Tiedätkö mikä delirium todella on?

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Francisco Pérez.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

1600-luvun aikana hulluuden käsite perustui harhoihin enemmän kuin mihinkään muuhun. Siten “hullu ihminen” tarkoitti samaa kuin “harhaluuloinen ihminen” ja päinvastoin. Nykyään jos joku kuvailee “hullua”, saattaa hän sanoa sellaiseksi jotakuta joka luulee olevansa Napoleon tai joka väittää olevansa marsilaisten vainoama. Sellainen ihminen kärsii deliriumista.

Toisin sanoen, vaikka meillä onkin laajempi näkemys henkisistä ongelmista, on delirium yhä osa stereotypiaa. Se myös säilyttää asemansa yhtenä diagnostiikan kriteerinä, joka saa eniten huomiota. Etymologisesti sana delirium tulee latinalaisesta termistä “delirare”, joka tarkoittaa jo kaiverretusta raosta lähtemistä. Ajatuksellisesti se voisi siis merkitä jotakin sellaista kuin “normaalin uran ulkopuolista ajattelua”.

Maallikon termein delirium tarkoittaa “vaahtoamista, häiriintynyttä järkeilyä”. Arkipäiväisessä kielessä delirium on käytännöllisesti katsoen hulluuden, syyttä olemisen tai todellisuuden puutteen synonyymi.

Deliriumin parhaiten tunnettu määritelmä on Jaspersin teoksessaan General Psychopathology tekemä (1975). Jaspersin mukaan harhaluulot ovat vääriä tuomioita. Niitä esiintyy, koska yksilö uskoo niihin suurella vakaumuksella, joten meistä suurimmalle osalle olevat kiistattomat kokemukset tai todisteet eivät vaikuta niihin.

Harhaluulon tunnistamiseksi meidän pitäisi ottaa huomioon missä määrin kokemus kohtaa seuraavat asiat:

• Yksilö säilyttää uskomuksensa täydellisellä vakaumuksella.
• Potilas kokee ne itsestäänselvinä totuuksina ja henkilökohtaisena universalismina.
• Yksilö ei anna uskomustensa tulla syiden tai kokemusten muokkaamiksi.
• Uskomukset ovat outoja tai ainakin luonnostaan epätodennäköisiä.
• Muut sosiaalisen tai kulttuurillisen ryhmän jäsenet eivät jaa samoja uskomuksia.
• Yksilö on täysin uskomuksen valloissa ja kokee vaikeaksi välttää sen ajattelemisen tai siitä puhumisen.
• Uskomus on subjektiivisen epämukavuuden lähde tai se puuttuu henkilön sosiaaliseen toimintaan.

Lyhyesti sanottuna harhaluulot koetaan käsitteellisesti erittäin monimutkaisina. Siitä syystä niitä on ehkä niin vaikea määritellä.

Millaista deliriumia on olemassa?

Yksi näkokohdista, johon tutkijat ovat käyttäneet eniten töitä, on harhaluulojen luokittelu. He ovat siis luokitelleet ne perustuen niiden vaatimaan muotoon ja niiden sisältämään sisältöön.

1. Muodon mukaisia harhaluulotyyppejä

Muodon mukaisesta näkökulmasta tehty erotus jakaa harhaluulot ensisijaisiin tai “todellisiin” harhoihin ja toissijaisiin harhoihin.

2. Ensisijaiset harhat

Ensisijaisilla tai todellisilla harhoilla ei ole alkuperää samankaltaisessa aikaisemmassa kokemuksessa. Niiden alkuperää ei siis voida ilmoittaa selkeästi. Ne ovat tärkeitä, koska ne tunkeutuvat yksilön tietoisuuteen ja se selittää suuren osan siitä kaikesta mitä hänelle on tapahtunut harhaluulon alusta lähtien.

Henkilö on usein häiritsevän tietoinen siitä, että hänen maailmansa tarkoituksessa on ollut muutos. Kaikki vaikuttaa olevan muuttunut, erilaista. Tällainen käännös johtaa kauheisiin tunteisiin, joita on vaikea kuvailla ja jopa vaikeampi selittää. Selitys ei yleensä ole keskivertoihmisen ymmärrettävissä.

