Tavallisessa elämässä tapahtuu epätavallisia asioita

05 joulukuu, 2017

Tavallisessa elämässä tapahtuu epätavallisia asioita. Asioita, jotka jättävät sinut sanattomaksi, ja saavat sinut uskomaan, että kaikki kokemamme käy järkeen. Tavallisessa elämässä on tilaa menestykselle, joka tulee tekemään eron, vaikka sitä ei näkyisi kirjassa, elokuvassa tai aikakauslehden kannessa ihmisellä, jolla on mahtipontinen ego.

Meidät on kasvatettu uskomaan, että epätavallinen on jotain, mitä ei koskaan tapahdu yhdellekään kuolevaiselle, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Sinä ja minä, me molemmat olemme varmasti nähneet upeita asioita jokapäiväisen elämämme tukahduttavissa rutiineissa. Kun kurkistamme metron tai bussin ikkunasta, näemme jotain erilaista maisemassa, joka ei näytä kätkevän mitään mielenkiintoista kerrottavaksi.

Tavalliset maisemat, ihmiset ja tilanteet sallivat kaikkein epätavallisimpien tapahtumien tapahtua.

Odottamattomat kohtaamiset

Usein ajattelemme, että hyppäsimme vain seuraavaan päivään olemassaolossamme, joka tarkoittaa vain seuraavaa päivää kalenterissa, ilman minkäänlaista muuta arvoa.

Mutta tavallisessa elämässä on aina silloin tällöin odottamattomia kohtaamisia, jotka voivat muuttaa kaiken. Yhtenä aamuna kävellessäsi puiston läpi, joku paljon sinua vanhempi, mutta täynnä elinvoimaa, kävelee sinua kohti, sillä hän tarvitsee hymyn.

nainen ja punainen huivi

Tavallinen kohtaaminen, joka voi johtaa kävelyyn hänen kanssaan, jossa kerrot kuinka hämmentävän ajattelet tulevaisuuden olevan, ja hän kertoo kuinka loistavaa olisikaan pitää kiinni tuosta tunteesta. Nämä kohtaamiset muuttuvat muistoiksi, korvaamattomiksi elämän oppitunneiksi sekä vilpittömäksi tuttavuudeksi, etkä sinä osannut odottaa mitään näistä.

Tai matkustat johonkin vieraaseen maahan ja tapaat jonkun, jonka kanssa sinulla synkkaa välittömästi sen jälkeen kun kerrot miksi olet reissullasi. Sinulle tässä reissussa voi olla kyse vain ystävän luona vierailemisesta, mutta ehkäpä se tarkoittaa hänelle useiden asioiden taakse jättämistä ja uuden elämän aloittamista.

Kun saapuu hyvästien aika tiedät, että on epätodennäköistä että tapaisit hänet uudestaan, mutta juuri se tekee asiasta kauniin. Tulet aina muistamaan tuon henkilön. Mielesi harhailee aina pohtimaan sitä, onko useita vuosia sitten tapaamasi henkilö nyt onnellinen.

Kun kaksi henkilöä tapaavat taksissa jakaakseen matkakulut, he päätyvät kertomaan tarinansa. Tavallisessa elämässä tapahtuu epätavallisia kohtaamisia, kun kaksi eri maailmaa kohtaavat.

Rakkaustarinat, jotka eivät koskaan ole ennalta kirjoitettuja

Rakkaustarinat, jotka päätyivät eroon olosuhteiden vuoksi, mutta joiden liekki päähenkilön sydämessä ei koskaan sammunut. He eivät välttämättä löydä sitä mitä he etsivät, mutta muistot tulevat aina muistuttamaan heitä elämänsä parhaasta ajasta.

