Lapsuudessa kärsitty väkivalta jättää jälkiä aivoihin

24 kesäkuu, 2020
Lapsuudessa kärsitty väkivalta on selkein ja ratkaisevin tapa viedä ihmiseltä merkittävä osa hänen psykologisesta terveydestään koko hänen loppuelämänsä ajaksi.
 

Kysymykseen siitä, jättääkö lapsuudessa kärsitty väkivalta vaikutuksia yksilön aivoihin, on puututtu niin psykologien, neurologien kuin psykiatrienkin keskuudessa. Monet psykologit vakuuttavat, että psykologisessa hoitomenetelmissä on jätettävä huomiotta ne tiedot, jotka ovat peräisin niistä tieteenaloista, jotka puolustavat häiriöiden orgaanisia etiologioita, ja että nämä orgaaniset näkökohdat eivät koskisi psykologeja hoidon aikana.

Alan ammattilaisten vastuulla on kuitenkin saada mahdollisimman paljon arvokasta tietoa tästä yhteydestä. Jos esimerkiksi lukuisat tutkimukset osoittavat, että lapsuudessa väkivaltaa kärsineiden ihmisten motoriset kyvyt ovat muuttuneet, tämä tieto voi olla erittäin arvokas apu ymmärtämään joissakin kliinisissä tapauksissa esiintyviä käyttäytymisiä.

Tie autonomiseen elämään vaatii mahdollisesti erilaisen reitin niille ihmisille, joilla on tiettyjä orgaanisia tai neurokemiallisia muutoksia. Esimerkiksi tiedämme, että useat tieteelliset tutkimukset tukevat sitä hypoteesia, jonka mukaan lapsuuden aikana hyväksikäytön ja kaltoinkohtelun uhreiksi joutuneilla ihmisillä aivojen kehitys muuttuu.

Lapsuudessa kärsitty väkivalta on laajasti puhuttu teema niin psykologien, neurologien kuin psykiatrien keskuudessa

Tutkimuksia lapsuudessa kärsitystä väkivallasta: jäljet näkyvät DNA:ssa ja aivoissa

Viime vuosikymmenten aikana tehdyt useat eri tutkimukset ovat paljastaneet lasten kaltoinkohtelun vaikutukset sekä uhrien DNA:ssa että aivoissa. Näissä tuloksissa ei kuitenkaan olla päästy siihen yksimielisyyteen, ovatko kyseiset jäljet peruuttamattomia seurauksia, sillä tämä koskee pikemminkin myöhemmässä vaiheessa tehtyä interventiota.

Aiomme tarkastella seuraavaksi viimeisten vuosikymmenten merkittävimpiä tutkimuksia, joiden avulla pystymme tulkitsemaan paremmin viimeisimmän, vuonna 2019, julkaistun tutkimuksen päätelmiä, joka puolestaan osoittaa kaikkien tähän aiheeseen kerättyjen tietojen yhdentymisen.

Lapsuudessa kärsitty väkivalta: vuonna 2009 Kanadassa valmistuneet tutkimukset aiheesta

Maaliskuussa 2009 Montrealissa sijaitsevan McGillin yliopiston tutkimusryhmä julkaisi Science et Vie -lehdessä artikkelin lasten seksuaalisen hyväksikäytön geneettisistä seurauksista. Tämän tutkimuksen tulokset vahvistivat, että lapsuudessa koettuun seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyy lisääntynyt masennuksen riski aikuisiässä.

Tämä hauraus ei ole vain psykologinen, vaan myös geneettinen, ja tarkemmin sanottuna epigeneettinen. Epigeneettisellä periytymisellä puolestaan viitataan jälkeläisen perinnöllisyyteen ilman, että perinnöllisyys löytyisi kirjattuna yksilön DNA:n (tai RNA:n) järjestykseen. Tämän yhteyden havaitsi McGillin yliopiston tutkijaryhmä tutkittuaan 24 itsemurhan tehneen uhrin aivoja, joista 12 oli joutunut seksuaaliseen hyväksikäytön uhriksi lapsuudessaan.

Kaikki edellä mainitut tapaukset osoittivat NR3C1-nimisen geenin ekspressiossa laskua, joka puolestaan osallistuu stressivasteeseen. Kyseessä on siis toisin sanoen poikkeama, joka selittää yksilön haavoittuvuutta ja suuremman itsemurhan riskiä aikuisiässä.

Tiedämme jo entuudestaan, että ympäristö voi vaikuttaa geeneihimme, mutta tämä hämmästyttävä tutkimus on lisäksi osoittanut, että myös trauma voi muuttaa geneettistä identiteettiämme vaikuttamalla suoraan DNA:han.

Lapsuudessa kärsitty väkivalta: vuonna 2012 Sveitsissä valmistuneet tutkimukset aiheesta

Vuonna 2012 Geneven yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan psykiatrian laitoksen professori Alain Malafosse ja hänen tutkijaryhmänsä osoittivat, että lapsuuden aikana koettu hyväksikäyttö voi jättää jälkiä myös DNA:han.

Tutkimukset paljastivat, että lasten hyväksikäytön aiheuttama stressi indusoi geneettistä metylaatiota (epigeneettinen muutos) glukokortikoidireseptori-geenin (jo aikaisemmin mainittu NR3C1-geeni) promoottorin tasolla, joka puolestaan vaikuttaa hypotalamuksen, aivolisäkkeen ja lisämunuaiskuoren väliseen akseliin.

