Lapsen itsemurha – Samantha Kuberskyn tapaus

27.4.2019

Lapset edustavat yhteiskuntamme kaikkein haavoittuvaisinta osaa. Lasten rehellisyys ja kekseliäisyys tekevät heistä minkä tahansa pilkan tai petoksen helppoja kohteita. He ovat myös usein ilkeitä muita kohtaan, ymmärtämättä vahinkoa, jota he saavat aikaan. Tästä syystä lapsen itsemurha on todella monimutkainen aihe. Sillä on monia vivahteita ja virheen tekemisen vaara on suuri niiden lasten kanssa, jotka osoittavat näitä aikeita.

Kuolema on tapaus, jota lapsen on vaikea ymmärtää. Läheisen kuoleman kohdatessa lapset alkavat kysymään paljon kysymyksiä. Jotkut pitävät menehtyneet henkilöt edelleen elämässään. Toiset sensijaan tyytyvät klassiseen selitykseen ”he ovat menneet parempaan paikkaan.” Tosiasia kuitenkin on se, että yksittäisen lapsen saamat selitykset tästä aiheesta voivat olla monenlaisia. Kaikki ne voivat olla toisistaan erilaisia ja eivätkä ne aina ole totuudenmukaisia.

Meidän on vaikea ymmärtää, että lapset ja nuoret voivat ajatella itsemurhaa. Ei ole tavatonta, että tietyissä elämäntilanteissa aikuinen leikkii itsemurha-ajatuksilla, kuitenkaan tekemättä itsemurhaa tai olematta edes puolivakavissaan. Tämän lisäksi kypsä henkilö ymmärtää, että kuolema on jotain peruuttamatomanta. Mutta pieni lapsi ei välttämättä ymmärrä tätä. Lapsen itsemurha on aihe, jossa on todella monia kysymyksiä, mutta vain vähän vastauksia.

Samantha Kuberskyn tapaus

2. joulukuuta vuonna 2009, Samantha Kuberskyn äiti löysi kuusivuotiaan tyttärensä kuolleen ruumiin. Tämäi kietonut vyön kaulansa ympäri, ja hirttänyt itsensä kehdon päälle. Hänen perheensä ja terveydenhuollon työntekijöiden yrityksistä huolimatta, häntä ei voitu enää pelastaa.

Tunteja aikaisemmin Samantha oli riidellyt äitinsä kanssa. Kun tragedia tapahtui, sekä äiti että Samanthan sisarus olivat eri huoneissa kuin Samantha. Poliisin mukaan ei ollut lainkaan todisteita, että hänen perheellään olisi ollut mitään tekemistä tämän traagisen tapahtuman kanssa. 

Vaikuttaa uskomattomalta, että näinkin nuori tyttö voisi päättää tehdä jotain tällaista. On käyty paljon keskustelua siitä, josko tämän lapsen itsemurha olisi ollut vahinkoMutta tämä teoria ei sovi niihin todisteisiin, mitä poliisi löysi. Tämä tapaus synnytti runsaasti kysymyksiä. Oliko tapauksessa pieleen mennyt peli? Oliko kyseessä hänen tapansa paeta vihaa, jonka hänen ja hänen äitinsä välinen riita oli saanut aikaan? Oliko hänen käytöksensä tapa satuttaa äitiä? Vai oliko kyseessä hänen pinnalle tullut syyllisyytensä?

“Jos muutamme tapaamme katsoa asioita, asiat joita katsomme, muuttuvat.”

-Wayne Dyer-

lapsen itsemurha on käsittämätön asia

Karl Menninger ja itsetuhoisen käyttäytymisen komponentit

Itsemurhaa voidaan tutkia sosiologisesta tai psykologisesta näkökulmasta. Samanthan tapauksessa psykologisella tekijällä oli fundamentaalinen rooli. Yksi teorioista, joka sopii hyvin tähän tapaukseen, on amerikkalaisen psykiatrin Karl Menningerin ehdottama teoria.

Lukuisten tutkimustensa ansiosta hän on päässyt mielenkiintoiseen päätelmään. Itsemurha voidaan käsittää käänteisenä murhana. Viha ja raivo, jota potilas tuntee toista henkilö kohtaan, voisi olla syy oman hengen riistämiselle. Hän löysi kolme tällaisen vihamielisyyden komponenttia: halu tappaa, halu tulla tapetuksi ja halu kuolla. 

Toisaalta on äärimmäisen harvinaista löytää itsemurhatapausta näin nuoressa iässä. Alle 10-vuotiaat lapset eivät tavallisesti ajattele itsetuhoisesti, ellei asiaan liity tiettyjä riskitekijöitä. Täten poliisin tutkimat ensisijaiset kohteet olivat Samanthan lähipiiri, eli hänen perheensä.

Henkirikoksen poissulkeminen

Ei ollut lainkaan todisteita siitä, että Samantha olisi kärsinyt minkäänlaisesta pahoinpitelystä. Hänet tunteneet ihmiset korostivat hänen iloista ja ystävällistä luonnettaan. Nämä tosiasiat siitä, että hän riisti oman henkensä, tekevät asiasta vielä käsittämättömämmän. Oliko Samantha tietoinen siitä, mitä hän oli tekemässä? Psykiatrin Kirk Wolfin mukaan ei.

“Kunnes lapsi täyttää yhdeksän vuotta, hän ei ymmärrä kuoleman todellista merkitystä. Vasta tuossa iässä lapsi ymmärtää, että kuolemasta ei ole paluuta.”

Tämä lausunto oli vahvasti niiden asiamiesten tukema, jotka olivat vastuussa tästä tapauksesta. Alusta asti he kielsivät kategorisesti, että kuusivuotias tyttö voisi tehdä itsemurhan. Jopa sen jälkeen kun oikeusopilliset sanoivat kyseessä olevan itsemurha, ajatus siitä että Samantha ei ymmärtänyt mitä hänelle tapahtuisi, oli edelleen voimassa.

Pitäisikö lapsille puhua itsemurhasta?

Tämä saa meidät kysymään, pitäisikö meidän puhua itsemurhasta lapsiemme kanssa. Ainakin on välttämätöntä, että kuolemaa ei yleisesti ottaen nähdä tabuna. Kuolema on todella vaikea ja monimutkainen asia, joten sitä on käsiteltävä kunnioituksella ja empatialla.

lapsen suru

Sellaisesta aiheesta puhuminen, jonka he kohtaavat ennemmin tai myöhemmin, on hyödyllistä. Kuolema on väistämätön prosessi, jonka me kaikki kohtaamme joku päivä. Meidän kaikkien on käytävä läpi todella vaikeita tilanteita elämässämme. Siksi meidän on tehtävä lapsille selväksi, että itsemurhaan on aina olemassa vaihtoehtoja. Vaikka emme aina niitä näkisikään.

Tässä mielessä meidän olisi annettava heidän tietää, että itsemurha on aihe siinä missä muutkin, aihe josta voidaan puhua. Tällä tavoin he voivat oppia ilmaisemaan tunteensa siitä, huolimatta siitä ovatko he kokeneet sukulaisen itsemurhan vai eivät. Antamalla heidän jakaa pelkonsa ja ongelmansa voimme ehkäistä traagisia ja äärimmäisiä valintoja, sekä nykyhetkessä että tulevaisuudessa.