Kolme askelta kohti emotionaalista viisautta

3.1.2018

Mitä me teemme, kun huomaamme meidän mielestämme negatiivisen tunteen kukkivan sisällämme? Vihan, jännityksen tai raivon tunne tuo mukanaan vaistomaisen halun kontrolloida sitä mitä me tunnemme. Eikä meille ole epätavallista saavuttaa juuri päinvastaista. Eli, tästä ja muista tunteellisista sisäisistä toiminnoista tietoisena oleminen sallii meidän kääntyä sisälle itseemme tällä suurenmoisella tiellä kohti emotionaallista viisautta.

Emotionaalisen viisauden ansiosta meillä on parempi kyky käsitellä tunteitamme. Näin voimme välttää tarpeettomat tunteenpurkaukset epäsopivilla hetkillä. Ja silloin tällöin voimme myös ehkäistä itseämme tuntemasta olevamme kaikkien noiden sisällämme myllertävien tunteiden tukahduttama. Tai perhosten, jos kyseessä on rakastumaisillaan oleva henkilö.

”Emotionaalinen viisaus määrittelee menestyksemme elämässä.”

-Daniel Goleman-

1. Älä tukahduta tunteitasi

Mitä ihmiset sanoivat sinulle, kun olit pieni? Tunnistat varmasti seuraavia lauseita: ”Lopeta itkeminen,” ”ei tuon ikäisen lapsen kuuluisi enää kiukutella,” ”katso nyt miltä näytät kun olet vihainen”… Kaikki tuon kaltaiset, näennäisesti viattomat kommentit vanhemmiltasi ovat saaneet aikaan sen, että olet oppinut tukahduttamaan tunteesi.

Kaiken lisäksi olet kasvanut muiden vaikutteiden kanssa, esimerkiksi kuinka he ovat takoneet päähäsi, että miehet eivät itke tai sen, että naiset ovat liian tunteellisia. Tämän kaltaiset uskomukset muiden joukossa ovat saaneet tarkoituksetta aikaan sen, että olet irtaantunut itsesi ja tunteidesi ilmaisemisesta.

alaston mies ja perhonen

On tärkeää tietää milloin antaa vapaat ohjat tunteillesi. Esimerkiksi, jos olet keskellä tärkeää neuvottelua, antamalla vapaat ohjat vihallesi tai kyynelille ei välttämättä ole paras vaihtoehto sovittujen sopimuksien tulevaisuuden kannalta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettetkö voisi antaa tunteidesi virrata myöhemmin. Se ei myöskään tarkoita, ettetkö voisi ilmaista vihaasi ilman, että vahingoitat neuvottelua.

”Me elämme yhteiskunnassa, joka ei opeta meitä kuinka olla tunteellisesti älykkäitä ihmisiä.”

-Daniel Goleman-

Voit aina ilmaista tunteesi sopivalla tavalla. Jos jokin ärsyttää sinua, tai on väkivaltainen sinua kohtaan, jos olet vihainen tai et ole samaa mieltä jonkun toisen kanssa, sano se! Toteamukset, kuten ”se mitä sanoit satutti minua,” voivat vapauttaa hieman sitä tunnetta mikä sinut on vallannut. Ja voit myös antaa kannattavaa tietoa toiselle ihmiselle. Tuosta heidän pitäisi ymmärtää, että heidän ei pitäisi valita tuota tietä itselleen.

2. Älä aina pyri pitämään samaa kontrollia

Aina ei kuitenkaan ole kyse siitä, ettetkö ilmaise tunteitasi muille. Sen sijaan on kyse siitä, että yrität hallita tunteitasi kun niiden ilmaisemisessa olisi jotain väärää. Oletko koskaan pyrkinyt pitämään kyyneleet sisälläsi, vaikka olisit yksin kotona? Jos asia on näin, yrität estää tunnetta, joka olisi parempi päästää ulos.

Kaikki tuo tunteiden tukahduttaminen josta aikaisemmin puhuimme, on tehnyt tilaa jollekin mitä me voisimme kutsua ”tunteiden nielaisemiseksi.” Se on jotain, mitä emotionaalinen viisaus ei tulisi edes ajatelleeksi. Mitä enemmän nielaiset tunteitasi, sitä enemmän ne kasaantuvat. Ja ennemmin tai myöhemmin ne tulevat ulos. Ja lopputulos tuollaisesta määrästä tulee olemaan katastrofaalinen.

tytöllä on sydän kottikärryssä

Tiedät varmasti jonkun, tai se voit olla myös sinä, joka joskus räjähtää epäsopivilla hetkillä. Hetkillä jotka eivät edes vaadi ylellistä aggressiivisuutta, raivoa tai surua, jota henkilö sillä hetkellä ilmaisee. Näin tapahtuu siitä syystä, että he ovat pitäneet sisällään ja nielaisseet paljon erilaisia tunteita, jotka nyt pääsevät valloilleen.

Vain yksi sytytin voi saada aikaan kaiken sisälläsi pitämän ylenmääräisen ulosvirtauksen. Ja ironista kyllä, tätä sinä et pysty hallitsemaan. Aiheutat itsellesi vahinkoa. Nyt kärsit, sillä olet tehnyt itsestäsi tunteiden varaston, jotka saivat sinut tuntemaan pahoin. On aina aika päästää ne ulos, kun niiden on tarve päästä ulos.

3. Niin tunteet kuin ihmisetkin, meidän on opittava kuinka käsitellä niitä

Emotionaalinen viisaus ei ehdota pelkästään, että lopetat tunteidesi lukitsemisen sisällesi. Itse asiassa se myös asettaa painopisteen erääseen tärkeään seikkaan: sen oppimiseen, kuinka tehdä tämä. Jokainen tunne edistää jotain. Välttämätöntä oppituntia, jota tarvitset tietääksesi kuinka tulkita tunnetta ennen sen katoamista. Itse asiassa sen jälkeen, kun olemme kuunnelleet niitä ja olemme valmiina toimimaan, tunteilla on tapana purkautua edistääkseen energiaa toiminnassamme.

Eli ei ole kyse tunteiden kohtelemisesta vihollisina, tai niiden siirtämistä kehän toiselle puolelle. Jos näemme ne tuolla tavalla, sitä todennäköisemmin ne myös ottavat juuri sen roolin. Ei sen takia, että ne olisivat sellaisia, mutta me olemme tehneet niistä sitä mitä ne ovat. Ne tekevät mitä me odotamme niiden tekevän. Jos oletamme vihan pilaavan juhlat, sen se myös todennäköisesti tekee.

Toisaalta, tunne jonka me sivuutamme saattaa menettää osan voimakkuudestaan. Mutta tämä lisää myös riskiä siitä, että tuo tunne voi ilmentyä hetkenä minä hyvänsä. Vahvempana, valloittavampana, ja kun me olemme heikoillamme… ja mikä tärkeintä, ilman, että me olemme oppineet mitään.

”Kun ilmaisen mitä ajattelen ja mitä tunnen, vapautan mieleni ja puhdistan ruumiini.”

Kun kulutamme vuosia yrittäen hallita ja lukita tunteitamme, lopussa kehomme alkaa antamaan meille varoitusmerkkejä siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Se tulee somatisoimaan tunteemme. Älkäämme aiheuttako tuon kaltaista vahinkoa itsellemme. Lopettakaamme kärsiminen ja alkakaamme ilmaisemaan mitä tunnemme silloin, kun tunteemme sitä vaativat. Tulemme voimaan paljon paremmin.

Kuvat Yassher Almajed