Jatkuvasti kiireisenä olemisen tauti

Löydämme itsemme sellaisesta ihmisen evoluution vaiheesta, jossa ajattelemme että voidaksemme “olla maailmassa”, meidän täytyy olla “jatkuvasti kiireisiä”. Siitä on tullut normi ajatella että “mitä enemmän teemme, sitä suurempi arvo meillä on.” Tämän ajatuksen alkuperä on materialistisessa yhteiskunnassa jossa etuoikeus annetaan ajatukselle “mitä enemmän sinulla on, sitä enemmän olet itse.”

Vain hyvin harva meistä on tietoinen sisäisestä itsestämme, siitä joka todella kertoo meille keitä me olemme ja miksi olemme täällä. O lemmeko siis kasvokkain sosiaalisen sairauden kanssa? Vastaus, erilaisten sosiaalisten tutkimusten mukaan, on kyllä.

Myös lapset kärsivät tästä sairaudesta

Kysyt ihmisiltä heidän psyykkisestä tilastaan ja he sanovat sinulle, “olen hyvin väsynyt ja teen tuhansia asioita… minulla ei ole aikaa ajatella sitä.” Ei ole monimutkaista ymmärtää tätä, mutta tosiasia on että lapsillemme ja nuorillemme on alkanut jo muodostumaan näitä samoja tapoja, hyvin varhaisesta iästä lähtien. Tämä tuhoaa elämänlaatumme ja vaikeuttaa henkilökohtaiseen kasvuumme varaamamme ajan käyttämistä.

Elämme normien ja määräaikojen puitteissa jotka työntävät meitä vaatimaan organisatorista ja henkistä täydellisyyttä. Haaste jonka heitän sinulle tässä perustuu siihen että kysyt itseltäsi seuraavia kysymyksiä: Miten päädyimme elämään näin? Milloin unohdimme, että olemme “ihmisolijoita” emmekä “ihmistekijöitä”?

Tämä jatkuvasti “kiireisenä olemisen tauti” on itsessään tuhoisa terveydellemme ja hyvinvoinnillemme. Se heikentää kykyämme keskittyä täysin heihin joita rakastamme eniten. Se erottaa meidät yhteisöstä. A ktiivisuuden tilassa oleminen jatkuvasti estää eheytymisemme ihmisinä.

Teknologia, “jatkuvasti kiireisenä olemisen” liittolainen

1950-luvulta lähtien teknologian innovaatioiden uusi aikakausi alkoi ja markkinoille ilmestyi tuotteita jotka lupasivat tehdä päivittäisestä elämästämme helpompaa ja yksinkertaisempaa. N ykyään meillä on edelleen käytettävissämme saman verran aikaa, tai jopa vähemmän kuin viime vuosikymmeninä. Joillekin meistä, “etuoikeutetuille”, rajat työmme ja henkilökohtaisen elämämme välillä katoavat. Meillä on aina älypuhelin tai tabletti, emme koskaan irrottaudu ja salli itsemme olla läsnä.

Joillekin ihmisille todellisuus on erilainen koska heidän täytyy tehdä kahta työtä eri sektoreilla tukeakseen perhettään. Kaksikymmentä prosenttia Yhdysvalloissa asuvista lapsista elää köyhyydessä, ja monet heidän vanhemmistaan työskentelevät minimipalkalla jotta lapset voisivat elää hyvää elämää ja jotta vanhemmilla olisi jotain jolla täyttää lasten nälkäiset vatsat. Näitä ihmisiä voidaan todella pitää erittäin kiireisinä.

Joissakin muslimikulttuureissa heidän kysyessään miten toinen henkilö voi tai miten asiat ovat, he sanovat arabiaksi “Kayf haal-ik?” Haal on sana jota käytetään kun kysytään millaisessa psyykkisessä tilassa toisen sydän on. Käännös meidän kielellemme voisi olla “Miten sydämesi voi juuri nyt?” Meidän kysymyksemme “Miten voit?” tarkoittaa siis täsmälleen sitä samaa asiaa jonka toivomme kuulevamme toiselta henkilöltä.

Kun kysymme sydämellämme, meitä ei kiinnosta tietää moneenko sähköpostiin sinun tulee vielä vastata tai paljonko aikaa sinulla menee jonkin tekemiseen töissä. Kysymme vilpittömästi miten sielusi voi, miten se jaksaa ja jos se tuntee itsensä hyväksi, terveeksi. Jos kykenet vielä muistamaan, että olet ihmisolija juuri tässä ja nyt.

Kehotamme sinua laittamaan kätesi rakastamasi ihmisen olkapäälle, katsomaan häntä silmiin ja löytämään yhteytesi hänen kanssaan muutaman sekunnin ajaksi, parannuskeinona tähän “jatkuvasti kiireisenä olemisen” sairauteen. Kerro hänelle mitä sydämesi kaipaa ja löydä yhteys hänen sydämeensä. Jossakin vaiheessa meidän kaikkien tulee muistaa että olemme ihmisiä, jotka tarvitsevat toisten olemusta tunteakseen olevansa enemmän elossa ja täyttyneitä.