Salkovskisin teoria pakkomielteistä
Pakkomielteet ovat ajatuksia, kuvia tai impulsseja, jotka muistuttavat sitä osaa lihasta, jota pureskelemme ja pureskelemme, mutta emme pysty nielemään. Kaikki me ihmiset, joko pienemmissä tai suuremmissa määrin, olemme kokeneet pakkomielteisiä ajatuksia ainakin jossain vaiheessa elämäämme.
Vaikka onkin totta, että osalla ihmisistä taipumus näihin pakkomielteisiin ajatuksiin eli tunkeutumisiin on suurempi, ovat ne silti varsin normaali ja tyypillinen kehittyneiden aivojen ilmiö. Tämän vuoksi teemme virheen, jos ajattelemme että kyseessä olisi jokin patologinen sairaus.
Pakkomielteiset ajatukset eivät määrittele meitä ihmisinä. Ne vain yksinkertaisesti ilmestyvät. Kyseessä on hieman samankaltainen ilmiö, kuin mitä tapahtuu silloin kun näemme unia: on täysin normaalia, että unet eivät vastaa arvojamme tai ajattelutapaamme, mutta hereillä ollessamme emme anna niille liikaa painoarvoa ja yksinkertaisesti annamme niiden vain olla.
Sitä vastoin osa ihmisistä suorittaa niin kutsutun sulautumisprosessin oman psyykkisen sisältönsä kautta. Tällä tapaa he antavat merkitystä ja painoarvoa sellaisille asioille, joilla ei niitä todellisuudessa ole. Pakko-oireisessa häiriössä on normaalia, että ihminen uskoo olevansa paha tai että hän aikoo vahingoittaa jotakuta vain sen vuoksi, että hänen ajatuksensa hänelle niin sanovat.
Ottaen huomioon yllä esitytetyt seikat, englantilainen psykologi ja kliinisen psykologian professori Paul Salkovskis esitti yhden ensimmäisistä ahdistuneisuuden ja erityisesti pakko-oireiden häiriön eli OCD:n kognitiivisista kaavoista.
Me ihmiset käymme läpi päivittäin tuhansia ajatuksia aina siitä hetkestä lähtien kun heräämme, aina siihen hetkeen kun nukahdamme. Jotkut näistä tunkeutumisista liittyvät persoonallisuuteemme, eli ne ovat egosyntonisia. Toiset taas vaikuttavat mielestämme täysin vastenmielisiltä, emmekä yhdistä niitä itseemme.
Salkovskisin teoria: ajatukset vastaan pakkomielteet
Tavoitteenaan aloittaa yllä mainittujen prosessien tutkimisen, Paul Salkovskis esitteli kognitiivisen teoriansa vuonna 1985. Teoriassaan hän erottaa automaattiset negatiiviset ajatukset ja pakkomielteiset ajatukset toisistaan. Automaattinen negatiivinen ajatus on subjektiivinen selvitys, joka muodostuu määriteltyjen olosuhteiden edessä ilman, että sitä käsiteltäisiin liian perusteellisesti (Rachman, 1981).
Salkovskisin mielestä on mahdollista, että automaattisten ajatusten ja pakkomielteiden välille voidaan asettaa merkittäviä eroja. Nämä erot riippuvat havaitun tunkeutumisen asteesta, tietoisuuden saatavuuden asteesta ja siitä, missä määrin ne ovat yhdenmukaisia henkilön uskomusten kanssa.
Ja juuri tämä viimeinen ero eli se, missä määrin nämä ajatukset ovat yhdenmukaisia omien uskomustemme kanssa, on kaikkein keskeisin. Pakkomielle on häiritsevä ja aiheuttaa pahaa oloa, sillä se liittyy johonkin, joka on kyseiselle ihmisille erittäin tärkeää.
