Positiivisia toteamuksia vihasta

· 8.10.2018

On tärkeää, että meillä on joitakin positiivisia toteamuksia vihasta, muistuttaaksemme itseämme siitä vahingosta jota tämä tunne voi saada aikaan. Tämä ei tarkoita, ettemmekö saisi koskaan suuttua, sillä se olisi mahdotonta. On kuitenkin mahdollista olla antamatta vihan impulssien ottaa meistä otetta.

Useimmat toteamukset vihasta eivät sano, ettemmekö saisi kokea sitä. Ne yksinkertaisesti kehottavat meitä siihen, ettei viha hallitse meitä. Hallitsemattoman vihan seuraukset ovat usein todella negatiivisia.

Meidän sisäinen vihan impulssimme esiintyy suoran uhan tai turhautumisen edessä.Kasvatuksemme ja koulutuksemme opettavat meitä hillitsemään näitä reaktioita ja muuttamaan ne sopiviksi vastauksiksi. Voimme kuitenkin oppia hallitsemaan vihaa minkä ikäisenä tahansa. Tässä on muutamia toteamuksia vihasta, jotka voivat auttaa meitä tekemään tämän.

Toteamukset vihasta, jotka kehottavat odottamaan

Kun olemme vihaisia, emme saa puhua, emme saa tehdä mitään. Olemme aina tienneet tämän, sillä ihmiset ovat opettaneet meille näin. Siksi meidän olisi pidettävä mielessä Senecan toteamus vihasta: ’’Viivyttely vihaa vastaan.’’ Ei ole parempaa tapaa välttää vihan seurauksia kuin odottaa reagoimista.

Thomas Jefferson sanoi jotain samankaltaista. Hänen neuvonsa oli: ’’Kun olemme vihaisia, laskekaamme kymmeneen ennen kuin puhumme. Jos olemme todella vihaisia, laskekaamme sataan.’’ Tämä on erinomainen neuvo.

Viha satuttaa meitä

Vihan yksi häiritsevimmistä osapuolista on se että se satuttaa meitä, vaikka se olisikin suunnattu johonkin toiseen. Florence Scovel muistuttaa meitä tästä toteamuksellaan. Hän sanoi näin: ’’Viha muuttaa näkemystä. Se myrkyttää veren. Se saa aikaan sairauksia ja päätöksiä, jotka johtavat katastrofiin.’’

Mark Twainilla oli sama näkemys asiasta: ’’Viha on kuin happo, joka voi saada enemmän vahinkoa aikaan alukselle joka sitä säilöi, kuin mille tahansa muulle, mihin sitä kaadetaan.’’ Viha polttaa sen, joka sitä tuntee. Se vahingoittaa ajatuksiamme ja tunteitamme. Sen vuodattaminen toiselle henkilölle saattaa vaikuttaa häneen, mutta se vaikuttaa meihin itseemme eniten.

Viha rajoittaa meitä

Laurent Gounelle kirjoitti vihasta todella yksinkertaisesti, mutta tarkkaan: ’’Viha tekee meidät kuuroksi, epätoivoiseksi ja sokeaksi.’’ Hän oli ehdottomasti oikeassa. Kun olemme vihaisia, aivomme lakkaavat käsittelemästä tietoa. Meistä tulee kuuroja logiikalle.

nainen huutaa yössä

Tämä seuraava sitaatti vihasta on peräisin Dalai Lamalta: ’’Menestys ja epäonnistuminen riippuvat viisaudesta ja älykkyydestä, ja nämä kaksi eivät voi koskaan toimia kunnolla vihan vaikutuksen alaisena.’’

Hänen pointtinsa on todella selkeä. Kun olemme vihaisia, kykymme olla itsevarmoja ja menestyksekkäitä on rajoittunut. Unohdamme sen mitä tiedämme, emmekä käytä järkeämme. Tässä olotilassa on mahdotonta saada hyviä tuloksia. Saamme sen sijaan juuri päinvastaista. Pohjimmiltaan tämä on kuin yrittäisimme tuulettaa vihaamme hukuttautumalla siihen.

Viha on peräisin heikkoudesta ja alemmuudesta

Dalai Lama puhuu tunteista kuten vihasta todella suorasanaisesti. Eräs toinen hänen sanonnoistaan menee näin: ’’Viha on peräisin pelosta ja heikkouden ja alemmuuden tunteesta. Jos meillä on rohkeutta ja päättäväisyyttä, tunnemme vähemmän pelkoa ja tämän seurauksena olemme vähemmän turhautuneita ja vihaisia.’’

Tässä toteamuksessa on paljon viisautta. Se osoittaa meille, että viha on peräisin pelosta. Viha ilmestyy, kun joku tuntee pelkoa. Viha voi olla objektiivista tai subjektiivista. Mutta missä tahansa tapauksessa se viittaa siihen, että henkilö tuntee alemmuutta ja ettei hän kykene kohtaamaan uhkaavaa tilannetta.

miehen pää muuttuu laavaksi

Jos on jokin tunne, jonka eteen meidän on tehtävä töitä, se on viha. Tavoitteena on, ettemme salli sen hallita meitä ja saada meitä sanomaan tai tekemään jotain impulsiivista. Tämän seuraukset ovat tavallisesti todella negatiivisia. Jos aggressiivisesti reagoimisesta tulee tapa, viha tulee ottamaan meistä otteen pitkäksi aikaa. Ja ennen kuin edes huomaamme, päädymme olemaan yksin ja katkeria.