Kuinka autat surumielistä vanhusta

Kuinka autat surumielistä vanhusta

Viimeisin päivitys: 20 syyskuuta, 2018

Suru on osa elämää ja kukaan ei voi paeta sitä. On kuitenkin tiettyjä elämänvaiheita, jolloin olemme alttiimpia surulle. Yksi näistä vaiheista on kun olemme ikääntyneempiä, kun alamme näkemään nuoruuden horisontissa kaukaisuudessa, jonka jätimme taaksemme kauan aikaa sitten. Jos elämässäsi on vanhuksia, jotka ovat masentuneita tai “vain” surullisia, saatat miettiä kuinka voisit auttaa heitä.

On useita syitä miksi surumielisyyttä saattaa esiintyä vanhalla iällä. Aivan kuten nuoruudessa, kehosi muuttuu yhtäkkiä ja se on sinun hallitsemattomissasi. Myös tapasi samaistua perheenjäseniisi ja ympäristöösi muuttuu. Tässä vaiheessa monet ihmiset lakkaavat työskentelemästä säännöllisesti, kun taas toisten täytyy käsitellä puolison, ystävän ja luultavasti toteutumattomien unelmien menetyksen kanssa.

Surumielisen vanhuksen auttaminen ei ole niin vaikeaa kuin miltä se saattaa vaikuttaa. On totta, että hänellä saattaa olla vakavia fyysisiä rajoituksia rajoittamassa häntä. Yleensä on kuitenkin monia vaihtoehtoja, jotka voivat muuttaa hänen elämänsä ja tehdä siitä onnellisemman.

“Ikääntymisen taito on taitoa pitää pientä toivoa yllä.”

-André Maurois-

Masennuksen riskitekijät

Paras tapa vanhuksen auttamiseksi on saada hänet tajuamaan masennuksen riskitekijät. Pidetään mielessä, että menetykset ovat yleisiä tässä elämänvaiheessa, kun taas “voitot” ovat harvinaisempia. Se on lapsuudessa tapahtuvan vastakohta.

surumielinen vanhus

Muut olosuhteet voivat lisätä masennuksen riskiä myöhemmässä elämänvaiheessa. Tässä joitakin pääsyitä:

  • Terveydentila. Masennuksen riski on paljon korkeampi niillä jotka kärsivät terveysongelmista, etenkin kroonisesta sairaudesta. Tämä pitää paikkansa varsinkin rappeuttavissa tai jatkuvaa kipua aiheuttavissa sairauksissa.
  • Luonteen ominaispiirteet. Epävarmat tai alhaisen itsetunnon omaavat ihmiset tulevat todennäköisemmin surullisiksi vanhetessaan.
  • Taloudellinen asema. Sekä taloudellinen riippuvuus että voimavarojen puute lisäävät henkilön masennuksen riskiä tässä vaiheessa elämää.
  • Yksin eläminen.
  • Vähäinen tai täysin olematon sosiaalinen kanssakäyminen.

Nyt kun olet tietoinen riskitekijöistä, voit myös tarkkailla niitä. Sitten voit arvioida ne, mutta aina siten, että kyseessä oleva henkilö osallistuu siihen aktiivisesti. Muista, että sen tavoitteena on aina ehkäistä masennusta.

Surumielisen vanhuksen auttaminen

Surumielisen vanhuksen auttaminen ei tarkoita sitä, että otat vastuun hänen surustaan. Masentunut ihminen ei tarvitse ketään “adoptoimaan” häntä, saati sitten säälimään häntä. Hän tarvitsee motivaatiota, rakkautta, seuraa ja tukea. Mutta ennen kaikkea hän tarvitsee kunnioitusta.

Se tarkoittaa sitä, että sinun täytyy hyväksyä hänen ajoituksensa, päätöksensä ja mieltymyksensä. Voit antaa hänelle neuvoja ja rohkaista häntä, mutta sinun täytyy myös kertoa hänelle, että hän tekee itse päätökset. Muutokset tulevat todennäköisemmin pysymään, kun toimit tällä tavalla.

miten autat surumielistä vanhusta

Älykäs, henkilökohtainen apu on vielä tehokkaampaa silloin kun se on rehellistä ja rakastavaa. Avullasi on suurempi vaikutus, kun todella välität auttamastasi henkilöstä, kuin jos teet sen vain omasta mukavuudenhalustasi.

Mitä voit siis tehdä auttaaksesi vanhusta, joka ei tunne oloaan henkisesti hyväksi?

Ohjeistus

  • Yritä saada häntä kyseenalaistamaan negatiiviset ajatuksensa samalla tavalla kuin hänen mielialansa kyseenalaistaa hänen positiiviset ajatuksensa. Tee se rakkaudella. Jos hän sanoo tuntevansa olevan kykenemätön tekemään mitään oikein, kysy häneltä voisiko hän tehdä jotakin tilanteen muuttamiseksi. Jos hän sanoo, että mikään ei enää kiinnosta häntä, anna hänen puhua vapaasti sen syistä ilman että hänen täytyy kohdata ne.
  • Älä annan hänen viettää koko päivää tekemättä mitään. Auta häntä löytämään pieniä antoisia tehtäviä, jotka saavat hänet tuntemaan olonsa hyödylliseksi.
  • Edistä positiivisia tunteita. Auta häntä muistamaan elämänsä hyvät ajat ja kaikki saavutuksensa. Kysy hänen mielipidettään ja kerro hänelle, että arvostat hänen viisauttaan ja kokemustaan.
  • Anna hänelle kannustimia aktiviteettien tekemiseksi, huolimatta siitä kuinka pieniä ne ovat. Aamukävely, kirjan lukeminen, puutarhanhoito… mikä vain aktiviteetti on hyvä asia.
  • Auta häntä pääsemään hyvään rutiiniin. Suru ja masennus saavat usein ihmiset pysymään sängyssä pitkän aikaa tai katsomaan televisiota monien tuntien ajan. Kokeile hänen kanssaan alas istumista ja aikataulun uudelleenjärjestämistä yhdessä. Mutta älä unohda, että vaikka saisit joitakin ideoita, anna hänen sanoa viimeinen sana. Muutoin sinun täytyy valvoa häntä jatkuvasti varmistaaksesi, että niin tapahtuu.
kädet toisen ympärillä

Saatat huomata olevasi itse se saava osapuoli, kun tuet heikossa asemassa olevaa. Se voi antaa elämällesi tarkoituksen ja suuremman merkityksen. Äläkä ylläty, jos saat siitä myös lisää viisautta.

*Toimittajan huomautus: suru määritellään tunteeksi ja sellaisenaan se ei kestä kovin pitkään. Tässä artikkelissa viittaamme suruun tilana, jossa melankolia, epätoivo ja suru itsessään vallitsevat ennemmin kuin tunne sinänsä.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.