Salkovskis tuo teoriassaan esille myös sen, että pakkomielteiset ajatukset toimivat ärsykkeenä, joka voi saada aikaan tietynlaista automaattista ajattelua. Lisäksi saatavilla olevat todisteet ovat osoittaneet, että näitä tunkeutumisia esiintyy usein myös ei-kliinisessä populaatiossa ilman, että ne aiheuttaisivat suurta pahaa oloa.
Tästä syystä ongelmia syntyy vain silloin, jos automaattisten negatiivisten ajatusten sarjalle annetaan tilaa näiden tunkeutumisten vuorovaikutuksen kautta, joita ihminen ei voi hyväksyä. Paha olo riippuu siis siitä erityisestä tarkoituksesta, jota se merkitsee ihmiselle.
Vastuun skeema
Potilaat, joilla on pakko-oireinen häiriö, yliarvioivat usein vastuuksiensa rajat. Pienimmänkin vahingon mahdollisuus – oli se sitten todellinen tai kuviteltu – tulee sietämättömäksi sellaiselle ihmisille, joka pyrkii neutraloimaan sen kaikin tavoin. Tämä taipumus voi olla seurausta siitä, että velvoitteita on alettu kerryttämään jo hyvin varhaisessa iässä.
Tämä vastuun skeema, jossa kyseisellä henkilöllä ei kypsyyden mukaan ole riittävästi keinoja paineen hallitsemiseen, voisi johtaa erilaisten oletusten tai automatiikan muodostumiseen:
- Ajatus tietystä toiminnasta on sama asia kuin sen tekeminen.
- Epäonnistuminen vahingon estämisessä on sama asia kuin vahingon aiheuttaminen.
- Muut tekijät, oli se sitten tosiasian pieninkin todennäköisyys tapahtua, eivät vapauta vastuusta.
- Tunkeutumisen neutraloinnin suorittamatta jättäminen on sama asia kuin vahingoittamisen halu.
- Ihmisen täytyy ja pitää kyetä aina hallitsemaan omia ajatuksiaan.
Pakkomielteiden laukaisemat automaattiset ajatukset tai kuvat kiertävät tämän vastuun ympärillä: “jos asiat menevät huonosti, se on minun syytäni”. Tämä syyllisyyden tunne syntyy sekä todellisuuden että kuvitellun mahdollisuuden edessä. Pelkän ajatuksen voimalla ihminen jo tuntee olevansa paha ihminen ja vastuussa siitä.
Tämän voisi rinnastaa siihen ajatukseen, että pelkkää synnin tekoon verrattavissa olevaa ajattelua voidaan jo pitää synnin tekemisenä. Siksi potilas tuntee tarvetta hillitä vahinkoa ja syyllisyydentunnetta suorittamalla erilaisia neutralisaatioita pyrkiäkseen löytämään tilanteeseen ratkaisun. Salkovskisin teoria selvittää, että nämä neutralisaatiot voidaan ymmärtää pyrkimyksinä välttää tai vähentää vastuun mahdollisuutta vahingoissa, joita ihminen voi aiheuttaa.
Ongelmana on kuitenkin se, että oletetusta ratkaisusta tulee tilanteen pääasiallinen ongelma. Ihminen jää loukkuun pakkomielteidensä ja pakkotoimintojensa välille, jotka rajoittavat elämää äärimmäisellä tavalla.
Salkovskisin teoria pakkomielteistä voisi auttaa potilasta näkemään pakkomielteiset ajatukset ikään kuin “meluna”; eli toisin sanoen niiden painoarvo riisutaan, eikä niiden ajattelun, potilaan persoonan ja todellisuuden välille tehdä fuusiota. Kognitiivisen terapian lisäksi on välttämätöntä, että näiden rituaalien suorittaminen estetään, jolloin sekä tilanteeseen sopeutumisessa että vahingon ja henkilökohtaisen vastuun uskomusten rikkomisessa voidaan onnistua.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Belloch, A., Sandín, B. y Ramos, F (2008). Manual de psicopatología. Volúmenes I y II. McGraw-Hill.Madrid