Neljä arveltua ensisijaista harhatyyppiä (Jaspers, 1975):

• Harhaluuloinen intuitio. Potilas tajuaa esimerkiksi, että hänen nimensä, Emilio Albeniz de Darco, akronyymi tarkoittaa espanjaksi “olet Jumalan murhaaja” (Eres el Asesino de Dios).
• Harhaluuloinen käsitys. Potilas esimerkiksi “tajuaa” nähdessään nimensä kirjoitettuna kotinsa postilaatikkooon, että salainen poliisi on määritellyt hänet julkiseksi pääviholliseksi.
• Harhaluuloinen ympäristö. Tässä on kyse siitä uskosta, että maailma on muuttunut herkällä, mutta synkällä, ärsyttävällä ja vaikeasti määriteltävällä tavalla.
• Harhaluuloinen muisto. Tässä on kyse todellisen muiston harhaluuloisesta uudelleenrakentumisesta tai kun potilas yhtäkkiä “muistaa” jotakin, joka on selvästi harhaa. Jos hän esimerkiksi “muistaa” olevansa Jumalan poika.

3. Toissijaiset harhat

Toissijaiset harhat ovat psykologisesti ymmärrettäviä. Ne ovat tuloksia, jotka ilmenevät potilaan epänormaalin kokemuksen selittämisen yrityksestä.

Potilas esimerkiksi koki juuri hallusinaation (hän sanoi, että on kuullut todella matalan äänen, joka puhui hänelle aivan kuin se olisi hänen isänsä). Tällainen kokemus on melko outo ja poikkeuksellinen. On myös hyvin todennäköistä, että kukaan ei ylläty jos potilaan sille antama selitys on myös outo ja poikkeuksellinen. Hän saattaa esimerkiksi sanoa, että tämä ääni tarkoittaa sitä, että Jumala on valinnut hänet pelastamaan maailman.

4. Sisällön mukaisia harhaluulotyyppejä

Harhojen sisältö voi olla melko vaihteleva ja tämän tyyppisessä luokittelussa on suuri määrä eri kategorioita. Tässä kaikista käytetyimmät luokitukset koottuna, kuten DSM-luokittelu ehdottaa:

1. Harha hallittuna olemisesta. Kohde uskoo, että hänen tunteensa, mielijohteensa, ajatuksensa ja tekonsa eivät ole hänen omiaan. Ne ovat jonkin oudon ja vastustamattoman voiman tuotosta. Henkilö esimerkiksi tuntee saavansa kontrolloivia viestejä television kautta.
2. Kehon harhat. Tällä kategorialla viitataan yksilön kehontoimintaan. Potilas saattaa esimerkiksi uskoa, että hänen aivonsa ovat mädäntyneet tai nainen saattaa uskoa olevansa raskaana selvistä testeistä huolimatta, jotka todistavat että näin ei ole, ja niin edelleen.
3. Mustasukkaisuusharhat. Tällaisen harhan omaava potilas on vakuuttunut siitä, että hänen kumppaninsa on uskoton, huolimatta siitä, että hänellä ei ole mitään sellaiseen käytökseen viittaavia todisteita.
4. Suuruuden harhat. Nämä harhat vihjaavat liioiteltuun henkilökohtaisen tärkeyden, vallan, tiedon tai identiteetin arviointiin. Se voi olla uskonnollista, kehoon liittyvää tai muunlaista arviointia. Esimerkkinä yksilö, joka luulee olevansa Napoleon Bonaparte.
5. Köyhyyden harhat. Kohde uskoo menettäneensä tai tulevansa menettämään kaiken tai melkein kaiken aineellisesta omaisuudestaan.
6. Harhaiset viittaukset. Kohde uskoo, että tapahtumilla, tavoitteilla tai hänen lähellään olevilla ihmisillä on erityinen tai epätavallinen aisti, yleensä negatiivinen ja halventava. Nainen on esimerkiksi vakuuttunut siitä, että radio-ohjelmat ovat hänelle kohdistettuja.
7. Liioitellut harhat. Väärät uskomukset, joiden sisältö on selkeästi absurdi ja joissa ei ole mitään todellisen mahdollisuuden perustaa. Mies esimerkiksi uskoo, että kun hänen nielurisansa poistettiin lapsena, hänelle laitettiin laite päähän, jonka johtojen kautta hän pystyi kuulemaan presidentin äänen.
8. Nihilistiset harhat tai Cotardin oireyhtymä. Tässä keskitytään itsensä, muiden ja maailman olemassaoloon. Esimerkiksi “tämä on maailmanloppu”, “minulla ei tule enää koskaan olemaan aivoja” tai “minun ei tarvitse syödä, koska olen tyhjä”.
9. Vainoharhat. Näiden harhojen keskeisenä aiheena on se, että kohdetta vastaan on hyökätty, häntä on ahdisteltu, petetty, vainottu tai hän on salaliiton uhri. Potilas esimerkiksi uskoo olevansa FBI:n jahtaama.
10. Syyllisyyden harhat. Potilas tuntee syyllisyyttä ja vastuuta kaikenlaisista surkeuksista. Hän esimerkiksi uskoo vahvasti, että hän on vastuussa maailman nälänhädästä.
11. Capgrasin oireyhtymä. Potilas uskoo, että hänen elämänsä tärkeät ihmiset ovat heitä esittävän huijarin kaappaamia, vaikka he näyttävätkin samalta kuin aina.
12. Erotomania tai de Clerembault’n syndrooma. Potilas uskoo, että joku on hullun lailla rakastunut häneen. Henkilö esimerkiksi uskoo vahvasti, että Espanjan prinssi on rakastunut häneen.