Tavallisessa elämässä on rakkaustarinoita, joita ei koskaan ole ennalta kirjoitettu, mutta ne kantavat mukanaan voimaa ja valtaa tuosta tunteesta.

alaston halaus

Tarinat äidin rakkaudesta sairasta tytärtään kohtaan, joka viettää elämänsä kotonaan toivoen, että yhtenä päivänä hänen tyttärensä kykenee pääsemään noiden seinien ulkopuolelle.

Äiti takertuu muistoon rakkaudesta ja palveluksesta tytärtään kohtaan. Muiden mielestä äiti ei ole rohkea, mutta hän on. Tavallisessa elämässä äidillä voi olla niin paljon rohkeutta, että on rohkeaa olla kutsumatta häntä epätavalliseksi.

Henkilökohtaiset muutokset jotka ansaitsevat ansiomerkin, joita ei koskaan ripusteta kaulaan

Tavallisessa elämässä on tarinoita muutoksesta. Kuten nuori mies jolla on rikkinäinen lapsuus, mutta joka kykeni löytämään itsensä kaikesta huolimatta, ja hän saavutti unelmansa ja valmistui yliopistosta.

Hän katselee viimeistä arvosanaansa ylpeydellä, ja hän kävelee takaisin pieneen asuntoonsa katsellen ympärilleen, tietoisena siitä, että hän elää ainutlaatuista tunnetta elämässään. Hänen tielleen sattuu tavallisia ihmisiä, jotka menevät ostoksille ja kävelylle. Hän on yksi tuosta tavallisten ihmisten joukosta, joka muutti elämänsä ja täten hän muutti myös maailmaa.

epätavallisia asioita kirjan sivuilla

Tai tuo nainen, joka eli myrskyisen, välinpitämättömyyden sortaman avioliiton, joka aloitti maalausharrastuksen jossa hän on huomannut ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, että on olemassa ihmisiä joiden kanssa hän voi puhua kauniista asioista ilman pelkoa siitä, että he tuomitsisivat hänen puheensa hölynpölynä.

Hän tuntee onnellisuutta ja täydellisyyttä, vaikka se onkin vain hänen kylänsä järjestön järjestämä tavallinen harrastus. Ja nyt hänellä näyttää olevan erilainen rytmi sekä erityinen hehku.

Koirat ja lapset leikkivät luonnon keskellä, niin kaunista ja tavallista

Tavalliset elämät ovat täynnä kauneutta ja tunteita. Yksi tavallisimmista näyistä on lapsi leikkimässä mudassa ja kurassa koiran katsellessa tarkkaavaisesti vieressä.

Koira lähestyy lasta, kierii liassa ympäriinsä, silittäen nenäänsä ja alkaen juosta niin, että lapsi lähtee koiran perään. Innoissaan ja täynnä viattomuutta, molemmat saavat äidin nauramaan.

”Joskus voimme elää vuosia ilman, että elämme lainkaan, ja yhtäkkiä koko elämämme on keskittynyt yhteen hetkeen.”

-Oscar Wilde-

nainen ja koira puistonpenkillä

Ilo on niin tarttuvaa, että se tarttuu ilman, että meidän tarvitsee edes sanoa mitään. Poika sanoo hyvästit erityiselle ystävälleen, vaikuttaa siltä, että kohta sataa. Puut alkavat reagoida myrskyyn, joka kasvaa vahvemmaksi ja saa lehdet putoamaan puista entistä enemmän.

Lehtien pudotessa paniikki alkaa tarttua paikalla oleviin ihmisiin, vaikka useat heistä pitävät kostean tuoksusta ennen rankkasateen tuloa. Nyt he unelmoivat kodin suojasta, jossa he nauttisivat kuumasta kaakaosta katsellessaan sadetta ikkunasta.

Nämä ovat tavallisia tarinoita ja ihmisiä, mutta älä ikinä aliarvioi heitä siitä syystä, että useat heistä tuovat tarkoituksen takaisin heidän elämäänsä, vaikka se ei heijastuisikaan ikuisesti. Siinä on sen viehätys.