Kaikilla on turvapaikka johon suojautua myrskyltä

3.10.2017

Teoksessaan Henkien labyrintti Carlos Ruiz Zafón sanoi, että ”kuka tahansa joka pyrkii säilyttämään terveellisen arvostelukykynsä, tarvitsee paikan maailmassa johon he voivat ja haluavat kadota.” Hän kuvaili tätä turvapaikkaa ”sielun pieneksi lisärakennukseksi, johon voi aina juosta piiloon ja heittää avaimen menemään, kun maailma haaksirikkoutuu järjettömään huvinäytelmäänsä.”

Tämä pohdiskelu todella antaa meille ajateltavaa. Vaikuttaa siltä että meillä kaikilla on se pieni nurkka, turvapaikka tai suojapaikka, jossa tunnemme olevamme parhaiten turvassa. Se voi olla fyysinen paikka, paikka mielessä tai molempien yhdistelmä, jossa on fyysisiä esineitä mutta myös muistoja ja toivoa.

Se on paikka, jota hyvin harvalla ihmisellä on oikeus lähestyä eikä kukaan ole päässyt sisälle. Se on paikka, jossa säilytät unelmasi jotka olet jakanut vain harvojen ihmisten kanssa sekä ne, joita et ole jakanut kenenkään kanssa. Sama koskee myös kivun lähteitä.

Alicia Gris, Henkien labyrintti -kirjan päähenkilö, on melkein aina asukkaana tässä turvapaikassa, mutta samaan aikaan hän ei tiedä suurinta osaa mitä sen sisällä on. Hyvin harva jättää tämän turvapaikan, joten hänen silmänsä ovat liian väsyneet muodostamaan sisällä olevien asioiden muodon tai tunnistamaan mikä määrittää sen. Hänen turvapeittonsa takana piileskelee muotokuva epävarmasta ihmisestä, kuten monet lihaa ja verta olevat ihmiset ovat.

Mitä sinun turvapaikassasi on?

Näissä turvapaikoissa säilytämme meitä auttaneiden ihmisten tuoksua. Me säilytämme todella erityisiä muistoja heistä, jotka tekevät sen joka päivä sekä heistä, jotka tekevät sen vain siitä syystä että meille tulisi parempi olo. Me myös säilytämme niitä asioita, joihin takerrumme pahimmilla hetkillämme sekä pieniä palkintoja suurimmista voitoistamme. Me säilytämme ihmiset, jotka ovat menehtyneet, joita emme enää koskaan näe ja joita ikävöimme kauheasti.

Tämä turvapaikka säilyttää myös niitä unelmia, jotka jätimme hyllylle kun olimme nuorempia. Nämä unelmat ovat todisteena siitä, että oli aika kun ne olivat käsissämme mutta myös siitä, että emme ole poimineet niitä uudestaan. Siellä on myös kasa sekoittuneita ”puhumattomia fantasioita”, jotka sisältävät halun jättää kaiken ja alkaa todella elää.

-Oletko kunnossa Fermín?

-Kuin vihainen härkä.

-Luulen etten ole ikinä nähnyt sinua noin surullisena.

-Se on mitä valitset näkeväsi.

Daniel ei yllyttänyt.

-Mitä sanoit? Selviydymmekö me? Entä jos kutsun sinut juomille El Xampanyetiin?

-Kiitos Daniel, mutta sanon ei tällä kertaa.

-Etkö halua? Elämä odottaa meitä!

Fermín hymyili ja ensimmäistä kertaa Daniel tajusi, että hänen vanhalla kaverillaan ei ollut päässään jäljellä hiuksia jotka eivät olisi olleet harmaita.

-Sinua, Daniel. Minua odottaa vain muisto.

-Henkien labyrintti (Carlos Ruíz Zafón)-

miehen kasvot ovat pilven peitossa

Turvapaikka säilyttää myös pelkojamme, kaikista hauraimpia ja haavoittuvimpia osia. Niitä jotka olemme laittaneet sanoiksi mutta jotka jatkavat meidän pelottamistamme, niitä jotka tunnemme mutta emme raaski paljastaa koska sen alla olevan totuuden löytäminen pelottaa meitä.

Säilytämme myös muistot ajoilta jolloin olimme pahimpia versioita itsestämme, kuten myös hetket jolloin päihitimme itsemme. Kun ajattelemme noita aikoja, mietimme kuinka ihmeessä pystyimme tekemään sen, ollessamme pelkkiä hiekanjyviä maailmankaikkeudessa.

Tässä turvapaikassa tiedostamme laajan tilan joka on hyvän osamme miehittämä, mikä saa meidät tuntemaan itsemme ainutlaatuisiksi, mutta myös kutistuneiksi kun vertaamme kuinka pieniä olemme maailmankaikkeuden valtavuuteen nähden, mikä taas saa meidät tuntemaan itsemme korvattavissa oleviksi.

Tässä oman itsemme nurkassa elää siis yksi isoimmista paradokseista: korvattavissa oleminen ja kertakäyttöisyys vaikka olemmekin verrattomia.

jonkun turvapaikka

Kyseessä on turvapaikka jonka läpi mennään, sinne ei jäädä

Liian ajan viettäminen tässä turvapaikassa täyttäisi meidän silmämme nostalgian valtamerellä, jossa olisi miltei mahdotonta suunnistaa. Se toisi meille myös palasia menneisyydestä ja tulevaisuudesta, poistaen täysin nykyisyyden, jossa kaikki meidän tunteemme oikeasti ovat. Ihmiset jotka viettävät liikaa aikaa siellä, käyvät päivää läpi automaattiohjauksella sekä heijastavat poissaolon ja etäisyyden tunnetta.

Itse asiassa kaikki positiiviset asiat noilla hyllyillä tai maassa pinottuna, alkavat levittää surullista tuoksua. Tässä kohtaa meidän sisuksemme irtautuu täysin heijastamastamme mielikuvasta, koska mitä enemmän aikaa vietämme tuossa paikassa, sitä vaikeampaa on kenenkään päästä lähellemme. Joten he etäännyttävät itseänsä enemmän ja enemmän.

Mitä voimme siis tehdä estääksemme tätä turvapaikkaa tulvimasta meille negatiivisia tunteita?

  • Älä eristä itseäsi siitä mitä ympärilläsi tapahtuu. Jos haluat, vietä muutama päivä yksiksesi, mutta älä katkaise siteitäsi ihmisiin jotka rakastavat sinua.
  • Jos tunnet olosi väärinymmärretyksi, yritä saada ihmiset ymmärtämään sinua sen sijaan että etäännyttäisit itsesi. Ainoa asia, mitä etäisyys tekee on väärinymmärretyksi tulleen tunteen lisääminen.
  • Pidä aina lyhyen ajan tavoitteita. Muokkaa niitä stressinsietokykysi mukaan, mutta pidä aina ainakin yksi projekti joka tuo sinulle tyydytystä.
  • Ole tietoinen siitä missä olet, ei vain fyysisesti vaan myös henkisesti. Kun astut sisään turvapaikkaan, ota aika ylös äläkä anna itsesi viipyä siellä liian pitkään. Tasapainota aika jonka vietät yksin ja aika jonka vietät seurassa.

Kuten näet, tämä turvapaikka voi pelastaa sinut monissa tilanteissa, mutta siitä voi myös tulla pahin ansa johon voit tipahtaa. Minun suositukseni on nauttia siitä niin paljon kuin voit ollessasi siellä. Älä kuitenkaan pelkistä elämääsi noiden neljän seinän sisälle, olivat ne sitten aitoja tai kuvitteellisia.