Mieli tarvitsee lepoa

Mieli tarvitsee lepoa

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2017

On mahdotonta elää jatkuvan stressin alla ja olla aina kiirehtimässä jonnekin. Pidemmällä tähtäimellä sellaisen korkean aktiviteettitason käsitteleminen on mahdotonta sekä keholle että mielelle. Siihen kuluu aivan suunnaton määrä energiaa. Myös yksilön suoritustaso laskee laskemistaan tunteja ja päiviä kestävän paineen alla. Meitä ympäröivä maailma on kuitenkin niin kilpailuhenkinen, että vaikka tarvitsisimmekin lepoa, meidän on vaikea suoda sitä itsellemme. Askel askeleelta kuljemme kohti ahdistuneisuushäiriötä.

Erilaisten rentoutumistekniikoiden harjoittaminen tai viikoittaiset joogatunnit eivät auta, ellet kykene yksinkertaisesti vain pysähtymään ja hiljentymään kesken päivää. Päivittäin mielessä pyörivien huolien pysäyttäminen voi kuitenkin olla hankalaa, sillä meitä ei ole oikeastaan opetettu niitä käsittelemään. Muistatko vielä ajan, jolloin et ollut aivan niin keskittynyt puhelimeesi? Milloin olet viimeksi tehnyt jotakin, mistä todella nautit?

Päivittäisistä haasteista irrottautuminen ei ole ylellisyyttä, se on välttämättömyys.

Mielesi tarvitsee lepoa

Sinun ei tarvitse lähteä lomalle rentoutuaksesi. Voit pysäyttää ainaisen kiireen ympärilläsi, tai sisälläsi, yksinkertaisesti viettämällä viikonlopun, päivän, tai muutamia tunteja siitä eristäytymällä. Haasteena on se, kuinka otat hyödyn irti tästä ajasta? Pystytkö irrottautumaan?

Luultavimmin suunnitelmat tulevista projekteista pyörivät mielessäsi. Mietit, mitä sinun on tehtävä maanantaihin mennessä, keihin sinun on otettava yhteyttä, ja mieleesi tulee kasapäin muitakin velvollisuuksia, jotka näin estävät sinua nauttimasta suunnitelluista lepopäivistä. Tunnet itsesi vastuuttomaksi, koska olet jättänyt nämä ylivoimaiset velvollisuudet hetkeksi taaksesi. Ja totuus on, että et voi vaikuttaa asioihin millään lailla ennen maanantaista töihinpaluuta. Näin viikonlopusta muodostuu loputtomalta tuntuva maanantain odotus, joka kasvattaa stressiä tietenkin vain entisestään.

Mieli työssä

Voit rentoutua ja hyödyntää lepopäiväsi oikealla tavalla, kun keskityt erilaisiin aktiviteetteihin ja ajatuskuvioihin kuin arjen velvollisuuksien painaessa. Voit vaikkapa antaa itsellesi luvan herätä eri aikaan sekä nauttia aamupalahetkestä ilman jokapäiväistä kiirettä. Totumme niin helposti rutiineihimme, että niiden rikkomisesta tulee meille hyvin haastavaa. Siksi teemme virheitä, kun meillä olisi mahdollisuus suunnitella itsellemme lepoaikaa.

Ensinnäkin me yritämme suunnitella kaiken valmiiksi, emmekä jätä tilaa improvisoinnille. Tällä tavoin kaikki odottamattomat tilanteet aiheuttavat meille ristiriitoja. Me kannamme puhelinta mukanamme, pidämme ne päällä tai lentotilassa. Me emme myöskään uskalla kokeilla uusia asioita, emmekä altistaa itseämme hullunrohkeille elämyksille. Polttava kysymys on, “miksi?”

Selkeä esimerkki tästä on nähtävissä lomakauden aikana, kun enemmistöllä on muutamia lomapäiviä. Monille aika, jonka kuuluisi olla nautinnollista, muodostuu kidutukseksi. Perheen yhteen tuleminen, rakkaiden ihmisten luona vieraileminen tai lomamatkalle lähteminen, jotta tästä ajasta saataisiin kaikki irti… on yksinkertaisesti liikaa!

