fyysisenä haavana…
Luottamuksen neurotiede
Jaakko kävi läpi elämänsä pahimman petoksen muutama vuosi sitten. Hänen paras ystävänsä, luokkatoverinsa ja työkaverinsa otti kaiken kunnian itselleen heidän yhteisestä projektistaan. Siitä asti monet ihmiset ovat kehottaneet Jaakkoa antamaan anteeksi ystävälleen ja siirtymään eteenpäin, päästämään irti katkeruudesta. Mutta Jaakko ei tunne voivansa tehdä niin. Siitä asti hän on ollut jonkin verran varautuneempi, varovaisempi ja erityisesti epäluottavaisempi.
Jaakko kuvailee ystävyyttä kahdeksi trapetsitaiteilijaksi, jotka tanssivat keskenään ilmassa. Yhdessä he ottivat riskejä ja haasteita vastaan. Mutta häntä ei koskaan pelottanut. Hänen ystävänsä oli aina valmiina nappaamaan hänet kiinni ilmassa. Kunnes yhtenä päivänä ystävä antoi hänen pudota, eikä sen aiheuttama kipu ole vieläkään laantunut.
Kaikki nämä tunteet voidaan selittää neurologisella tasolla muutaman mielenkiintoisen prosessin kautta.
Oksitosiini
Useat asiantuntijat ovat kertoneet tästä aiheesta jotakin. Heidän mukaansa oksitosiini saattaa olla todellinen “liima” ihmissuhteissamme; se muodostaa luottamussiteen ihmisten välille. Tuo luottamus tekee meistä jalomielisiä ja tulkitsee suhteen positiiviseksi ja palkitsevaksi.
Joten kun kokemuksemme on juuri vastakkainen kuin nuo prosessit, aivomme tulkitsevat sen uhkaksi. Tämä vapauttaa kortosolia: stressi- ja ahdistushormonia.
Mediaalinen prefrontaalinen aivokuori
Mikä tahansa sosiaalinen kanssakäyminen, jonka näemme positiivisesti, stimuloi hyvin erityistä aluetta aivoissa: mediaalista prefrontaalista aivokuorta. Tämä osa aivoista käsittelee palkitsevia ja positiivisia tunteita. Tämä on myös se osa, jonne keräämme muistoja ihmissuhteistamme. Se auttaa meitä tekemään päätöksiä noiden muistojen perusteella.
Näin ollen se mitä tässä voidaan nähdä, on että positiiviset sosiaaliset prosessit tekevät aivoista vahvemmat, sekä vähemmän pelokkaat, epävarmat ja ahdistuneet. Mutta joskus tarvitaan vain Jaakon kokemuksen kaltainen petos. Hänen tapauksessaan tämän aivoalueen aktiivisuus saattaa muuttua täysin.
Itse asiassa tunne-elämän pettymykset stimuloivat samoja kipukeskuksia kuin saadessamme esimerkiksi oikean palovamman. Kaikesta tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että vilpittömämpi sosiaalinen käytös ja luottamukselliset ihmissuhteet ovat erittäin tärkeitä terveytemme kannalta. Vastakkainen kokemus saa meidät tuntemaan itsemme joksikin aikaa eristäytyneeksi elämästä, kuin olisimme hukassa…
“Sinun täytyy luottaa ja uskoa ihmisiin, tai muuten elämästäsi tulee mahdotonta.”
-Anton Chekhov-
Luottamus, elämänasenne
Me kaikki olemme tunteneet pettymystä. Tiedämme miltä se maistuu ja miksi aivomme tulkitsevat sen fyysiseksi palovammaksi, jonkin sellaisen hajoamiseksi, jonka luulimme olevan rikkoutumatonta ja kestävää. Saatamme tuntea olomme nöyryytetyiksi, ja vielä pahempaa, pitää sitä omana syynämme, koska luotimme kyseiseen ihmiseen.
Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Virhe ei ole koskaan siinä ihmisessä joka luottaa, sillä se on ihmisille luonteenomaista ja vaistomaista. Virhe on henkilössä joka pettää, sillä mikään ei ole niin loukkaavaa kuin siteen rikkominen toiseen ihmiseen oman henkilökohtaisen voiton saamiseksi. Mikään ei ole niin epäloogista, kuin toimia vastoin yhtä ihmisyyden perusperiaatteista: kunnioitusta niitä ihmisiä kohtaan, jotka luottavat meihin.
Mutta tähän kaikkeen liittyy eräs perusperiaate, jota ei tulisi unohtaa. Meidän tulisi kyetä pääsemään sen yli, kuinka jotkut ihmiset kohtelevat meitä toisinaan. Meidän on ymmärrettävä, että luottamus on asenne elämää kohtaan yleisesti. Se ei ole asenne tiettyjä ihmisiä kohtaan, jotka satuttivat meitä menneisyydessä. Eläminen, eteenpäin liikkuminen ja kasvaminen tarkoittavat myös sen otaksumista, että riskejä tulee, että se mikä on varmaa tänään, ei ole sitä välttämättä huomenna.
Luottamus on asenne, joka voi tehdä meistä onnellisempia, vapaampia ja rehellisempiä tulevaisuudessa.
Kuvat: Tomasz Alen Kopera