Katkeruuden psykologia: mitä katkera ihminen piilottelee?

Katkeruuden psykologia: mitä katkera ihminen piilottelee?
Valeria Sabater

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Katkera ihminen takertuu aina asioihin jotka voivat satuttaa häntä, aivan kuin hän polttaisi puunpalasia, joista hän ei kykene päästämään irti.

Katkerat ihmiset tekevät niin voidakseen heittää nuo asiat milloin vain halutessaan takaisin niille ihmisille, jotka satuttivat heitä. Mielenkiintoista on se, että sillä tavalla he päätyvät vain satuttamaan itseään. Tuohon palavaan vihaan pitkäksi aikaa takertumisessa ei ole mitään positiivista.

Useimmat meistä tuntevat jonkun katkeran ihmisen. On kuitenkin yksi asia, joka meidän täytyy pitää mielessä. Useimmiten ajattelemme, että tätä syvää ja itsetuhoisaa tunnetta kokevat ihmiset ovat ihmisiä, jotka eivät oppineet antamaan muille anteeksi. Mutta oikeasti kyseessä on erittäin monimutkainen aihe, jolla on monia eri vivahteita.

Sillä ei ole väliä, mitä ihmiset sanovat tästä tunteesta. Totuus on se, että katkeruus on melko universaali ja toistuva tunne, ja että ihan kaikki voivat tuntea sitä. Traumaattisia tapahtumia, kuten hylkäystä tai pettämistä kokenut ihminen on erittäin taipuvainen tuntemaan katkeruutta.

Monet katkerat ihmiset ovat olleet monimutkaisten ja satuttavien tilanteiden uhreja, joissa he eivät nähneet mitään muuta tietä ulos kuin kasata kaiken sisäänsä vihan tavoin. Kun näemme tämän takana olevan syyn, saatamme ymmärtää sen. Psykologisesta näkökulmasta katsoen se ei kuitenkaan ole terve tunne.

Ensimmäinen syy siihen on se, että se on luonteenomaista erittäin haitalliselle tosiasialle: kroonisuudelle. Se on tuskainen tila, jonka on taipumus pitkittyä ajan kuluessa siihen pisteeseen, jossa se voi sekaantua henkilön päivittäisen elämän muihin näkökohtiin. Henkilön mielialan muutokset eivät ole epätavallisia. Ei myöskään ole epätavallista, että katkera ihminen lakkaa luottamasta muihin, hänen asenteensa muuttuu yhtäkkiä ja hän alkaa kohdella muita väärin. Katkeruus on kuin ruoste. Se leviää ja päätyy heikentämään koko rakenteen ja identiteetin.

kukka kasvaa kuivan maan rakosesta

Katkerien ihmisten luonteenpiirteet ja psykologinen profiili

Katkerat ihmiset pitävät tallelokeroa sisällään. Sen sisälle he piilottavat petoksen, valheen aiheuttaman kivun sekä hylkäyksen aiheuttaman surun aikana kokemansa kivun tunteen. He pitävät tämän tallelokeron, koska he eivät halua unohtaa mitään noiden kokemusten yksityiskohtia. He kääntävät tämän kivun kiukuksi. Tämä kiukku johtaa sitten vihaan.

Samalla tavalla toinen asia, joka on yleensä osa tätä vaarallista kaavaa, on kosto. Vaikka se kuulostaakin fyysisesti aggressiiviselta, ei sitä ole tarkoitettu suorana tai väkivaltaisena keinona. Katkerat ihmiset vain haluavat muiden ihmisten maistavan heidän omaa lääkettään ja tuntevan pahaa oloa siitä mitä tekivät.

Tässä joitakin katkerien ihmisten tavanomaisia luonteenpiirteitä:

1. Kyvyttömyys antaa anteeksi

Me kaikki tiedämme, että anteeksianto ei ole helpoin tehtävä. Meidän täytyy kuitenkin pitää mielessä, että se on tärkeää, jos haluamme saada asian päätökseen ja siirtyä eteenpäin elämässämme. Katkera ihminen ei halua antaa anteeksi kenellekään. Hän haluaa vain ruokkia kipuaan käymällä tuon laukaisevan tapahtuman läpi uudestaan ja uudestaan.