Tämä akseli on mukana stressinhallintaan liittyvässä prosessissa ja muuttuessaan se häiritsee normaalia stressinhallintaa aikuisiällä, mikä puolestaan voi johtaa joidenkin psykoottisten patologioiden, kuten epävakaan persoonallisuushäiriön eli rajatilapersoonallisuuden, kehittymiseen.

Aivojen stressinhallintaan liittyvät mekanismit voivat muuttua pysyvästi, jos yksilö on kokenut lapsuutensa aikana toistuvaa kaltoinkohtelua. Toisin sanoen trauma on siis osa kaikkien solujemme geeniperimää.

Lapsuudessa kärsitty väkivalta: vuonna 2012 Saksassa ja Kanadassa valmistuneet tutkimukset aiheesta

Vuonna 2013 Berliinin yliopistollisen sairaalan Charitén lääketieteellisen psykologian instituutin johtaja professori Christine Heimin yhdessä ikääntymiseen erikoistuneen yliopistollisen tutkimuskeskuksen johtajan professori Jens Pruessnerin kanssa suorittivat aiheeseen liittyvän tutkimuksen yhdessä tutkijaryhmänsä kanssa.

Tutkimuksessa käytettiin magneettikuvauksissa saatuja kuvia yhteensä 51 aikuisen naisen tutkimiseksi, jotka olivat joutuneet lapsuudessa hyväksikäytön uhreiksi eri muodoissa. Tutkijaryhmä mittasi tutkimukseen osallistuneiden naisten aivokuoren paksuutta, joka on kaikkien aistien käsittelystä vastuussa oleva rakenne.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että tietyn hyväksikäytön muotojen ja aivokuoren ohenemisen välillä oli korrelaatio, toisin sanoen juuri niillä aivojen osa-alueilla, jotka puuttuvat hyväksikäytön havaitsemiseen.

Tämänhetkiset tutkimukset lapsuudessa kärsityn väkivallan ja huumeiden käytön välisestä suhteesta

Tohtori Martin Teicher ja hänen kollegansa käyttivät seuraavassa tutkimuksessa yhteensä 265 nuorella, 18-25 -vuotiaalla aikuisella teetettyjä magneettikuvia (MRI). Nämä kuvat perustuivat nuorten vastauksiin erilaisten kyselyiden kautta, kuten TAI-haastattelun ja lapsuudessa koettuun traumaan keskittyvän CTQ-kyselyn (Childhood Trauma Questionnaire) kautta. Vastausten perusteella tutkijat totesivat, että yhteensä 123 tutkimukseen osallistuneista nuorista oli kärsinyt fyysisestä, emotionaalisesta tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä lapsuudessaan.

Seuraavaksi tutkijat vertasivat hyväksikäytön kohteeksi joutuneiden osallistujien MRT-kuvia niihin 142 muuhun osallistujaan, jotka eivät olleet kärsineet kaltoinkohtelusta tai hyväksikäytöstä lapsuutensa aikana.

Tämä analyysi osoitti, että lapsuudessa kärsitty väkivalta liittyi muutoksiin aivokuoren verkoston arkkitehtuurissa. Muutokset näkyivät lähinnä vasemmassa etummaisessa pihtipoimussa CCA:ssa (joka vastaa aivojen emotionaalisesta säätelystä ja impulsseista), oikeassa etummaisessa aivosaarekkeessa (joka vastaa subjektiivisesta tunteiden havaitsemista) sekä oikeassa etukiilassa eli precuneuksessa (joka vastaa egosentrisestä ajattelusta).

Etummaisen pihtipoimun aktivoitumisen lisääntyminen viittaa myös siihen, että yksilöllä syntyy jonkin verran irrationaalista ja hallitsematonta halua käyttää huumeita ajattelematta sen aiheuttamia seurauksia.

Lapsuudessa kärsitty väkivalta voi tutkimusten mukaan vaikuttaa myös muistiin, huomiokykyyn sekä niihin kykyihin, joiden kautta ihminen tuntee itsensä

Muita lapsuudessa kärsityn väkivallan seurauksia

Lapsuudessa kärsitty väkivalta vaikuttaa myös muistiin, huomiokykyyn sekä ihmisen kykyihin tuntea itsensä. Toisin sanoen silloin, kun frontaalisen ja mediaalisen aivopoimun alueella tapahtuu muutoksia, ne ihmiset, jotka ovat eläneet tai nähneet väkivaltaa, voivat:

  • Kokea pieniä muistinmenetyksiä elämänsä aikana.
  • Sekoittaa ajatuksia, aikomuksia tai uskomuksia keskenään.
  • Käydä läpi kognitiivisia ja havainnollisia muutoksia, jotka saavat heidät reagoimaan tilanteisiin ylettömällä tunteellisuudella.
  • Kärsiä pienistä motorisen koordinaation virheistä sekä aistihavainnoista, jotka saavat heidät vaikuttamaan kömpelöiltä tai vähemmän ketteriltä kehonsa suhteen.

Niistä aivojen alueista, jotka osallistuvat tunteiden sisäisen tietoisuuden seurantaan, tulee hyvin kytkeytyneitä aktiivisuuden keskuksia, jotka voivat vaikuttaa merkittävämmällä tavalla yksilön käyttäytymiseen. Samaan aikaan ne aivojen alueet, jotka kontrolloivat impulsseja, menettävät yhteyksiään ja siirtyvät vähemmän keskeisiin tehtäviin tämän verkoston sisällä.

Nämä muutokset voivat puolestaan luoda pohjan huumeiden käytölle sekä kasvattaa riskiä muiden mielenterveyshäiriöiden synnylle.