Mikä on emotionaalinen tukos?

Mikä on emotionaalinen tukos?

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2016

Emotionaalinen tukkeuma koostuu esteistä, jotka estävät meitä ajattelemasta luovasti saavuttaaksemme omat tavoitteemme. Monet ihmiset kulkevat elämän halki melko normaaliin tahtiin, mutta kärsivät tunnetasoisesta tukoksesta yhdellä tai toisella elämänsä osa-alueella. Joillain ihmisillä saattaa esimerkiksi olla mukavat ja helpot oltavat työpaikalla, he ovat ystävällisiä ja luontevia, mutta yksityisemmästä romanttisesta elämästä puhuttaessa heillä on emotionaalinen tukos, joka ei salli heidän jatkaa elämäänsä eteenpäin.

Toiset taas saattavat kukoistaa tällä kumppaneiden, parisuhteiden ja ystävyyssuhteiden saralla, mutta jumittuvat täysin paikoilleen työpaikalla, jne. Yksinkertaisesti ilmaistuna kaikki voi olla enemmän tai vähemmän hyvin, mutta kyseinen henkilö ei näytä itseään sellaisena kuin todella on, koska jokin estää häntä olemasta oma itsensä. Hän näyttää kasvonsa yhteiskunnassa mieluummin naamioon verhoiltuna, mikä saa hänet tuntemaan olonsa turvallisemmaksi ja suojatummaksi.

Käytösmalleihin, jotka heijastavat tunnetason tukkeumaa, lukeutuu muun muuassa toimien ja tapahtumien välttäminen sen pelossa että suorittaa ne väärin, jatkuva hermostuneisuus, torjutuksi tulemisen pelko, ujous, motivaation puute, kielteiseen keskittyminen ja kyvyttömyys löytää ratkaisuja, mustasukkaisuus, kateus, tuomitseminen ennen kuin ymmärtäminen, jne.

Emotionaalinen tukkeuma kehittyy johtuen pelosta, epävarmuudesta, alemmuuskompleksista, tai muusta vastaavasta tunteesta. Nykyaikana me olemme alttiimpia kärsimään näistä tukoksista, koska meillä on jaettu taipumus kallistua negatiivisuuden puolelle.

Miten poistaa emotionaalinen tukos

Kun tunteesi ovat positiivisia, avaa sinun mielesi oman tukkeutuneisuutensa ja ulos pääsevät virtaamaan luovuus, spontaanius, luonnollisuus, motivaatio ja ilo. Kuvittele, että olet viettänyt lukuisia vuosia työttömänä, eikä haastatteluun meneminen enää motivoi. Siinä me sitten istumme, odottaen kuulevamme omaa nimeämme kutsuttavan, edes tajuamatta että kannamme oman kortemme sen hetkisen tukoksen kekoon ajattelemalla asioita kuten: “Eivät he valitse minua”, “On muita, minua parempia ehdokkaita”, “Olen ollut työttömänä niin pitkään, että en minä enää ole minkään arvoinen”, “Minä en ole kyvykäs”, “He tulevat huomaamaan, että olen hermostunut”, “En minä sitä työtä saa”, jne…

Nämä negatiiviset ajatukset meidän mielessämme yleensä lamaannuttavat ja jumiuttavat meitä sellaisella tavalla että se mahdollistaa negatiivisuuden välittyä haastattelun aikana ja lopputuloksena tästä meitä ei valita. Koska jos et usko itseesi, ei usko kukaan muukaan.

Jos kuitenkin olet vakuuttunut siitä, että sinulla on edes pieni mahdollisuus, niin on todennäköistä että haastattelija tulee alitajuisesti havaitsemaan saman asian. Poistaaksemme emotionaalisen tukkeuman, pitää meidän keskittyä tilanteiden myönteisiin puoliin, sillä kun olemme myönteisessä emotionaalisessa tilassa, ei tukosta ole.

Yritä ajatella tavalla, joka saa sinut tuntemaan olosi iloiseksi, hyväksi, rentoutuneeksi ja toiveikkaaksi. Ajattele ajatuksia, kuten: “Minulla on hyvä mahdollisuus”, “Minä olen pätevä ihminen ja minä uskon itseeni”, “Jos minut valitaan, mahtavaa! Jos ei, niin olen oppinut tästä kokemuksesta ja tulen soveltamaan tätä uutta tietoani seuraavaan kokemukseen”, “Minun hyvinvointini ei riipu siitä valitaanko minut vai ei, koska minä tiedän että jos ei se tapahdu tänään, niin tapahtuu se hyvin pian.”

Kun koet olevasi kykeneväinen ja uskot, että jonkin asian on mahdollista tapahtua, niin on todennäköistä että näin käy. Silloin kun uskot johonkin mahdollisuuteen, vapautat värähtelyjä, mikä saa toisen ihmisen havaitsemaan tämän alitajuisesti. Monesti syy siihen ei ole tiedossa, mutta jokin vakuuttaa ja houkuttaa meitä ja saattaa olla, että juuri nuo sisäiset uskomukset auttavat liikuttamaan kokonaisia vuoria. Joten pidä hyvää huolta omasta sisäisestä kielestäsi, koska jos haluat tulla voittajaksi, pitää sinun ajatella kuin voittaja konsanaan.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.