Herkät ihmiset tekevät kaiken sydämellään

Herkät ihmiset tekevät kaiken sydämellään

Viimeisin päivitys: 03 maaliskuuta, 2017

Ihmiset, jotka ilmestyvät tyhjästä tuomaan valoa elämäämme ovat todellisia enkeleitä. Nuo ihmiset ovat herkkiä ihmisiä täynnä puhtautta ja he tekevät kaiken sydämellään. Vaikka heidän oma sielunsa olisi kuinka rikkinäinen, he pyrkivät tuomaan lisää kauneutta heitä ympäröivien ihmisten elämiin.

Herkkyys ei ole vain tapa olla, se on tapa elää ja jakaa matkansa. Herkät ihmiset rohkaisevat muita sekä omilla että muiden tunteilla. Maailmaan mahtuu kuitenkin ihmisiä, jotka tulevat aina kritisoimaan herkkyyttä ja jotka näkevät sen merkkinä heikkoudesta. Nuo ihmiset eivät pysty näkemään vahvuutta, jota herkkyys pitää sisällään.

Herkät ihmiset tietävät, että tunteet nähdään usein rangaistavina asioina. Ihmiset saavat meidät uskomaan, että ne tekevät meistä vähemmän aikaansaavia, vahvoja ja kykeneväisiä tekemään päätöksiä. He saavat meidät näkemään herkkyyden sidonnaisena haavoittuvaisuuteen ja uskottelevat, että se on automaattisesti synonyymi saamattomuudelle.

Jotkut ihmiset sanovat, että hyvät ihmiset ovat tänä päivänä ainoastaan luonnon virheitä, mutta todellisuudessa jokainen meistä sisimmässään omistaa kiltteyttä. Me kaikki hymyilemme maailmalle kauneimmalla mahdollisella tavalla kuin vain osaamme.

tytto puhaltamassa tahtia

Tunneilmapalloja nuppineulojen täyttämässä maailmassa

Herkät ihmiset ovat eräänlaisia tunneilmapalloja nuppineulojen täyttämässä maailmassa. Tunteet antavat heille muodon, määrittelevät heidät ja samalla laittavat heidät maksamaan tästä kaikesta hieman tavallista suuremman hinnan.

Heidän huolensa, tunteensa ja tavat olla hallitsevat tuota palloa. Ja sitten jostakin ilmestyy kolme nuppineulaa, jotka puhkaisevat pallon ja hajottavat nuo valtavat tunteet täysin riekaleiksi. Usein tunteiden tuhoutuminen johtaa traumoihin ja epänormaaliin käytökseen.

Onneksi tunteisiin kohdistuva mielikuva on alkanut muuttua ja tunnerikkautta arvostetaan nykyään enemmän. Ja mikä tärkeintä, siitä pidetään myös paremmin huolta. Tämä lisää emotionaalisesti herkkien ihmisten kasvua ja vahvistaa heidän sisäistä maailmaansa.

joogaa vuorilla

Herkkyys ja anteliaisuus ovat avaimet onneen

Emotion -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan anteliaisuutemme ja herkkyytemme muita kohtaan auttaa meitä voimaan paremmin. Katherine Nelson, aiheen asiantuntija ja tutkimuksen laatija toteaa seuraavaa: “Nuo ihmiset, jotka osoittivat itsekeskeistä käytöstä eivät raporttien mukaan kehittyneet psykologisesti niin kukoistaviksi positiivisten tai negatiivisten tunteiden osalta suhteessa kontrolleihin.”

Hän toteaa, että lähtökohtaisesti tutkimuksen oli tarkoitus osoittaa prososiaalisten käyttäytymismallien johtavan ihmisiä positiivisiin tunteisiin ja tuntemaan itsensä täydeksi. Tutkimustulos oli kuitenkin jotakin muuta ja Nelson toteaa olleensa yllättynyt saadusta tiedosta: “Itsekeskeisten käyttäytymismallien harjoittaminen (tai itseensä kohdistuvien tekojen) ei edistänyt psykologista kukoistusta eikä johtanut lisääntyviin positiivisiin tunteisiin tai vähentyviin negatiivisiin tunteisiin”. 

Tämä on merkittävä tieto. Ihmisiä usein rohkaistaan antamaan itselleen taukoa jotta he voivat olla onnellisia, mutta tulosten mukaan parasta mitä voimme tehdä itsellemme onkin toiselle aiheutettu onni.

Muiden ilahduttaminen saa meidät voimaan paremmin ja tuntemaan itsemme kokonaisiksi. Herkkänä ihmisenä ihmisiin yhdistyminen ja eläytyminen toisten tunteisiin avaavat mahtavan maailman täynnä positiivisia ja kauniita tunteita.

Tyttö ja tikari

“Ystävällisyys voidaan näyttää ymmärtävillä kasvoilla, vilpittömillä teoilla ja kaikella sillä viisaudella, joka tulee läheisyyden myötä. Se nähdään maailman toivona parempaan huomiseen, oikeuden täyttymiseen ja anteliaisuuteen.”

Keskittymällä muiden hyvinvointiin saamme myös itsemme voimaan paremmin ja se antaa meille mahdollisuuden kokea maailma koko sydämellämme, samalla parantaen haavoja, jotka jo kerran rikkoivat meidät sisältä.

Mikään muu ei ole niin voimakasta ja mahtavaa kuin kiltteys. Olemalla hyvä ihminen teet samalla investoinnin, joka ei koskaan petä; päinvastoin, se palvelee niin sinua kuin myös koko muuta maailmaa ympärilläsi.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.