Logo image
Logo image

Aivosumu: epätoivoinen kykenemättömyys keskittyä

4 minuuttia
Aivosumu: epätoivoinen kykenemättömyys keskittyä
Viimeisin päivitys: 30 lokakuuta, 2017

Aivosumu on hyvin yleistä ihmisillä, jotka kärsivät fibromyalgiasta. Sitä ilmenee myös usein silloin, kun stressitaso on korkealla. Meillä ei ole energiaa ja mielemme pysyttelee läpinäkymättömässä ulottuvuudessa, jossakin hyvin kaukana ja jossain oudossa paikassa. Tällöin on hyvin vaikeaa keskittyä, tehdä päätöksiä tai edes muistaa yksinkertaisia asioita.

Tästä kognitiivisesta häiriöstä kärsivät ihmiset ovat kauhuissaan. Yhtäkkiä alat unohdella tuntemiesi ihmisten nimiä, muutut sekavaksi etkä ymmärrä kuultua tai luettua. Kaikki tämä saa potilaat epäilemättä pelkäämään olisiko kyseessä mahdollisesti aikaisen dementian oireita.

Aivo- tai fibrosumussa pieni osa hermosoluistasi ‘sammuu’ tilapäisesti. Pelokas ja pakkomielteinen suhtautuminen tilanteeseen kuitenkin vain pahentaa asiaa.

Asiantuntijat tarjoavat meille asianmukaisia diagnooseja oireisiimme perustuen. On kuitenkin syytä huomauttaa, ettei fibrosumulla aina ole tekemistä fibromyalgian kanssa. Tämä hetkellinen kyvyttömyys kiinnittyä todellisuuteen, elämään ja jokapäiväiseen toimintaan on epäilemättä keskeisin tekijä pohdittaessa mahdollisen diagnoosin antamista. Puhumme sairaudesta, joka todella on heikentävä.

Voidaan sanoa, että ennen kaikkea oikeilla resursseilla, kärsivällisyydellä ja asianmukaisilla taidoilla, aivosumun vaikutus elämään ei ole niin suuri. Samoin on tärkeää ymmärtää, että aivosumu liittyy muihin fyysisiin ja psykologisiin prosesseihin.

 

Some figure

Aivosumu: kun hermosolumme “nukahtavat”

Emme puhu yksinkertaisista asioista. Emme yleisistä liukastumisista tai jostakin, joka katoaa päivällä lepoa. Ihmiset, jotka kokevat “aivosumua” tuntevat aivonsa osittain sammutetuiksi. Toiset kuvailevat tilaa “tyhjään piirtämiseksi”, hetkelliseksi vuodoksi, jossa mielemme näyttävät sammuvan. Aivosumu ajaa meidät pois kesken keskustelun ilman sen suurempaa konkreettista kohdetta tai suuntausta.

Aivosumu on yhtälailla ilmiönä vaarallinen kuin traumaattinenkin siitä kärsivälle henkilölle. Wisconsin-Madison -yliopistossa havaittiin, että ilmiön avain löytyy monimutkaisesta aivokuoren hermosolujen ryhmästä. Jostakin syystä, joka ei ole vielä täysin selvillä, aivosumu aiheuttaa hetkellisen “sulkeutumisen”, tilapäisen epäonnistuneen yhteyden, joka vetää potilaan mukaansa sumuiseen tunneliin, jossa hän pysyy erillään todellisuudesta.

Näiden kognitiivisten häiriöiden syynä voi olla monenlainen alkuperä, joka usein liittyy tavalla tai toisella stressiin tai hyvin konkreettisiin sairauksiin. Selitämme lisää aiheesta alla.

 

Some figure

Fibromyalgia

Kuten alussa mainitsimme, fibrosumu on osa fibromyalgian erotusdiagnoosia.

On myös havaittu, että ihmiset, jotka kokevat tämän taudin tai burnout -oireyhtymän, osoittavat sytokiinin alijäämää. Tämä on eräänlainen proteiini, joka on välttämätön, jotta aivot kykenisivät säilyttämään uutta tietoa.

