Ajan kuluessa tuotettu pelko

23.9.2017 en Psykologia 40 Jaetut
mies ja pilvet

Aika, tuo paradoksien poikkitie. Aika on vain yksi ihmisten luomista käsitteistä. Aika voi olla yksi parhaista keksinnöistämme, mutta se on myös orjuuttanut meitä kaikkein eniten. Kaiken lisäksi, jos haluamme ajan kuluvan nopeasti, se kuluu mielestämme hitaasti. Ja esimerkiksi suuren ilon hetkillä aika kuluu taas liian nopeasti. Joka sekunti tuntuu ikuisuudelta sairaalan odotushuoneessa, kun taas aika kuluu nopeasti illallisella ystävien kanssa.

Ajan kuluminen ja sen olemassaolo saattaa saada meidät tuntemaan kyvyttömyyttä, levottomuutta ja joskus jopa pelkoa. Pelkoon liittyy myös kauhistusta ja ennakkoaavistuksia koska, kuten me kaikki tiedämme, emme voi tietää mitä tapahtuu tulevaisuudessa, emmekä voi vaikuttaa kaikkeen mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ja on myös erittäin todennäköistä, että kaikki mitä tapahtuu tulevaisuudessa ei tule olemaan positiivista. Miten tahansa varuillamme olemme elämän kanssa, tulemme aina kärsimään vastoinkäymisistä.

ajan kuluessa aika häviää

Kello joka tappoi kaivosmiehen

Jatketaanpa pienellä tarinalla. Tarina alkaa siitä, kun useat kaivostyöläiset jäivät kaivoksen uumeniin loukkuun, eikä heillä ollut pakotietä pois kaivoksesta. Mutta onnekseen heillä oli mahdollisuus kommunikoida kaivoksen ulkopuolella olevien ihmisten kanssa, ja he näin pystyivät neuvottelemaan pelastuksestaan. Tilanteen arvioimisen jälkeen tultiin siihen tulokseen, että kaivoksesta pelastuminen veisi vain kolme tuntia.

Mutta se räjähdys joka sai kaivoksen murtumaan ja estämään uloskäynnin, se sama räjähdys saattaisi aiheuttaa myös kaivoksen katon sortumisen hetkenä minä hyvänsä. Pelko heidän kasvoiltaan näkyi, kun he odottivat uutta romahdusta. He olivat kokeneita kaivosmiehiä, ja he tiesivät voivansa joutua kivien hautaamaksi milloin tahansa.

Kaivosmiesten joukossa oli vain yksi mies jolla oli kello. Ollessaan loukussa, kaikki kysyivät häneltä kelloa jatkuvasti. Mutta kaivosmiesten työnjohtaja huomasi, että kaivosmiesten keskelle oli syntynyt pelkoa. Siitä syystä heidän johtajansa pyysi kellon omistajaa ilmoittamaan ajan vain tunnin välein. Hän pyysi myös muita kaivosmiehiä lopettamaan kellonajan kyselemisen jatkuvasti.

Viimeinkin pelastusryhmä pääsi paikkaan, jossa kaivosmiehet olivat loukussa. Pelastusryhmä sai pelastettua kaikki, paitsi kaivosmiehen jolla oli kello. Hän oli nimittäin kuollut sydänkohtaukseen.

Mutta mikä mahtoi olla syynä sydänkohtaukseen? Vain hänen oli sallittu olla jatkuvassa yhteydessä ajan tuottamaan ahdistukseen. Eli hän oli ainut joka eli suhteettomassa pelossa koko tuon ajan. Paradoksaalisesti, aika kului hänelle hitaammin kuin kenellekään muulle. Niin hitaasti, että se vei hänen henkensä.

värikäs nainen

Mitä voimme oppia tästä tarinasta?

Voimme oppia tästä sen, että aika on kuin varjo. Varjo pysähtyy kun jäämme katsomaan sitä, ja se juoksee kun emme kiinnitä siihen huomiota. Kaivostyöläiset, joilla ei ollut kelloa joutuivat kiinnittämään ajatuksensa muihin asioihin. Mihin tahansa muuhun kuin kelloon. Näin he omistivat aikansa pohtiakseen, esimerkiksi, mitä he tekisivät päästessään pois kaivoksesta.

Ainut kaivostyöläinen joka kuoli keskitti kaiken huomionsa siihen, mikä aiheutti hänelle ahdistusta. Kellon vuoksi hän ei voinut ajatella muita asioita kuin ajan kulkua. Tämä aiheutti hänen pelkonsa kasvavan, kunnes hän ei kestänyt enää.

Tarinan opetus on se, että me voimme päättää olemmeko kuin kaivostyöläisiä, kellon kanssa tai ilman. Me voimme päättää, annammeko mielemme olla jatkuvasti keskittynyt ajan kulkuun. Tai päinvastoin, me voimme keskittää ajatuksemme miellyttävämpiin ja vähemmän stressaaviin asioihin.

UUTISIA VERKOSSA