Joitakin mielenkiintoisia harhaluuloihin liittyviä tapauksia

Harhaluulot ovat aiheena melko mahtavia ja pahamaineisia. Niiden huomiota herättävän luonteensa vuoksi, ne eivät yleensä jää huomaamatta. On myös joitakin tapauksia, joista on tullut kansallisia tai maailmanlaajuisia uutisia. Tässä muutamia esimerkkejä:

“Pikku-Nicolaksen” tapaus

Nuori Fransisco Nicolas Gomez Iglesias on väliaikaisella vapaudella teeskenneltyään olevansa Espanjan hallituksen ja kansallisen tiedustelupalvelun (NIC) neuvonantaja käyttäen väärennettyjä papereita. Tuomarin määräämässä oikeusopillisessa lääketieteellisessä raportissa todetaan, että hänellä on “runsaasti koristeltu, harhainen kuva suuruudesta”.

Ronald Reaganiin kohdistuva murhayritys

Jotkut uskovat, että John Hinckley Jr:n yritys murhata Ronald Reagan johtui erotomanisesta kuvitelmasta tai rakkauden harhasta. Hinckley uskoi, että presidentin kuolema saisi näyttelijä Jodie Fosterin julistamaan julkisesti rakkautensa Hinckleytä kohtaan.

Myös elokuvamaailma käyttää harhaluuloja, joita esiintyy monissa elokuvissa. Tässä kaksi niistä:

Take shelter (2011)

Tässä elokuvassa tavallinen isä alkaa antautua mahdollisen maailmanlopun pelolle ilman mitään järkevää selitystä pelolleen.

The witch (2015)

Tämä elokuva kertoo pohjois-amerikkalaisen perheen elämästä, joka asettuu asumaan eristyksissä olevalle paikalle metsään, jossa he aloittavat uuden elämän. Lähellä asutusta olevan noidan läsnäolon ja perheen vahvan uskonnollisuuden välinen törmäys saa aikaan harhaluuloja.

Kuten olemme huomanneet tämän artikkelin myötä, harhat ovat monimutkaisia henkisiä tulkintoja, jotka voivat sisältää useita jaettuja ominaisuuksia. Toisaalta, harhaluulot osoittavat mielen luovuuden voimaa ja sen tarvetta antaa johdonmukaisuus sen käsittämälle todellisuudelle. Monet harhaluulot ovat vakuuttavimpia selityksiä, joita ihmiset voivat löytää hallusinaatioilleen.

Kirjalliset lähteet:

Belloch, A., Sandín, B. y Ramos, F. (Eds.) (2008). Manual de psicopatología (2 vols.), edición revisada. Madrid. McGraw-Hill.

American Psychiatric Association (2014). DSM-5. Manual diagnóstico y estadístico de los trastornos mentales. Editorial Médica Panamericana.