"Kyllä minä pystyn" -sukupolvi
Työmarkkinoiden ovet paiskattiin kuitenkin yhtäkkiä kiinni ja nämäkin lapset palasivat takaisin kouluun, lähes tottumuksen johdattamina ja siitä huolimatta millaisia töitä he tulisivat saamaan; tällä ei yksinkertaisesti ollut merkitystä, he halusivat ainoastaan jatkaa opintojaan. Työttömänä ja ilman kokemusta työmaailma kun ei halunnutkaan heitä enää.
Sukupolvi, jolla ei ole turhan monia mahdollisuuksia
Tämä on osittain syy siihen, miten olemme päätyneet historian parhaiten varautuneen sukupolven äärelle. Ja vaikka tämä saattaa vaikuttaa ristiriitaiselta, on kyseessä lisäksi historian valossa tarkasteltuna akateemisesti kaikkein surkeimmin menestynyt sukupolvi.
Meillä on kokonainen sukupolvi nuoria ihmisiä jotka ovat – hämmästyttävää kyllä – hyväksyneet täysin kaikki ne esteet ja vaatimukset, joita yritykset heidän eteensä asettavat ennen työjoukkoonsa valitsemista. Tällä tavoin olemme päätyneet tilanteeseen, jossa meillä on kahviloissa töissä viisi eri kieltä hallitsevia tai pätevästi C++ -ohjelmointikielen taitavia tarjoilijoita, sekä kvanttifysiikan tohtoreita täyttämässä päivittäistavarakauppojen hyllyjä.
Meillä on nykyään myös uudenlaisia oppipoikia (ja oppityttöjä), joita kutsutaan työharjoittelijoiksi, ja jotka auttavat yrityksiä kasvamaan. He ovat päteviä, motivoituneita ja matalapalkkaisia ihmisiä. Ja suuressa osassa tapauksista he tarkoittavat valtionapua ja arvovaltaa yrityksille, joissa he työskentelevät. Emmehän me voi sanoa heidän olevan töissä täällä, koska silloinhan meidän tulisi täyttää heistä erilaisia työnantajalta velvoitettuja ilmoituksia, vai mitä?
Luonnollisesti poikkeuksiakin on olemassa. Yleistäminen luonnostaan jättää nämä aina huomiotta. Kunpa vaan poikkeuksia olisi enemmän sellaisten yritysten muodossa, jotka tarjoavat vakavamielistä, erikoistunutta ja reilusti palkattua koulutusta, jonka päälle odottamassa olisi vielä työtarjous koulutusajan ollessa ohi.
Kunpa olisikin nykyistä enemmän yrityksiä, jotka ymmärtävät heidän vastuunsa osaltaan kantavien harjoittelijoiden ja oppipoikien olevan tulevaisuuden tekijöitä. Tähän tulisi sijoittaa. Mutta maailma opetti meille vain, että jos olemme hyviä ja ahkeroimme kovasti koulussa, olisi meille vielä joskus avoinna kokonainen mahdollisuuksien maailma.
Me uskomme tämän ja tajuamme sitten sen olleen valhetta. Kaikki mahdollisuudet onkin varattu pomon ystävälle, eli sille joka on viettänyt aikansa ystävystyen sen “oikean” ihmisen kanssa.
Toivoa tälle sukupolvelle
Minun mielestäni tämä nuorten ihmisten sukupolvi ansaitsee hyviä mahdollisuuksia. He ansaitsevat niitä, koska he ovat hyväksyneet tämän elämäksi kutsutun pelin kovat säännöt.
Koska yleisesti ottaen he tietävät että mahdollisuuksia ei ole monia, ja lähtevät silti etsimään niitä. Koska he eivät syyttäneet aiempia sukupolvia siitä, että nämä saivat heidät menettämään toivonsa tai tuomitsivat heidät turhan ankarasti.
Me keskustelemme kokonaisesta joukosta koulutettuja ja erittäin energisiä nuoria ihmisiä. He syöksyvät töihin aamulla, toiseen illalla ja työskentelevät samalla vielä maisterintutkintonsa parissa. Keskustelemmekin sukupolvesta, jolla on ollut parempi pääsy teknologiaan kuin yhdelläkään sukupolvella aiemmin. Tämä on sukupolvi, jolle on myyty ajatus vakauden hakemisesta perheen perustamiseksi, joka ei olekaan enää varsinaisesti helppoa.
Tästä johtuu, että vaikka voisimmekin osoittaa tällä nuoremmalla sukupolvella olevan paljon vikoja, me emme voi väittää heidän laistavan työnteosta tai mahdollisuuksien etsimisestä. Me emme voi väittää, että he eivät olisi valmiita uhraamaan aikaa, ystävyyssuhteita ja jopa parisuhteita muuttaakseen vieraaseen kaupunkiin, jossa heillä on enemmän liikkumavapautta.
Asiat ovat voineet olla monin tavoin paremmin ennen, mutta menneisyyteen jääminen tarkoittaa vain yhden todellisuuden osan näkemistä. Ja tämä ei ole reilua tätä hetkeä kohtaan, koska me kaikki elämme juuri tänään.