Millaisia asioita ihmiset katuvat?

Tähän kysymykseen liittyen on tehty jo lukuisia tutkimuksia. Vastauksia kysyttiin sellaisilta potilailta jotka olivat jo lähellä kuolemaa, joko siksi että he olivat tietyn sairauden terminaalivaiheessa tai he olivat jo saavuttaneet hyvin korkean iän.

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas.

Viimeisin päivitys: 30 syyskuuta, 2019

Bronnie Ware, australialainen sairaanhoitaja ja asiantuntija terminaalivaiheessa olevien potilaiden saattohoidossa, päätti kysyä kysymyksen suoraan. Hän tiesi, että ihmiset ovat silloin paljon rehellisempiä ja henkisesti kypsempiä, kun he kokevat, että elämä on viimein päättymässä. Kun hän kysyi, mitä ihmiset katuvat elämässään eniten, useimpien ihmisten vastaus oli melkein aina sama: “en elänyt riittävästi”.

Waren mielestä kaikki nämä vastaukset olivat hänelle suuri paljastus ja niinpä hän päätti kirjoittaa aiheesta kirjan, jonne hän jäsenteli kaiken, mitä hänen potilaansa olivat hänelle ​​kertoneet. Kirjassaan hän totesi, että elämästä löytyy viisi erityistä tosiasiaa, joita ihmiset katuvat. Sen jälkeen myös Waren elämä muuttui.

Ihmiset katuvat sitä, että…

Kun Bronnie Ware kysyi potilailtaan, lähes kaikkien vastaukset sisälsivät sanat “olisinpa tehnyt…”. Toisin sanoen useimmat ihmiset katuvat sitä, mitä he eivät ole tehneet eivätkä sitä, mitä he ovat tehneet.

Viisi yleisintä vastausta osoittavat, että tärkeimmät katumuksen aiheet ovat:

• Heillä ei ole ollut rohkeutta tehdä sitä, mitä he todella olisivat halunneet tehdä, koska heille asetetut velvollisuudet ovat olleet estona.
• Toinen suuri katumuksen aihe on ollut liiallinen omistautuminen työlle. Monet Waren potilaista kertoivat, että heidän arvokkaimmat vuodet elämästään olivat valuneet toimiston neljän seinän sisällä istumiseen.
• Kolmas syy, mitä ihmiset usein katuvat johtui siitä, että he eivät olleet osanneet ilmaista tunteitaan kunnolla. Toisin sanoen silloin, kun olisi kannattanut puhua, he pysyivät hiljaa. Tämä viittaa sekä positiivisiin että negatiivisiin tunteisiin.
• Neljäs suuri katumuksen syy oli se, etteivät nämä ihmiset olleet etsineet vanhoja ystäviään ja viettäneet enemmän aikaa heidän kanssaan. Usein esimerkiksi lapsuudenystäviä, tai niitä kaikkein miellyttävimpiä tuttavuuksia on syystä tai toisesta sysätty sivuun.
• Lopuksi, varteenotettava prosenttiosuus Waren haastatelluista potilaista kertoi katuneensa, etteivät he olleet taistelleet enemmän oman onnellisuutensa puolesta.

Kuten voimme nähdä, useimmat ihmiset katuvat eniten sitä, mitä olisi pitänyt tehdä. Yllä mainitussa listassa ei nimittäin mainittu miten ihmiset katuisivat esimerkiksi sitä, mitä tehtiin väärin tai mitä virheitä elämässä on tehty, vaan pelkästään niitä asioita, mitä ei oltu tehty.

Ihanteellinen minä ja mitä minun pitäisi olla

Cornellin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa analysoitiin tarkemmin ihmisten katumuksen tuntemuksia ja heidän motiivejaan. Kuten Bronnie Waren epävirallisissa haastatteluissa, myös tässä tutkimuksessa useimmat ihmiset katuivat asioita, joita ei oltu tehty jo tehtyjen asioiden sijasta. Tässä tapauksessa Cornellin tutkijat kuitenkin sukelsivat syvemmälle ja analysoivat myös niitä syitä ja motiiveja, miksi näin on tapahtunut.

Tutkimusta johtaneiden Thomas Gilovichin ja Shai Davidain mukaan kaikki on yhteydessä käsitteisiin “mitä minun pitäisi olla” ja “ihanteellisella minä”. Käsite “mitä minun pitäisi olla”, kuten nimestäkin jo ilmenee, viittaa siihen, mitä jokainen ihminen ajattelee, mikä on oikein ja mikä on moraalisesti toivottavaa ja haluttavaa. Se on eettisen velvollisuuden sfääri, joka mukautuu kunkin henkilön omien uskomusten ja arvojen mukaisesti.

Toisaalta taas ihanteellinen minä vastaa sitä, mitä kukin haluaa oikeasti olla, riippumatta siitä, onko se sama asia, kuin mitä meidän pitäisi olla. Ihanteelliseen minään kiteytyvät unelmat, illuusiot ja tietenkin ihanteet. Se on juuri se malli, joksi me haluaisimme tulla.

Ihmiset katuvat konkreettisista syistä

Cornellissa suoritetussa tutkimuksessa tutkijat onnistuivat tekemään mielenkiintoisen johtopäätöksen näiden kahden käsitteen “mitä minun pitäisi olla” ja “ihanteellisen minän” perusteella. Kun petämme sisäisen velvollisuutemme, joka kertoo meille, mitä meidän pitäisi olla ja tehdä, koemme siitä eräänlaista välitöntä huonoa omaatuntoa. Siksi monet meistä pyrkivät korjaamaan tai käsittelemään tätä katumusta konkreettisilla toimenpiteillä.

Katsotaanpa seuraavaa esimerkkinä. Joku ei mennyt käymään kuolemaisillaan olevan setänsä luona, vaikka hän tiesi, että setä tarvitsee apua. Kun setä kuolee, kyseinen ihminen tuntee syvää katumusta siitä, ettei hän ole noudattanut sisäistä velvollisuuttaan. Nyt on kuitenkin pohdiskelun aika. Kyseinen ihminen käy läpi ne syyt, miksi hän ei tehnyt niinkuin hänen sisäinen “mitä minun pitäisi tehdä” on käskenyt ja kenties suree hautajaisissa ja pyytää symbolista anteeksiantoa siitä, mitä hän ei tehnyt, silloin, kun se olisi pitänyt tehdä.

“Ihanteellisella minällä” tätä tilannetta ei tapahdu. Ihmiset eivät pyydä anteeksiantoa itseltään siitä, että heistä ei koskaan tullut maailmankuulua astronauttia tai että he eivät koskaan päättäneet nousta siihen Antarktikselle lähtevään laivaan. Nämä tekemättömät asiat pysyvät meidän tietoisuudessamme yksinkertaisena illuusiona, joka ei koskaan ehtinyt ottaa muotoaan. Elämän loppuvaiheilla kadumme sitä, ettei näistä asioista koskaan tehty totta, koska tämäntyyppinen katumus on meidän tapamme käsitellä niitä asioita, joita ei koskaan ollut, eikä koskaan enää tule olemaan.