Tarvitsen apua: olen väsynyt tekemään sen itse

Tarvitsen apua: olen väsynyt tekemään sen itse
Valeria Sabater

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Tarvitsen apua. Olen käyttänyt kaikki voimani. Olen väsynyt tekemään kaiken itse ja teeskentelemään että pystyn siihen, vaikka tiedän että en pysty. Tarvitsen hengenpelastajan, auttavan käden, joka voi ja haluaa opastaa minua.

Olemme kaikki kokeneet tämänkaltaisia kokemuksia, kun meillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin pyytää apua. Avun pyytäminen saa meidät lähestymään ongelmaa eri näkökulmasta.

Sanotaan, että kaikilla onnettomilla ihmisillä on jotakin yhteistä: katkeruus. Katkeruutta ei kuitenkaan voida korjata yhdellä hoitokeinolla, sillä se johtuu eri asioista. Jotkut ihmiset yrittävät normalisoida sitä hyväksymällä sen osana elämää. He käyttävät tätä hyväksyntää tullakseen katkerammiksi. Katumus, kauna, virheet ja vääristyneet ajatukset toimivat kuin puuna tulelle nimeltä katkeruus.

Olla pyytämättä apua silloin kun sitä tarvitaan, ei ole vahvuuden merkki. Se on heikkouden merkki. Et voi olettaa muiden tietävän mikä sinulla on hätänä vain koska sinun mielestäsi heidän pitäisi tietää. Kukaan ei voi lukea sinun ajatuksiasi. Sinun täytyy uskaltaa pyytää apua. Suljetut suut eivät saa ruokaa. Vaikka avun tarjoaminen on usein helpompaa kuin sen pyytäminen, tulee hetki jolloin sinun täytyy pyytää apua.

“Avun tarpeessa olevan auttaminen on velvollisuus.”

-Jose Marti-

pieni paperivene

Tarvitsen apua

Albert Ellis, tunnettu kognitiivinen psykoterapeutti, kehitti 1950-luvulla rationaalisen tunnekäyttäytymisterapian. Tässä lähestymistavassa on jotakin muistamisen arvoista. Saavutamme usein tilan, jossa olemme täysin avuttomia ja epätoivoisia. Ajattelemme, että elämä ei voi muuttua pahemmaksi; että olemme ajelehtiva paperivene. Ellisin oli kuitenkin tapana sanoa, että “ei ole kyse siitä mitä sinulle tapahtuu, vaan siitä kuinka reagoit siihen”.

On äärimmäisen tärkeää, että lähelläsi on joku sellainen ihminen, joka saa sinut näkemään tämän. Tiedämme kaikki, että ei ole helppoa sanoa ääneen sitä missä tarvitsemme apua. Kuinka siis teet sen? Niin hullulta kuin se ehkä kuulostaakin, yleensä ihminen, joka on kaikista haluttomin auttamaan sinua pyydettäessä, on ihminen jolta tarvitset apua.

Lisäksi ihminen, joka tarvitsee eniten apua, on usein ihminen joka on tottunut antamaan sitä mutta ei saamaan. Joten kun lopulta ylitämme sen rajan ja vaadimme oikeutta tulla kuulluiksi, teemme sen koska emme vain pysty enää jatkamaan. Olemme saavuttaneet hajoamispisteemme.

“Ihmiset sanovat usein, että tämä tai tuo henkilö ei ole vielä löytänyt itseään. Mutta se ei ole jotakin jonka voi löytää, vaan jotakin joka luodaan.”

-Thomas Szasz-

Kuinka tiedämme milloin meidän tulisi pyytää apua

Kuinka selviät todellisuutesi kanssa? Jos ajattelet, että se ei ole hallinnassasi, on tämä hetki jolloin sinun tulee pyytää apua. Katsotaan tätä hieman tarkemmin. Sinun pitäisi pyytää apua, kun:

  • Kaikki tuntemasi on suhteettoman intensiivistä. Yksinkertaisesta virheestä tulee kohtalokas tai paha mieli kestää päivien tai viikkojen ajan. Pettymys tekee sinusta liikkumattoman tai odottamaton tapahtuma musertaa sinut.
  • On joitakin asioita, joita et voi lakata ajattelemasta. Ajatukset aiheuttavat tunteita ja aistimuksia, jotka voivat häiritä päivittäisiä tehtäviäsi ja velvollisuuksiasi.
  • Kärsit toistuvasti päänsärystä, ruoansulatus – tai lihasongelmista, unettomuudesta tai liiallisesta nukkumisesta.
  • Asiat, joista ennen nautit, menettävät vetovoimansa.
  • Et ole enää tuottelias töissä.
  • Henkilökohtaiset ihmissuhteesi kärsivät. Sinulle sanotaan asioita, kuten “teet kaikesta niin vaikeaa. En voi edes puhua kanssasi”. Rakkaasi ilmaisevat myös avoimesti, että he ovat huolissaan sinusta.
tarvitsen apua, mies miettii

Mitä voit odottaa ihmiseltä, joka tarjoaa sinulle apua

Kun tarvitset apua, etsi kolmea asiaa. Ihmistä joka ymmärtää sinua, ihmistä joka ei tuomitse sinua sekä ihmistä joka pystyy tarjoamaan sinulle tarvittavat voimavarat positiivisen muutoksen tekemiseksi. Tämä ihminen on yleensä perheenjäsen tai ystävä, jonka puoleen olemme luultavasti kääntyneet aikaisemmin tarpeen tullen. Toisinaan asiat ovat kuitenkin niin henkilökohtaisia, että emme tunne oloamme mukavaksi kääntyäksemme näiden ihmisten puoleen. Tässä tilanteessa tarvitset ammattilaisen apua.

Koulutettu ja pätevä psykologi voi tarjota sinulle tarvittavat apuvälineet, joita voit käyttää tilanteen käsittelemiseen. Kun menet käymään psykologin luona:

  • Opit näkemään ongelmasi toisesta näkökulmasta. Se on näkökulma, jossa sinulla ei ole rajoja. Opit myös lakkaamaan leikkimästä uhria omassa draamassasi ja tulemaan oman todellisuutesi muutoksentekijäksi.
  • Opit myös näkemään asiat selkeämmin. Uusi tieto auttaa sinua löytämään itsesi.
  • Et tule saamaan tiettyjä ohjeita siitä mitä sinun pitäisi ja ei pitäisi tehdä. Psykologi helpottaa ja mahdollistaa sen, että voit itse löytää vastaukset. Olet omien muutostesi ja päätöstesi arkkitehti.
  • Pystyt lievittämään kärsimystäsi saamalla uusia näkökulmia ja tekemällä asiat eri tavoin.
  • Saat myös resursseja tunteiden hallitsemiseksi ja haitallisten ajatusmallien välttelemiseksi. Saatat myös oppia itsehillintämenetelmiä.
  • Pystyt määrittämään prioriteettisi ja toimia niihin perustuen.

Psykologille meneminen saa sinut omaksumaan kasvamisasenteen, jossa sinusta tulee tietoisempi itsestäsi, jotta voit lähestyä elämää rohkeasti, avoimesti ja vastuullisesti.

nainen aurinkoisessa viljapellossa

Uskallus sanoa ääneen “tarvitsen apua” on joskus vaikeampaa kuin haluaisimme sen olevan. Pelkkä avun pyytäminen on kuitenkin iso askel.

Koulutetun ammattilaisen tuen pyytäminen saattaa olla sinulle paras päätös. Koska piditpä siitä tai et, et voi tehdä itse kaikkea. On hetkiä, jolloin terapia on täydellinen apuväline elämänmuutoksen tekemiseksi.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.