Sillä tavalla hänen epätoivon tunteensa ja ahdistuksensa voimistuvat. Pisan yliopisto teki tutkimuksen, joka julkaistiin Frontiers in human neuroscience -lehdessä ja joka paljasti, että samalla kun katkeruuden ruokkiminen syventää henkistä haavaa, anteeksi antaminen säätelee lukuisia hermoston rakenteita, vähentää stressiä ja aktivoi ongelmanratkaisuun liittyviä etuaivolohkon alueita.

katkera ihminen

2. Dikotominen ajattelu

Olet joko minun kanssani tai minua vastaan. Asiat ovat mustia tai valkoisia. Joko autat minua tai petät minut. Tällainen ajattelutapa aiheuttaa automaattisesti kognitiivisia vääristymiä. Pahinta on se, että katkerat ihmiset eivät edes tajua ajattelevansa tällä tavoin, sillä se tulee heillä niin luonnostaan. Äärimmäisyyksiin meneminen on heidän tapansa käsitellä kaikkea. Heidän on taipumus työntää kaikki pois tämän takia.

3. Valtava ylpeys

Ylpeys on taisteluhevonen, joka valloittaa ja tuhoaa kaiken. Katkerat ihmiset ovat aina puolustavia. He löytävät aina tavan loukata sinua, huolimatta siitä mitä teet. Jopa pienimmät asiat saavat heidät tuntemaan olonsa pahaksi. Ei siis ole helppoa tulla toimeen, käydä keskustelua tai päästä yhteisymmärrykseen ylpeän ihmisen kanssa, koska tiedät, että loppujen lopuksi he ottavat kaiken henkilökohtaisesti.

4. Kyvyttömyys taipua henkisiin ja psykologisiin tarpeisiin

Meihin kaikkiin sattuu joskus. Negatiivisten tunteiden tuntemista meitä satuttaneita ihmisiä kohtaan ei katsota pahalla. Asia on oikeastaan melko päinvastoin, meillä on tavallaan oikeus siihen. Heitä kohtaan tuntema jatkuva viha ja kyvyttömyys irrottaa itsemme tapahtuneesta ja kivusta ei ole psykologisesti normaalia. Tällä tavalla tunteminen päivittäin aiheuttaa vain katkeruutta.

Meidän täytyy sulattaa meille tapahtuneet asiat ja siirtyä eteenpäin. Eteenpäin siirtyminen ei välttämättä tarkoita kaiken anteeksi antamista. Se tarkoittaa psykologisten menetelmien hyödyntämistä käsitelläksemme omat haavamme ja avataksemme itsemme uusille tilaisuuksille. He, jotka eivät anna itselleen mahdollisuutta paeta turhautuneisuuttaan, tulevat elämään täynnä kaunaa ja halveksuntaa olevaa elämää.

miehen pää mustissa pilvissä

Kuinka estämme katkeruutta hallitsemasta meitä

Käyttäytymispsykologisessa artikkelissa kerrottiin tähän aiheeseen liittyvästä mielenkiintoisesta tutkimuksesta, joka tehtiin Ontariossa, Kanadassa. Tässä tutkimuksessa tutkijat keskustelivat oikeiden psykologisten työvälineiden antamisen tärkeydestä katkerille ihmisille. Niiden avulla he voisivat toivottaa henkisen anteeksiannon tervetulleeksi elämäänsä.

On olemassa hyvin yksinkertainen syy siihen, miksi tämä on niin tärkeä harjoitus. Periaatteessa se saa meidät pääsemään eroon negatiivisista tunteista voidaksemme luoda uuden psykologisen todellisuuden.

  • Toisaalta on tärkeää, että katkerat ihmiset yrittävät saada joustavia ajatuksia. Tämän harjoituksen avulla he voivat alkaa nähdä asiat uudesta näkökulmasta.
  • Niin ikään, on myös kätevää tarjota heille harjoituksia, jotka voivat auttaa heitä hallitsemaan vihaansa oikealla tavalla. Heidän vääristyneet ajatuksensa johtavat usein epäterveeseen fysiologiseen aktivointiin.
  • Viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä, katkerien ihmisten täytyy oppia keskittymään nykyhetkeen menneisyyden sijaan. Pelkkien menneisyyden kokemusten ajattelu estää heitä elämästä vapaata elämää. Tätä vastaan taistellakseen heidän tulisi keskittyä uusien projektien ja ihmissuhteiden aloittamiseen.

Yhteenvetona voitaisiin sanoa, että katkeruus on pohjaton kuoppa, jossa kukaan ei ansaitse elää. Meidän pitäisi hyödyntää elämän meille tarjoamat pakoreitit. Vapauteen, onnellisuuteen, rauhallisuuteen ja arvokkuuteen johtavia polkuja on monia.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.