Pidä tämä mielessäsi lepopäivinäsi: Jos et kykene päästämään irti stressistä kun sinun ei tarvitse olla töissä, milloin sitten? Täytät aikasi, koska pelkäät mitä voi tapahtua ellei sinulla ole mitään tekemistä. Mutta sinun on vain yksinkertaisesti päästettävä irti! Ehkäpä haluaisit viettää päivän kotona lukien, TV:tä katsellen, tai tehden jotakin täysin hyödytöntä. Kaikki tämä on sallittua. Sinun ei tarvitse kantaa siitä syyllisyyttä. Olet sen moninkertaisesti ansainnut.
mieli tarvitsee lepoa ja hauskanpitoa

Levon tuomat edut

Ehkäpä lepääminen on mielestäsi täyttä ajanhukkaa. Ehkä ajattelet, että tauotta työskentely saa tuotteliaisuutesi nousemaan huippuunsa, ja sinusta siten tulee parempi työntekijä. Siinä olet väärässä. Ainainen työmoodissa oleminen ei saa aikaan parhaita tuloksia. Sen sijaan se aiheuttaa stressin, ahdistuneisuuden ja masennuksen kaltaisia ongelmia nousemaan pintaan nopeammin. Oletko valmis kuulemaan lisää levon tuomista eduista?

  • Lepo ruokkii luovuuttasi huomattavalla tavalla. Jos työsi vaatii sinulta kekseliäisyyttä ja mielikuvitusta etkä tunne enää inspiroituvasi mistään, työsi kärsii. Itsepäisyys ei auta asiaa. Sinun on rentouduttava, tehtävä jotain nautinnollista ja irrottauduttava hetkeksi. Et hukkaa aikaasi, koska palattuasi työhön et enää hakkaa päätäsi seinään, kuten teit aiemmin. Kaikki alkaa sujua paremmin.
  • Lepo parantaa kykyäsi arvioida ja tehdä päätöksiä. Päätösten teko on olennainen osa elämäämme. Niiden seurauksena voimme joko päästä lähemmäksi tai joutua kauemmaksi siitä, mitä haluamme saavuttaa. Kun mielemme on täynnä kaikenlaista, on mahdotonta nähdä asioita tarpeeksi selkeästi, jotta voisimme analysoida kaikki mahdolliset vaihtoehdot ja olla tyytyväisiä tekemiimme ratkaisuihin.
  • Lepo vähentää stressiä ja ahdistuneisuutta. Kunnollinen lepo alentaa aktiviteettitasoasi. Kun kärsit stressin oireista, kortisolin tuotanto elimistössäsi kasvaa. Tällä on huomattavia vaikutuksia kehoon, varsinkin jos tilasta tulee krooninen. Päänsäryt, immuunikyvyn heikentyminen, ja krooninen väsymys ovat ainoastaan muutamia esimerkkejä tästä.
  • Lepo tekee sinusta onnellisen. Negatiivisten ajatusmallien heikentyessä endorfiinien tuotanto lisääntyy. Nämä tunnetaan myös nimellä “onnellisuushormonit”. Tämän seurauksena kykenet nauttimaan täydemmin kaikesta, mitä ympärilläsi tapahtuu. Lisäksi nämä “onnellisuushormonit” saavat olosi tuntumaan rauhallisemmalta ja tasapainoisemmalta.

Mieli lomamoodissa

Mikäli opit lepäämään kunnolla, suorituskykysi työssä lisääntyy. Sen seurauksena olet täynnä energiaa ja positiivisuutta uuteen päivään astuessasi. Mikäli rutiineihin palattuasi alat jälleen tuntea itsesi uupuneeksi, et ole rentoutunut kunnolla. Pakkomielteet loman onnistumisesta ja sen ahtaminen täyteen aktiviteetteja estää sinua saamasta kaikkea irti. Älä suunnittele kaikkea etukäteen. Anna asioiden mennä omalla painollaan, ja ennen kaikkea, nauti!

Mikäli otat täyden hyödyn irti siitä mitä päivittäin teet, miksi et tekisi niin myös lomasi suhteen? Mikäli et kykene hyödyntämään viikonloppuja etkä lomiasi, joita odotat kuin kuuta nousevaa, sinun odotuksesi niitä koskien ovat todennäköisesti liian korkealla. Vaikka keskittyisimmekin odottamaan vapaa-ajan alkamista, on syytä pitää mielessä, että myös sen loppu tulee vääjäämättä.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.