Diagnosoimaton keliakia

Runsas gluteenin nauttiminen tai keliakia aiheuttavat tavallisesti aivosumua. Tämän autoimmuunisairauden vaikutukset tuntuvat huomattavasti kognitiivisessa suorituskyvyssä, josta emme aina ole niinkään tietoisia, sillä keskitymme enemmän fyysisiin ja orgaanisiin oireisiin.

Tässä tapauksessa ruokavalion muuttaminen riittää aivosumun hälvenemiseen.

Olet “multitasking” -addikti

 

Some figure

Multitasking on hyvin yleinen epidemia, jolle emme anna minkäänlaista merkitystä. Meillä on taipumusta työskennellä ilman taukoja, tavoite tavoitteen perään tai keskittää kaikki huomiomme useisiin ärsykkeisiin kerralla. Asiat tulevat kuitenkin ennemmin tai myöhemmin aiheuttamaan vakavia seurauksia.

Aivot, niin paljon kuin yritämmekin sitä vakuutella, eivät ole tietokoneita. Ne ovat osa elävää kokonaisuutta, joilla on omat rytminsä, mallinsa ja tarpeensa. Jos ylitämme ne äärimmilleen, me emme kehitä suurempia tai ammattitaitoisempia aivoja. Kaikki tekeminen vaatii silloin tällöin taukoja. Toisin sanoen aivomme tarvitsevat tilapäisiä “katkoja”.

Hormonaaliset muutokset

Vaihdevuosien aikana koemme haasteita, joita uhmata. Meidän on etenkin tiedettävä kehomme värähtelystä, jotta voimme hallita sitä.

Aivosumu on yksi vaihdevuosien muutoksista. Estrogeenien väistämätön lasku aiheuttaa kognitiivisten prosessien muutoksia: emme enää kykene tekemään päätöksiä niin nopeasti, keskittymisemme herpaantuu ja joudumme keräämään itseemme uutta tietoa.

Aivosumu on hyvin yleinen ilmiö, jota voimme kuitenkin hallita asianmukaisilla strategioilla ja lääkäreiden opastuksella.

Kuinka hoitaa aivosumua

Kun oireisiimme sopiva diagnoosi on löydetty, meidän on alettava käsitellä taustalla piilevää ongelmaa. Meidän tulee noudattaa lääketieteellisiä ohjeita, mikäli vaivana on fibromyalgia, hallita stressiämme paremmin tai muuttaa ruokavaliota, jos emme siedä gluteenia.

“Mieli on kuin laskuvarjo, se toimii vain silloin kun se on auki.”

-Albert Einstein-

Siksi ensimmäinen askel on aina keskittyä lääketieteellisten ohjeiden noudattamiseen, joita asiantuntijat meille tarjoavat. Toinen vaihe on “valmistautua henkisesti”. Aivosumu tulee kohdata maltilla. Sinun tulee tiedostaa, että pelko, stressi ja ahdistus pahentavat ilmiötä entisestään.

Some figure

Ohjeet aivosumun kohtaamiseen

Päivittäisen elämämme kannalta on tärkeää pitää mielessä nämä yksinkertaiset strategiat, jotka epäilemättä ovat melko hyödyllisiä.

  • Informoi ympärilläsi olevia ihmisiä siitä mitä sinulle tapahtuu. Tämä auttaa muita suhtautumaan kärsivällisesti tilanteeseesi, toistamaan asioita ja puhumaan hitaammin. Se saattaa myös auttaa heitä tunnistamaan tilanteesi, mikäli vaikutat poissaolevalta.
  • Joka kerta kun poistut talostasi, ota mukaan lappu, jolle olet merkinnyt kaikki päivän tehtäväsi.
  • Kun koet aivosumua, istuudu alas rauhalliseen paikkaan ja rentoudu. Yritä pysyä rauhallisena kaiken aikaa.
  • Pidä aina avaimia ja kännykkää taskussasi.
  • Aloita yksinkertaisten harjoitteiden harjoittelu: voit kokeilla netin palapelejä ja keskittymispelejä, lukea kirjoja, tehdä sudokuja…

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.