Kolme strategiaa pakkomielteisten ajatusten käsittelemiseksi

Kolme strategiaa pakkomielteisten ajatusten käsittelemiseksi

Viimeisin päivitys: 20 kesäkuuta, 2018

Pakkomielteisten ajatusten käsitteleminen on rankkaa työtä. Se vaatii paljon tahdonvoimaa ja kuria. Se on jatkuvaa taistelua omia henkisiä kykyjämme vastaan. Niitä vastaan, joista me emme ole aina tietoisia. Ja vain sellainen henkilö, joka on ollut tällaisten ajatusten uhri, tietää kuinka vaikeaa niistä on päästä eroon. Osa meistä haluaa päästä ulos tästä loukusta, ja toinen osa meistä taistelee kiivaasti jottei joutuisi sinne.

Ensimmäinen askel pakkomielteisten ajatusten hallitsemisessa on sen ymmärtäminen, mitä ne oikein ovat. Pakkomielteisiä ovat ne tunkeilevat ajatukset, joilla on taipumusta jäädä jumiin päähämme. Useissa tapauksissa ne alkavat olla toistuvia. Ne ilmestyvät sellaisella tavalla, jonka me näemme vastentahtoisena. Ne ilmaantuvat kuin tyhjästä, pyyhkivät pois muut ajatukset, emmekä pääse niistä eroon. Ne ovat tavallisesti todella voimakkaita ajatuksia, jotka liittyvät katastrofeihin ja pahantekoon. Ne saavat aikaan pelkoa.

Näiden pakkomielteisten ajatusten takana on paljon selvittämättömiä ongelmia. Ja ne liittyvät melkein aina tiedostamattomaan ja kohtaamattomaan syyllisyyden tunteeseen. Toistuva ajatus on eräänlainen rankaisu jostain mitä olemme saattaneet tehdä ja jonka ajattelemme olevan kamalaa. Mutta tämä välttää meidän tietoisen mielemme. Ja vaikka tapaus olisikin tämä, voimme silti hallita pakkomielteisiä ajatuksiamme ja saada ne menettämään voimat. Seuraavaksi jaamme kolme strategiaa tämän saavuttamiseksi.

“Intohimo on positiivinen pakkomielle. Pakkomielle on negatiivinen pakkomielle.”

-Paul Carvel-

1. Juoksuhiekka -metafora

Yksi hyvä tapa käsitellä pakkomielteisiä ajatuksia on nähdä ne eräänlaisena juoksuhiekkana, ansana. Kuvitelkaamme hetken olevamme loukussa juoksuhiekassa. Vaistomme yrittävät saada meidät haluamaan poistumaan niin pian kuin mahdollista. Mutta jos yritämme liikkua eteenpäin käyttäen jalkojamme, uppoamme vain syvemmälle.

Sama asia on pakkomielteisten ajatusten kanssa. Voimme päästä pois juoksuhiekasta vain rauhoittumalla ja hyväksymällä, että olemme alueella jossa meidän on otettava huomioon jokainen liikkeemme. Jos yritämme rentoutua ja maata selällämme, voimme todennäköisesti ajelehtia lähemmäs ja lähemmäs reunaa.

Ja jälleen kerran sama pätee pakkomielteisiin ajatuksiin. Meidän ei pitäisi taistella niitä vastaan suoraan. Niiden vastustaminen on hyödytöntä. Meidän on annettava pakkomielteisille ajatuksillemme 15-20 minuuttia jokapäiväisestä ajastamme. Antakaamme niiden pysyä siellä, tarkkaillen niitä, etsien niistä yksityiskohtia. Sitten kun 20 minuuttia on kulunut, voimme yrittää tehdä jotain muuta 20 minuutin ajan. Sen jälkeen meidän on toistettava tämä sykli, kunnes olomme on parempi.

pakkomielteisten ajatusten käsitteleminen on kuin olisi juoksuhiekassa

2. Tunteista kiinni pitäminen, yksi tapa käsitellä pakkomielteisiä ajatuksia

Jos haluamme käsitellä pakkomielteisiä ajatuksiamme kunnolla, meidän on ponnisteltava pitääksemme kiinni tunteistamme. Meidän on hyväksyttävä, että alamme tuntemaan emotionaalista epämukavuutta jonkin aikaa. Jos me myönnämme tuntevamme näitä tunteita – etenkin ahdistusta – vähä vähältä nämä tunteet tulevat katoamaan.

Antakaamme niiden virrata loppuun asti. Tämän kaltaiset tunteet kuluttavat itsensä loppuun, jos emme sekaannu niihin. Selventääksemme asiaa, tämä on kuin kasvoillamme olisi finni tai hyttysenpurema, joka todella häiritsee meitä. Voimme tuntea sen, mutta päätämme olla raapimatta sitä. Tottakai se on hirvittävän ärsyttävää, mutta tiedämme sen häipyvän ajan kuluessa.

Epämukavuus saavuttaa tietyn pisteen, sitten se alkaa hälventymään. Avain on siinä, että emme pyri helpottamaan oloamme raapimalla. Meidän on tehtävä samoin ahdistuksen tai minkä tahansa muun negatiivisen tunteen kanssa, joka tulee pakkomielteisen ajatuksen myötä.

kukat lentävät käsistä

3. Hyviä harjoituksia pakkomielteisten ajatusten helpottamiseen

Meidän on pidettävä mielessämme, että tavoitteenamme on käsitellä pakkomielteisiä ajatuksia, ei ehkäistä niitä. Asia on yksinkertaisesti niin, että me emme kykene hallitsemaan pakkomielteitä mielellämme. Tähän vaaditaan paljon syvempää ja pidempää prosessia, tavallisesti psykoterapian avulla. On myös hyvä harjoituksia joita voimme suorittaa auttaaksemme itseämme näiden ajatusten kanssa:

  • Puhu pakkomielteistäsi ääneen yhden minuutin verran. Älä puhu pakkomielteellesi, vaan puhu siitä. Sillä ei ole väliä käykö puheesi järkeen, tämä on itse asiassa kaikkein vähiten tärkeä asia. Voit vaikka sanoa vain yhden tai kaksi sanaa. Jos olet esimerkiksi pakkomielteinen siitä että joku murtautuu kotiisi, toista näitä sanoja minuutin verran, ilman taukoja: “murtovarkaat tulevat, murtovarkaat tulevat.”
  • Laula pakkomielteestäsi. Etsi itsellesi mieluinen melodia ja anna sille uudet sanat pakkomielteestäsi. Aina kun mielessäsi on tunkeilevia ajatuksia, ala laulamaan. Muuta sanoituksia aina kun siltä tuntuu.
  • Piirrä pakkomielteesi. Anna niille muoto. Käytä hahmoja jos tarpeen. Älä vain piirtele miten sattuu, piirrä niin hyvin kuin voit. Väritä piirrustuksesi yksityiskohtia myöten, ja lisää mitä ikinä tulee mieleesi.
pakkomielteisten ajatusten käsitteleminen kirjoittamalla

Kuten me sanoimme artikkelin alussa, pakkomielteisten ajatusten käsittely ei ole helppoa. Mutta jos olemme johdonmukaisia käyttäessämme näitä strategioita saavuttaaksemme tämän, päädymme ehdottomasti vähentämään näiden tunkeilevien ajatusten vaikutusta ja esiintymistiheyttä. Mutta lähettääksemme ne pois ikuisesti, me tarvitsemme terapeuttista apua. Älkäämme epäröikö sen hakemisessa.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.